Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa-Miska. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 29, 2016

Kuulumisia kesältä

Olen ollut varsin surkea bloggari viime kuukaudet. Syynä on onneksi ollut tosielämän aktiivisuus; tuomarikeikat ja muut jyrsijänäyttelyreissut, Rodentia, saksanpaimenten leirit ja muut koiratreenit, kotitalon remontti (kuvia), ja tietenkin jokakesäinen ruohon kerääminen marsuille ja kaneille. 

Jo ruohon/heinän takia kesä on ehkä kiireisintä ja fyysisesti raskainta aikaa, koska vihreää menee melkein jätesäkillinen päivässä. Etsin siis katseellani melkeinpä pakonomaisesti hyviä heinäapajia ja kätevää hetkeä päästä keräämään sitä, jos vähänkin tulee odottelua. Onnistuin tavoitteessani, etten koko kesänä antaisi ostoheinää! Itseasiassa eilen vasta avasin ostopaalin. Maasta en toki ole enää ruohoa kerännyt, niissä lienee jo ravintoarvot maassa. Mutta sain haravoida tuttavan niittämän "jämäheinäpellon", ja myös Lapuan Koiraharrastajien kentältä niitetyt heinät muuttivat meille. Onnistuin kuivattamaan nämä jo maassa melko hyvin hellettä saaneet heinät isän autotallin pohjalla ja häkkien päällä. ;)

Rodentia 2/16. Klikkaa suuremmaksi.

Syksyn suunnitelmallisuutta on pirstonut Liljan juoksujen odottaminen, koska se tietää matkustamista ja siitä sitten parin kuukauden päähän lasketun ajan varomista, ettei siihen suunnittele kauheasti mitään, mitä ei voi viime tingassa perua. Jade-silkin astuttamisen Tallinnassa sen sijaan hoiti kasvattaja.

Jade (c) Curiosity
Vaikka kesä oli aika tynkä, niin onneksi siihen lämpimiäkin päiviä mahtui. Mutta miltä näyttää vesipeto, kun joutuu lämpimään suihkuun? Ihan toiselta, kuin miltä kuvittelin jättikanin näyttävän lavuaariin joutuessaan... 

Kaisla

Tsunamia odotin, mutta Fanny, joka ei pidä lämmöstä, auringosta, kesästä saati helteestä, loikoili ketarat oikoisenaan lavuaarin pohjalla! Hullun naapurin takia (postaus päivitetty), Fanny on siis asunut kotitalolla koko kesän, kuten myös kissat ja minä itsekin. Kissathan asuvat joka tapauksessa kaikki kesät kotitalolla kesätarhassa. Mutta nyt loppukesästä laitoin vihdoin täytäntöön jo pitkään meidän porukalla harkinnassa olleen aikeen luopua puolivilleistä tyttökissoistamme, joista tuli navetta-/tallikissoja.

Satun Custafva eli Fanny 5½v

Ai niin! Se syy, miksi Fanny lavuaariin päätyi... Anniina on innostunut hankkimaan omia pikkueläimiä, ja porukkaan kuuluu myös sijoitukseen meille tullut kääpiöluppaherra, joka on nylkyttänyt ja merkkaillut Fannyn pesukuntoon... :P Koda on sinisilmäinen luonnonkeltainen valkokorva, jolla omistaja yrittää kasvattaa satiini- ja rex-turkkisia kääpiöluppia.

Houdini's Rondo eli Koda

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2016

Naapurustoa terrorisoiva vanhapiika

Huoltajuuskiistaa pukkaa... Rivitaloasuntoni naapurustossa asuva n. 60-70v vanhapiika saanut päähänsä, että eläimeni ja kämppäni kuuluu sille. Tästä syystä olen ollut evakossa kotitalolla Liinamaantiellä.

Kaikki alkoi minun osaltani 3.5. Sitä ennen nainen oli aiheuttanut harmia jo muille naapureille. Hän oli esimerkiksi ottanut kytkettynä pihassa olleen koiran mukaansa. Omistaja oli hakenut koiran takaisin, mutta koiran turkki oli suolassa, koska siinä oli kuulemma ollut loisia.

Silminnäkijähavaintojen mukaan, kyseinen vanhapiika oli jo useamman kerran parin tunnin poissaoloni aikana kiivennyt aidan yli "hoitamaan" takapihan palasellani päivää paistatellutta kania ja 16v kissaa (joka ei lähde aidan yli), kurkkinut minun ja seinänaapurieni ikkunoista, sekä sumuttanut jotain näkymätöntä sprayta nurmikolle. Isäkin kävi sen kerran hätistämässä tiehensä ja sai närkästynyttä palautetta, kun "Tuolla on sisällä kissoja ja koiria, mitähän ne on sinne jätetty?!" Tyttökissat olivat varmaan kurkkineet ikkunasta ulos ja Ruska ja Rölli haukkuneet akan potkiessa ovea ja rimputtaessa ovikelloa. Itse olin niinkin kaukana kuin naapurikunnassa asioimassa parin tunnin verran, eli aivan heitteillähän ne eläimet siellä kämpälläni toki olivat. ;) Mietin vain, että mitenkähän suopeasti kissat mahtaisivat suhtautua, jos minä pakkaisin ne joka kerta autoon, kun lähtisin kotoa pois...

Fanny-ranskanluppakorvakani oli jo muuttanut kesälaitumille, takapihalleni suojattuun kettuhäkkiinsä, josta sillä on ollut vapaa pääsy laiduntamaan nurmikkoa. Päivisin se kuitenkin mieluiten pötkötteli häkin tuomassa varjossa. Sillä oli 1,5 litran pullo vasta vaihdettua vettä ja häkin pohjalla paksusti heinää. Jyvät oli nakeltu pohjalle myös, Fanny boikotoi kippoja. Vanhapiika oli Fannylle sitten avuliaasti repinyt ruohoa (ja kuulemma syönyt sitä itsekin) ajattelematta yhtään, ettei kanin maha oo vielä tottunut muuhun kuin pieniin maistiaisiin tuoretta, ja jätit ovat erityisen herkkämahaisia. Pullon vanhapiika oli sitten tyhjännyt likaisiin muovirasioihin sekä juonut siitä itsekin. Onneksi Fanny ei ollut ehtinyt rasioita vielä nakella nurin ja kastella häkkiään. Aidan yli vanhapiika oli lehminyt itsensä niin, että meidän vasta kyhäämä kanin pitävä verkko on nyt ihan mutkalla.

Fanny auringolta piilossa ja vieressä vanhanpiian antama vesikippo.
Kun tulin itse kämpälleni, vanhapiika oli taas tulossa "hoitamaan" kania, vaikka sen oli isäni lisäksi ajanut tiehensä myös naapurit ja muut tuttavat. Akka huusi minulle, että kanilla ei ole ruokaa eikä vettä ja sen häkissä haisee huumeet. En ole kovin asiaan perehtynyt, niin mikähän huume mahtaa haista kaninkakalta? Sen verran rento kaveri tuo Fanny on, että mä taidan haluta samaa lääkettä hermoromahdukseeni, hajusta huolimatta... 

Poliisit kävivät vanhaapiikaa jututtamassa. Ajattelin mielessäni, että jos se ei olisi noin sekaisin, niin se voisi aivan hyvin käydä hoitamassa eläimiäni. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt mitään, kun yritin selittää, että äkillinen tuoreruohon saaminen on kanille vaarallista, eikä hän ymmärtänyt oikein paljon mitään muutakaan. Ja lisäksi mieltäni painoivat jutut koiran luvattomasta haltuunotosta, spraylla suihkuttelusta ja suolan ripottelusta koirien turkkiin jne.

4.5.

Kyllä Fanny niin mielensä pahoitti, kun otin sen yöksi sisälle kevään ollessa kauneimmillaan! Päivemmällä kuitenkin vaikutti niin rauhalliselta, että vein sen taas pihahäkkiin ja laitoin munalukon. Eiköhän hetken päästä ala kuulua vuolasta kiroilua ja huutamista. Sama akka siellä mesosi munalukon takia, ja näytti vaativan jotain näkymättömiä tyyppejä avukseen. Hän oli nakellut kaikki tavarat ja varjostavan pressun ja muut suojat Fannyn häkin päältä, jättäen kanin suoraan auringonpaisteeseen.

Menin tivaamaan hänen aikeitaan, jolloin Miska-kissa tietysti livahti akkaa tervehtimään, sosiaalinen kun on ja saanut vapaasti aidatulla takapihallani oleilla. Sen verran sain selville, että Miska on kuulemma hänen kissa, vaikka tämä 16v papparainen on ollut minulla pennusta asti, sisäkissana ja valvotusti ulkoilevana. Vanhapiika paasasi, että nämä ovat hänen eläimiään, samoin koko kämppäni on hänen, ja minun on häivyttävä, ellen ala maksaa hänelle vuokraa. Ja edelleen hän oli sitä mieltä, että kanilla ei ole vettä 1½-litran juomapullosta huolimatta. Jos eläinten juomapullo on joku älykkyystesti, niin nainen ei kovin hääppöisesti kanien ja jyrsijöiden rinnalla loista...

Soitin kotiin sekä hätäkeskukseen, jälkimmäisestä kehotettiin pysymään sisällä, vaikka Fanny ja Miska olivat ulkona. Sisko ja äiti tulivat viivana paikalle. Auto tuskin ehti edes parkkeeraamaan, kun sisko jo ryntäsi suoraan kämppäni läpi takapihalle pelastamaan Miskaa, jolta akka oli repimässä pantaa kaulasta. Vanhapiika alkoi kuristaa kissaa sylissään pitävää siskoani, jolloin äiti meni väliin saaden tukkapöllyä ja potkuja, lyönnit äiti onnistui torjumaan.

Äitin tivatessa eukon motiiveja, hän sanoi Fannyn olevan presidentin puoliso, jota hänen on suojeltava. Sitten akka hyppäsi seisonaan verkkoaitani päälle kuin varis ja häipyi palatakseen hetken kuluttua pihtien kanssa, mutta naapurini onnistui ajamaan hänet tiehensä.

Poliisit tuli sitten 1,5 tunnin päästä ja taluttivat eukon autoon... Päästääkseen sitten seuraavana aamuna vapaaksi.

Toukokuussa:

Ollaan oltu näiden tapahtumien jälkeen aktiivisesti yhteydessä isännöitsijään, sosiaaliin yms. Mutta ketään ei näytä kiinnostavan asia tarpeeksi. Näin siinä käy, kun mielenterveyspalveluita supistetaan. Kuvittele omalle kohdallesi, jos olisit noin sekaisin, etkö toivoisi, että joku tekisi riehumisestasi lopun? Sääliminen ei häntä auta. Mitä jos hän kuvittelee vaikka olevansa leirintäalueella, ja tekee nuotion asuntoonsa? Viranomaisilta jo suoranainen heitteillejättö. Ainoa omainen tällä on tietääkseni veli, jonka kanssa ei ole missään tekemisissä.

Tuttavat onneksi auttoivat hakien peräkärryllä Fannyn kettuhäkkeineen sekä kissat kotitalolleni. Rivitalolle jäivät vain rotat ja hamsteriperhe, jotka ovat siellä turvassa, koska vanhapiika ei tiedä niiden olemassaolosta.

Itsekin olen asustanut nyt kotitalolla. Postilaatikot ovat vanhanpiian kämppää vastapäätä, eikä laatikostani ole sen kummemmin löytynyt enää edes mainoksia. Kaikki muut postit olenkin kääntänyt kotitalolleni.

Melkein aina kun ajellaan kämpälleni jyrsijöitä hoitamaan, eukko on tulossa siltä suuntaa ja mulkoilee meidän autoon tosi vihaisesti. Lopulta se alkoi hyökkiä meidän autoa päin tai olla edessä väistämättä. Joskus nähtiin sen kävelevän kirkonkylällä, kämppänsä ovi selkosen selälleen jätettynä tai unohdettuna, autonsa avaimet kuulemma hukannut. Huitoo käsillä ja huutaa itsekseen, seinänaapuri joutunut muuttaa pois. Kerran eukko oli esimerkiksi latonut tämän oven eteen kasan autonrenkaan vanteita, ettei mies päässyt kämpästään sitä kautta ulos.

2.6.

Sitten vanhapiika taas oikein repäisi. Hän raivosi tölkki kourassa viereisen talorivistön takaovia hakaten, ja jahtasi jotain murrosikäisiä lapsia ympäri taloa. Oli hetkeä aiemmin mennyt avoimesta ovesta sisään jonkun asuntoon, väittäen omaksi kämpäkseen. Nytkin meidän nähden yritti reuhtoa ovea auki, mutta pelokas asukas sai juuri vedettyä oven kiinni.

Istuin äidin kanssa autossa, ja vanhapiika lähti sitten meitä kohti kuin järjestyspoliisi tivaten meidän nimeä. Meidät tunnistettuaan, hän ärjäisi ''Jaa se pariskunta taas!'' Oli tosi vihainen ja kurottautui meitä kohti, joten käskettiin mennä kämppäänsä, suljettiin auton ikkunat, ja hän löi autoa. Sitten hän meni kuin menikin oman kämppänsä suuntaan, mutta jäikin seisomaan keskelle tietä X:nä ja kieltäen tulemasta sinne. Ei vissiin ole tykännyt, kun ajetaan siitä ohi postilaatikkoani tarkistamassa...

Useampikin naapurustosta soitti poliisit, mutta ei muori niitä sisään päästänyt, joten talonmies joutui tulla avaamaan oven. Lopulta poliisit kutsuivat ambulanssin, ja vanhapiika lähti sopuisasti sen matkaan. Toivoin kovasti hänen poistuvan pitkäksi aikaa, omansa itsensä ja meidän muiden mielenterveyden vuoksi, ja että minä uskallan taas tuoda Fannyn (ja itseni...) kämpälle. Fannylla olisi siellä aidatulla takapihalla paljon syömistä...

4.6.

Vanhapiika on taas havaittu asunnollaan. Vihaisesti mulkoilee oven raosta, kun käyn postilaatikolla tai varastossa.

10.6.

Käyn taas varastolla ja pyydän naapurinpojat mukaan, koska varastokin on ihan akan kämppää vastapäätä. On kuitenkin ihan rauhallista, mitä nyt jostain kauempaa kuuluu jotain epämääräistä älämölöä. Myöhemmin ilmenee, että akka oli parhaillaan taas yrittämässä jonkun onnettoman kämppään sisälle...

13.6.

Olin äitin ja mumman kanssa ajelulla, ja samalla katsastin postilaatikkoni, joka edelleen loistaa tyhjyydellään. Vanhapiika istuskelee rappusilla tölkkikädessä ja tuhisee: "Ei siellä mitään ole, mene pois!" Äiti sitten huikkaa sille, että jättää toisten postit rauhaan. Vanhapiika saa raivarin, ja tulee auton ääreen sättimään meitä. Hän kiertelee meidän autoa kuin saalista ja vaatii jälleen henkkareita, ja kun niitä ei heru, saa idean katsoa auton rekisterinumeron, ikään kuin sillä nyt paljon tekisi. Hän sanoo mm. omistavansa kaikki nämä asunnot, ja yrittää ajaa meitä pois sanoin, lehdellä huiskimalla ja jopa työntämällä muka autoamme taakse päin edestä, kuten alla olevassa kuvankaappauksessa! Ajoimme vähän matkan päähän ja soitimme poliisille, jonka mielestä postin varastamisessa ja ajamisen estämisessä ei ole mitään rikollista.

25.6. Juteltiin naapurinpoikien kanssa yksityisviesteillä, että tätä "Kräkkää" (kuten häntä kutsumme meidän kesken) ei ole ainakaan muutamaan päivään näkynyt. Tiedossa oli, että hän oli yrittänyt keskellä yötä päästä yhteen lapsiperheen asuntoon sisään, mukanaan lautajossa nauloja pystyssä. Muutenkin hän piti metalliputkia yms. "kättä pidempää" ulko-oven vieressä. Mutta ilmeisesti hänet toimitettiin hoitoon vasta sen jälkeen, kun hän oli vaarassa tuottaa ansionmenetyksiä: Kräkkä oli bongattu yrittämässä syöttää laitumella olevalle ravihevoselle vitamiineja, jotka paljastuivat todellisuudessa rauhoittaviksi. Muutaman viikon oli rauhallista.

30.9. Kräkkä haettiin taas ambulanssilla poliisin ja peräti paikallisen tk-lääkärin saattelemana! Jotain uusien asukkaiden hätistelystä kuulin, mutta tämä reissu oli edellistä lyhyempi.

Lokakuulla vasta aloin yöpyä säännöllisesti taas kämpällä, jonka vuokra tietenkin kokoajan juoksee, vaikka taloyhtiö ei ainakaan näytä puuttuvan lainkaan koko naapurustoa terrorisoivaan toimintaan. :'(

torstaina, huhtikuuta 17, 2014

Hyvää pääsiäistä!

Toivottavat: Fanny-pupu sekä kissat Miska, Sade ja Lumi. 2 jälkimmäistä ovat ensimmäistä kertaa aidatulla rivarin takapihan palasella ihmettelemässä.

Ainakin jonkin verran on leikkaus auttanut rauhoittavasti tyttöjen kiivaaseen luonteeseen. Sadehan testasi pikkuhampaitaan jo toisena päivänä meille tultuaan. Seuraavan kerran se roikkui kirjaimellisesti kynsin ja hampain käsivarressani kynsienleikkuun yhteydessä.

Ujompi ja kiltimpi Lumi sai vastaavan raivarin, kun tikit eivät tahtoneet millään lähteä sulamaan irti. Koitin niitä sitten varovasti leikata -ja minä kyllä osaan sen homman, kun koirilta on pitänyt kerran jos toisenkin poistaa tikkejä. Mutta tästä suuresta yhteistyöhalun osoituksesta johtuen tuumasin, että pidä tikkisi vaikka tuomiopäivään asti.

Miska oli kyllä myös aika temperamenttinen pentuna ja nuorena kissana. Mutta se on hyvin sosiaalinen ja hellyydenkipeä, erityisesti Simban kuoleman jälkeen. Sade on ruvennut matkimaan Miskaa ja tulee perässä hakemaan rapsutuksia. Kissatkin siis mallioppivat! :)

perjantaina, maaliskuuta 07, 2014

Kissojen irtipitämisestä

jakoi Facebookissa:

Mä oon paavo, enkä mä mourua maaliskuussa

Mulla on panta kaulassa ja sen päässä naru, ninku kissalla pitää ollakkin. Me kissat ei oikeestaan saatas liikkua vapaana. Varmaan sen takia, että meitin väitetään pyydystävän pikkulintuja, kuseksivan nurkkiin ja paskovan kukkapenkkiin. Joskus saatan tosta takapihalta jonkun varomattoman tintin napatakkin. Oma vika, kun tulee mun alueelle hokeen sitä titityytään.

Ja jotkut meistä mouruuvat öisin. Sitä mä olenkin ihmetellyt, mitä kolleekat oikein mouruuvat näin keväällä meitinkin takapihalla. Ihan nuarena kissana taisin mäkin muutaman kerran karata ja mouraista, mutta sitten kun mä kävin semmosen valkotakkisen naisen luana vähän aikaa nukkumassa, ei ole mourututtanu yhtään. Eikä tarvinnu karata kotoa mihinkään.

Mutta vaikka sattusimme pääsemään irti tai vaikka isäntäväki olisi hualettomampi, ei meitä saa tappaa. Se on rikos ja siitä voi joutua vaikka linnaan. Jos oikein kolleekat harmittaa, eikä sana mene perille isäntäväelle, niin ne saa ottaa kiinni ja toimittaa kissahoitolaan, josta ne voi sitte noutaa maksua vastaan. Sanovat, että täällä pohjoskarjalassakin ilmotettiin poliisille viime vuanna paristakymmenestä kotikissan tappamisesta. Se on muuten rumasti tehty. Pitää muistaa, että jokainen meistä on jollekulle hyvin rakas, varsinkin lapsille ja vanhuksille. Se taitaa se tappaja olla yleensä se naapurin äijä, mutta milläpä noi poliisitkaan sen todeksi näyttää.

Villikissat on sitten asia erikseen. Mutta ne onkin niin tarkkoja ja villejä, ettei niitä juuri nää, eikä ainakaan kukaan saa kiinni.

Miau.
Paavon ajatukset merkitsi muistiin poliisilakimies Pena

Miskakin huomasi kevään tulleen ja onnistui livahtamaan oven raosta seitsemäksi tunniksi karkuteille... Onneksi nälkä ja vilu toi kissan yöksi kotiin, muuten olisi tullut uneton yö! :( Olen jälleen varovaisempi.

Toivottavasti pian koittaakin jo kesä ja kissat pääsee taas kesätarhaan kiipeilemään! :) Sitä odotellessa katsellaan näitä Lumin ja Saden viimekesäisiä tarhakuvia.

Miska, Lumi ja Sade 3.6.2013:
Tytöt pieninä ja pelokkaina.
Miskan mielestä ne olivat huonoin idea ikinä! :D

Lumi ja Sade 20.7.2013:
Pikku-Lumi

Siskokset vetää rallia!
Pikku-Sade

Sade "yläkerrassa" mökin katolla

Sade lattiasta kohollaan olevan mökin edessä. Mökin suu teipattiin hetkeksi aikaa, koska tytöt arkailivat meitä ihmisiä niin paljon, etteivät suostuneet ollenkaan näyttäytymään. Näin ne näkivät meitä ja huomasivat, ettei niille käy kuinkaan.

Lumi "ullakolla".

sunnuntaina, helmikuuta 09, 2014

KOHTUullista? :D Ei enää!

Torstai-iltana kissatyttöni Lumi ja Sade sekä sakurouva Isla pääsivät kohduistaan. He ovat nyt KOHTUuttomia! :D Pitäkää peukkuja, että bonuksena Saden temjauhoksi.i vähän laantuisi. ;) Se on nimittäin kerran roikkunut käsivarressani kirjaimellisesti kynsin hampain, eikä se ollut ensimmäinen purema. Samalla Sirusta otettiin vielä verinäyte ja koirat saivat kennelyskärokotteet ja kissat kissaruttorokotteet.

Sade leikkauspöydällä. Takana lojuu Isla.
Lumi rauhoitettuna.
Oli sen verran humalaista touhua, että katsoin parhaaksi lukita tytöt turvallisuussyistä pesuhuoneeseen yöksi, etteivät yritä pää pöllyssä hyppiä raapimapuihin. Toinen syy oli se, että pysyvät lähellä juomakuppia, vessalaatikkoa ja ennen kaikkea nukkumapaikkaansa, koska leikkauspotilaat ovat hyvin viluisia. En halunnut tyttöjen sammuvan paljaalle lattialle. Ja olipahan niillä oma rauha uteliailta koirilta suojassa -lattialle seuraavana päivänä sijoitetuista kissanruoista puhumattakaan. 

Tytöt matalista pahvilaatikoista rakennetussa matkakerrossängyssä.
Pää ei pelittänyt vielä seuraavanakaan päivänä, vaan neidit viettivät perjantainkin aivan suosiolla pesuhuoneessa, nyt jo tötteröt päässä. Miska tosin oli sitä mieltä, että olisivat saaneet jäädä eristykseen vielä viikoksi, haisivat niin pahasti lääkkeeltä, että sähisten komensi niitä pysymään loitolla. Seuraava yö oli myös rauhallinen, vaikka neidit ovat normaalisti intoutuneet pelaamaan jääkiekkoa kaikella, mitä kynsiinsä lattialta löytävät, mieluiten kaninpapanoilla.

Sade vessalaatikkoon sammuneena.
Lumin kroppa ei tottele.

Särkylääke meni jo hyvin alas tuoreruoan päälle ripoteltuna, kun ruoka vaan alkoi maistua kunnolla maanantaina. Vasaroin pillerin ensin minigrip-pussissa jauhoksi. Ensimmäisenä aamuna aukaisin vain edelleen hieman pölähtäneen kissan suun ylöspäin ja ripottelin jauhot suoraan suuhun.

lauantaina, tammikuuta 04, 2014

Pentukuulumisia

Nalan aussinpennuista ei ole vielä paljon sanottavaa, siellä ne nukkuvat, imevät maitoa ja kasvavat tasaisesti. :)

Sakemanninpennut on jo melkein 5-viikkoisia, ja siirtyivät pari päivää sitten pentulaatikosta aitaukseen. Jonkin aikaa ollaan jo syöty "kiinteää" ruokaa, eli raakaa liha/luu-jauhelihaa, vedellä turvotettua pentunappulaa ja piimää/kermaviiliä. Tästä huolimatta Isla-emo vielä hyvin avuliaasti napostelee pentujen kakat. Ruoan avulla otettiin tänään ensiaskeleet kohti seuraamista! :)

Ollaan alettu ehdollistaa pentuja jo naksuttimelle, yksinkertaisesti naksuttelemalla niiden syödessä. Jos joku haluaa käyttää naksutinta koulutukseen, niin pentu tietää jo sen liittyvän ruokaan. Sain idean aikoinaan agilitykouluttajalta, joka kertoi porokoiransa kasvattajan tehneen näin. :)

Tämä on ensimmäinen pentue, joka on päässyt kuuntelemaan CLIX Noises And Sounds CD:tä, jonka sisko tilasi alunperin Liljan pentuetta varten.

Pennut käyvät myös päivittäin taapertelemassa aussilaumamme keskellä. Osa yrittää saada niitä leikkimään tyrkyttämällä leluja, osa on muuten vaan ystävällisen kiinnostunut. Timi menee siksi aikaa boxiin, koska se ei selkävaivoineen jaksa enää pentuja.

Varpu ja Kaisla

Tässä 1kk synttärikuvia, 1.1. otettu. YRITIMME seisottaa! :D

Kaisla
Vaaleansininen poika
Violetti poika
Turkoosi: Mä en seiso! :D
Kävin tänään ensimmäistä kertaa Islan kanssa pyöräilemässä. Ihan lyhyen lenkin, 2km tms. Käytiin kämpälläni ruokkimassa kissat ja Fanny-ranskanlupan, sillä päätin jäädä yöksi kotitalolle, aamulla kun tulee pennunkatsojia. :) Oletin, että lähtö pyörällä olisi niin lennokas, että lätsä jäisi ilmaan, kun minua jo viedään, ihan kuin meillä sakemannit ovat tavanneet tehdä. Mutta lähtö olikin todella sivistynyt, ja koko menomatka. Kotimatkalla vauhtia riittikin niin, että kävi mielessä, kuinka mahdamme osua portista omaan pihaan. :D Ei ollut Isla reissusta millänsäkään, kova kiire vain oli katsomaan, mitä pennuille kuuluu. Eikä saanut hepulia kissoista, vaikka Miska tuli ovelle vastaan ja vaikka Sade pakeni Islan nähtyään häntä pörrössä kaapin päälle. Enemmän Isla oli kiinnostunut isossa koirien häkissä pötköttelevästä kanista. Tapansa mukaan, Fanny ei kuitenkaan korvaansa lotkauttanut.

Fanny-ranskiksen kuulumisia

Fanny on kotiutunut äärimmäisen hyvin. :) Kesän se oli rivitalokämppäni takapihalla, joka näyttää tältä. Fannyn kettuhäkki on puutuolien tilalla.
Rölli ja Ruska

"Takapihani" on aidattu, että saan päästää pojat vaan suoraan ovesta tarpeilleen. Siinä on se huono puoli, että ruohoa ei päästä leikkaamaan, mutta saanpahan kerätä aina muutaman jätesäkillisen satoa kaneille ja marsuille! :D Fannylla on aina ruoka lähellä, ja sekin saa jaloitella takapihalla paljon. Kissoista ainakin Miska osaa jaloitella aitauksessa sivistyneesti hyppäämättä (yleensä) karkuun. Sen sijaan Simba-vainaalle laitoin yleensä flexin, koska sillä oli tapana hypätä aidan yli. Jää nähtäväksi, kuinka Sade ja Lumi käyttäytyvät, mutta ne eivät ole vielä edes pyrkineet takapihalle.
Fanny ja Ruska

Syksyn lähestyessä, aloin ottaa Fannya sisällekin käymään, vaikka se ei siellä kyllä viihtynyt lainkaan. Ei sillä, että se olisi pelännyt, se vaan ei ole lainkaan lämpöisen ystävä. Auringonpaisteella se ei haluaisi tulla varjoisesta häkistäänkään pois. Jos sen nostaa sieltä jaloittelemaan, se menee puutarhatuolin alle varjoon tai hyppää takaisin häkkiinsä.
Miska ja Fanny lokakuussa 2013
Aika myöhään syksyyn sain sitä hyvällä omallatunnolla pitää ulkona. Lokakuun loppupuolella otin rouvan sisälle, ettei naapurit ala puhua, vaikka Fanny on entisessä kodissaan ollut kyllä täysin ulkokani, ja jos Fannyltä olisi kysytty, se olisi varmaan mieluummin jäänyt ulos! :D
Fanny takaovella.
Tein sille ensin pesuhuoneeseen tällaisen aitauksen alkuperäiseen käyttöönsä epäkäytännölliseksi osoittautuneesta koiranpentuaitauksesta ja kierrätyskeskuksesta joskus marsuhäkkien tuunaustarkoitukseen bongaamistani jääkaappiritilöistä tms. Käytännöllisintä olisi ollut antaa Fannyn olla vapaana kylppärissä ja laittaa vaan joku portti oveen. Mutta tätä vuokrakämppää takaamaan tulleen äidin hermorakenne ei kestänyt epätietoisuutta siitä, järsiikö Fanny paikkoja. :D Aitaus osoittautui aika hankalaksi pitää siistinä, vaikka Fanny käyttääkin vessalaatikkoa. Mutta ajoi asiansa loppuvuoden, kun olin paljon poissa kämpältä Belgian matkan, koirien synnytysten yms. takia.

Fannyn väliaikainen talviasunto
Vuoden vaihteessa Fanny muutti olohuoneeseen serkkuni hitsaamaan isoon koiran näyttelyhäkkiin, joka oli ennen koirilla luidensyömis- ja nukkumapaikkana. Vaikka tilaa on vähemmän, Fanny viihtyy silti siinä paremmin, paikka on valoisampi, ja vaikka olisin itse koirineni poissa, Fanny saa seurata kissojen touhuja. Kylppärissä asuessaan, ovi suljettiin aina ollessani poissa, koska pelkäsin, mitä Lumi ja Sade saavat aikaan Fannyn kanssa. Aikoinaan minulla oli kauhukseni jäänyt rottahäkin luukku reiluksi vuorokaudeksi auki, mutta Simbaa ja Miskaa ei metsästäminen kiinnostanut. Rotatkin olivat häkin sisäpuolella tallessa. :D Pelko oli kuitenkin jälleen turha, sillä kerran Fannynkin häkin luukku oli mystisesti auennut ja kani vapaana. Ainoa ikävä löytö oli Fannyn pitkin lattioita levittämä kissanhiekka.
Timi ja Fanny

Elämänsä pihakanina eläneeksi, Fanny suhtautuu odottamattoman rennosti KAIKKEEN. Se ei pelkää edes imuria. Siinä missä kissat ja koirat katoavat kuin pierut saharaan, Fanny ei väistä, vaikka lykkäisin sitä imurin suulakkeella eteenpäin. :D Se antoi minun jopa imuroida turkkinsa läpi karvanlähtöaikana!!! Kissat ja koirat taas eivät osaa pitää Fannya kanina.
Fanny, Lumi (takimmainen kissa) ja Sade
Fanny saa mielestään kyllä mennä kissojen laatikolle ja lennättää hiekat toiseen päähän taloa. Mutta annas kun Sade meni Fannyn laatikolle, niin kylläpä se ulkoistettiin melkein yhtä vauhdikkaasti kuin ne kissanhiekat kissojen veskistä. :D Aussit ei Fannya haittaa, koska ne toimivat papanaimurina sen sijaan, että tekisivät tarpeensa Fannyn laatikolle.
Fanny ja Sade
Nyt sitten odotellaan seuraavaa kesää!

Ruska ja Fanny

keskiviikkona, joulukuuta 04, 2013

Näistä tiedät olevasi kissanomistaja

Iltalehden sivuilta löytyi. No, testataanpas sitten. Punainen = totta, sininen = ei totta.

1. Tunnet jatkuvasti tarvetta alleviivata, ettet ole viillellyt käsivarsiasi itse.
  • Päinvastoin, angstisena teininä laitoinkin sen kissojen piikkiin. :P 
2. Jatkuva karvojen nyppiminen vaatteista on sinulle yhtä alitajuntaista kuin hengittäminen. 
  • Karvojen?!?!?!? En nypi karvoja vaatteista. :D Mutta tajusin pointin, karvat on siis yhtä normaali osa minua kuin hengittäminen...
3. Et koskaan taittele hyvää pahvilaatikkoa suoraan pahvinkeräykseen.
  • Eipä niitä roskikseen liikenisi paljon muutenkaan! :D Pitääpäs joskus testata tuo "kissat on hulluna pahvilaatikkoihin"-väite nyt, kun on tuota nuorisoa...
4. Et enää edes hätkähdä herätessäsi keskellä yötä siihen, että joku nuolee naamaasi.
  • En ole koskaan edes herännyt sellaiseen...
5. Olet lopettanut sanomalehtien tilaamisen, koska niiden lukemisesta ei yksinkertaisesti tule mitään.
  • Kotiväki on lopettanut sanomalehtien tilaamisen, itse en ole sellaisia koskaan tilannutkaan. ;) Ei se kyllä kissoista tai muistakaan karvaisista johdu. Paitsi ehkä sen puoleen, että ne vievät kaikki rahat, jotka normaalit ihmiset käyttävät lehtien tilailuun.
6. Itse asiassa koko lukemisharrastuksesi on romahtanut. Joskus saatat salaa vilkaista almanakkaa.
  • Ja mä kun syytin nettiä/tietokoneita siitä...
7. Käsitöiden suhteen olet jo luovuttanut kokonaan.
  • NEVER!!!!!!!
8. Olet myös oppinut, ettei tietokoneelle jätetä koskaan auki mitään tärkeää.
  • En ole varma, olenko oppinut sellaista. :)
9. Et enää osta lasisia koristeita joulukuuseen. Etkä mitään muutakaan helposti särkyvää mihinkään.
  • On mulla posliini- ja muita koriste-esineitä! :D En ole montaakaan joulukoristetta ostanut ja nekin kotiväen muovikuuseen, kauas kissoista. Siitä syystä, että itse en laita kuusta. Ensimmäisenä vuonna kotoa muutettuani, laitoin aidon kuusen, koska kotona on jouduttu pitää muovikuusta muiden allergian takia. Mutta niitä neulasia oli niin joka paikassa, että jopa minua häiritsi! :D Muovikuusi on turha pölypesä. Isokokoinen muovikuusi ei mahtuisi kämpässäni minnekään, eikä liioin varastossa riittäisi tilaa. Pienen muovisen pöytäkuusen voisi joskus hommata, mutta eikös niissä ole yleensä koristeet valmiina?
10. Sinulle on ihan normaalia, että asunnossasi on hiekkaa pitkin lattioita ympäri vuoden.
  • Joo, huoh... -_-
11. Jos et vielä ole vaihtanut tapettia puolipaneeliin, harkitset sitä vakavasti.
  • Minähän en vuokrakämppää rupea tapiseeraamaan/paneloimaan! :D Maalatut seinät kelpaa.
12. Olet jo hyväksynyt, että leppoisa silittelyhetki saattaa koska tahansa kääntyä rajuksi pahoinpitelyksi.
  • Sade opetti sen minulle jokin aika sitten roikkumalla kynsin hampain käsivarressa kiinni... Okei, mä olin tehnyt sille manikyyrin vähän aikaisemmin, mutta tuskin se vaikuttaa asiaan millään tavalla? :D
13. Pelkäät lemmikkisi sairastumista myös siksi, että sitten sitä pitäisi yrittää lääkitä.
14. Et huolestu, jos lintu lentää vahingossa sisään ikkunasta. Joku muu hoitaa asian kyllä.
  • Huolestun sen linnun puolesta! :D
15. Käyt nukkumaan hankalasti tikkusuorana vuoteen laidalle, koska kissa tuhisee niin söpösti keskellä sänkyä.
  • Nukuin ties missä asennoissa, koska sänkyyn piti mahtua myös 2-3 koiraa (vaikkakin pienikokoista) sekä 1-2 kissaa. :D Hommasin nyt syksyllä kotitalon vintiltä 120-senttiseksi levitetyn perintösängyn ihan siksi, että mahtuisin itsekin nukkumaan...
16. Suonenvetokaan ei saa sinua nousemaan sohvalta, jos kissaystäväsi on käynyt hurisemaan ihanan lämpöisenä kainaloosi.
  • Kämpällä en pahemmin sohvalla makoile, koska olen täyttänyt sohvan kissojen pedeillä, etteivät vain saa päähänsä käyttää sohvaa johonkin muuhun tarkoitukseen. Mutta kissaystäväni eivät erityisemmin sylissä/kainalossa viihdykään. Aussit sen sijaan yleensä tulevat sohvalle/sänkyyn mukaan: kainaloon, mahan päälle, polvitaipeeseen jne.
17. Hommaat intoa puhkuen kotiisi tällaisen hökötyksen, maksoi mitä maksoi.
  • Simba ja Miska vanhalla, vähemmän kodikkaalla kämpällä.
18. ...vain huomataksesi, että kissasi ei katso siihen päinkään. Sen sijaan tyhjä vessapaperirulla tai pöydälle lojumaan jäänyt mittanauha on parasta maailmassa.
  • Toinen niistä kahdesta hyvästä puolesta eläinkaupassa työskentelyni ajoilta oli se, että opin laittamaan kissanminttua kaikkeen, mistä kissojen haluaa tykkäävän. :) Toinen hyvä puoli oli se, että opin tulkitsemaan napusäkkien tuoteseloista vähän paremmin.
19. Saat joka aamu tuntea syyllisyyttä lähtiessäsi töihin. Vetinen katse pysyy mielessäsi pitkälle iltapäivään. Tosiasiassa kissasi ryhtyi heti oven sulkeutumisen jälkeen nuolemaan keskittyneesti takapuoltaan.
  • Enkä tunne syyllisyyttä! :D Jos kissoilla ei ole nälkä, niitä ei pätkääkään kiinnosta, missä olen... Ja jos niillä on nälkä, ne toivovat naapurin vierailua.
20. Olet usein väsynyt, koska kissasi tapaa ilmoittaa nälästään siinä neljän aikaan aamuyöllä. Kun olet kompastellut hereille ja täyttänyt oman kotikuninkaallisesi ruokakupin kalleimmalla kissanherkulla, ruokaa käydään vain nuuhkaisemassa.
  • Joo, paitsi että ruokaa ei heru yöllä. Eikä aamulla heti herättyäni. Parasta on, kun kissan kupin täyttää yöksi, niin eivät mölyä ainakaan sen takia. Aamuruoka tarjoillaan vasta juuri ennen töihin lähtöä, niin eivät yritä herätellä ruokkimaan. Mutta ennen kuin aloin nukkua makuuhuoneen ovi auki, Simba saattoi seurankipeyttään mouruta öisin.
21. Sinulle ei ole homma eikä mikään korjailla tämän tästä pieniä oksennuksia ympäri asuntoasi. Mutta miksi aina matolle?
  • Oliskin vain oksennus! :) Kakkakasat rasittaa paljon enemmän.
22. Saatat itse kutsua murustasi sellaisilla hellittelynimillä kuin "Saatanan kätyri", mutta jos joku muu erehtyy tekemään saman, hän ei ole enää tervetullut kotiisi.
  • Joo, ei parane tulla valittamaan vastasiivotun vessalaatikon hajusta, jos ei ole valmis avustamaan kalliimman hiekan ostamisessa. ;)
23. Olet täysin tottunut siihen, että sinua tuijotetaan koko ajan.
  • Kyllä.
24. Huomaat aina välillä haaveilevasi siitä, että kunpa voisit itsekin olla kissa. Voisit vain nukkua ja syödä, eikä kukaan vaatisi sinulta mitään. Onko muka olemassa parempaa?
  • En kyllä haaveile olevani kissa, mutta eläkeläinen? :)
25. Vaikka katti kaataisi telkkarin, repisi verhot alas ja pudottaisi kukkamaljakon lattialle, sen ei tarvitse kuin katsoa sinua silmiin, kallistaa päätään ja sanoa "mau" ja olet valmis antamaan kaiken anteeksi.
  • Telkkaria en omista, mutta on meillä jokunen nettijohto katkaistu, keittiön verhot on aina enemmän tai vähemmän irti nipsuistaan jne...
Lopputulos: 25/16 eli saattaa mulla nipin napin joku katti tuolla kämpillä olla???? En ole ihan varma, pitääpä tsekata jos puhelimen muistista löytyisi todisteita... No, kappas! Siellähän se! Minulla on kuin onkin kissa, tarkemmin sanottuna 3! Rooleissa siis Lumi, Miska ja Sade. :)

Riidoissa?!?!?!?! :'D
Huomatkaa kissanpeti, harjaluuta ja "putukihveli" ruokapöydällä sekä osittain alas revitty pitsiverho... ;) Koska kissat kissanhiekka-tassunjälkineen pitävät "ruokapöytää" naapurikyyläys-tukikohtana, en syö siinä. Vai pitäisikö sanoa, että koska en syö ikinä pöydän ääressä, kissat saavat vapaasti pitää pöydän hyvänään!?!?

keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

Miska 13v

Miska 13 vuotta! "En ole lihava, olen vain löysästi pakattu!" :D

Ikävöimme sinua, Simba!

lauantaina, maaliskuuta 30, 2013

Kissan pissa...

Simba vuosi sitten
Simba 13v alkoi helmikuun loppupuoliskolla rampata tiheämmin vessalaatikolla, ja kulki kahden vessalaatikon väliä. Laskin, että se kävi laatikolla tunnin aikana n. 10 kertaa. Eläinlääkäri sanoi, että kokeillaan antibioottikuuria pissatulehduksen varalta, mutta jos ei auta, niin sitten kyseessä taitaa olla virtsakivet. Kun googletin, niin alkoi se jälkimmäinen ikävästi kuulostaa osuvalta. Syötin Simballe kokoajan myös särkylääkettä.

Tämä ongelma saattaa olla jo paljon vanhempi juttu, kuin luulinkaan. Koska sisäsiisteydestä on tullut ongelma jo viime syksynä. Tosin pääasiassa kakkoja alkoi ilmestyä lattioille lähes päivittäin, mutta nyt myös pissaa.

23.2. se ei saanut pissattua juuri mitään. Se kuvitteli kivun tai tukoksen johtuvan vessalaatikosta, ja yritti lirittää vähän kaikkialla. Aikaiseksi se sai korkeintaan kolikon kokoisen läiskän lattialle, sohvalle, koirien petille, omalle petille... Mihin tahansa! Ja nuoli haarojaan kuin yrittäen korjata ongelmaa. Sylissäkin se punnasi kokoajan pissaa, vaikka sieltä ei enää tullutkaan mitään. Se oli lopulta todella vaisu ja apaattinen. Sen verran se antoi elonmerkkiä, että murisi koirille vihaisesti, kun ne yrittivät lähestyä sitä. Sellainen on Simbalta täysin epänormaalia käytöstä, ja sen huomasi myös järjestyksenvalvojamme Miska. Miska joutui laskeutua ihan hyllyn päältä asti katsomaan, että kiusaavatko koirat Simbaa. 

Simbahan on aina toivottanut kaikki uudet eläimet ja ihmiset sydämellisesti tervetulleiksi, se on omasta asiantuntemattomasta mielestäni jopa epänormaalin suopea uusia kissoja ja koiria kohtaan. Ainakin minä olen tottunut siihen, että aluksi muristaan ja sähistään tulokkaille, mutta Simban ja velivainaansa Santun mielipide oli, että kaikki tänne vaan! Sen sijaan Miska on hieman normaalimpi kissa, mutta luulee itseään järkkäriksi. ;) Ensimmäisen kerran näin Miskassa järkkärin vikaa, kun minulla oli hoidossa nuori Lore-kollipoika. Lore yritti isotella Simballe, niin Miska tuli huoneen toisesta päästä ja sohvan yli luomaan "silmäyksen", joka sai Loren vaikenemaan. Toisen kerran Miska leikki järkkäriä, kun minulla oli hoidossa x-rotuinen pyreneittenpaimenkoiraherra Rexu. En muista, mitä Rexu temppuili, mutta Miska ilmestyi taas jostain mahtavana ja Rexu tukki suunsa.

Hoitokissa Lore, om. Miia Linna. Kuva vanhalta kämpältäni, 4.10.2009.

Lopulta  kivet ilmeisesti liikahtivat tms. ja Simbalta lorahti alle iso verinen lammikko. Hetken kaikki oli taas hyvin. 

Olin heti muuttanut Simban ruokavaliota pissaystävällisemmäksi ja luonnonmukaisemmaksi. Annoin sille raakaa lihaa, esim. broilerin siipiä, sekä leikannut sille koirien hevosenlihamöykystä siivuja. Sen lisäksi se sai eläinlääkäristä ostettua tuoreruokaa, joka oli tarkoitettu virtsakiteiden hoitoon. Kuivanaput ovat suurin syypää kissojen virtsakiteille ja -kiville, koska kissa ei saa niistä nestettä eikä kissoilla ole luontaista janon tunnetta.  

Simba on melko ennakkoluuloton, mutta Miska ei niin vain suostunut luopumaan kuivanapuista. Ihmekös tuo, kun pojat ovat niillä 13 vuotta eläneet. Tein Miskan kanssa kompromissin, ja aloin liottaa nappulat vedessä. Teollinen tuoreruoka näyttää myös kelpaavan, mutta ei mikään sen luonnonmukaisempi. :6 

Huomasin ruokavalion muutoksesta märempään, että kissanpissan haju laimeni samassa suhteessa kuin ruokakin! Siihen asti äiti oli aina valittanut minun haisevan "kissinkuselta", kun olen juuri siivonnut vessalaatikoita. Puupelletit pitävät hajun paremmin kuin hiekka, mutta puupellettivessaa siivotessa ilmoille tulvahtanut haju oli jopa silmiä kirvelevä, nyt sekään ei haissut miltään. 

Maaliskuun alkupuolella laatikolla juokseminen alkoi taas, vaikka en ollut palannut vanhoihin ruokintatottumuksiin. Simban oli selvästi vaikea saada pissaa tulemaan. 13.3. se oli taas hyvin vaisu. Seuraavana päivänä sillä tuli taas vauhdilla kaikki pissa, mitä sisälle oli kertynyt. Simban tullessa minua vastaan, näin että sen toinen kylki oli märkä, ja siellä missä se oli kulkenut, näkyi pissavana. Kesti hetken, ennen kuin löysin alkuperäisen lätäkön, koska pissa ei enää haissut kissankuselta. Lopulta pääsin pissan alkulähteille. Se oli tulvahtanut Simban nukkuessa tietokonetuolillani pöydän alla. Puolet istuinosasta oli likomärkä. Ihanaa.... 

Arvasin, että Simba joutuisi elää sellaisessa kierteessä, jossa sen pissa tukkeutuisi ensin kokonaan ja päivien päästä tulvahtaisi valloilleen. Eläinlääkärin mukaan sitä ei kannattanut ruveta enää leikkaamaan, koska sillä oli jo niin paljon ikää, ja koska kiviä tulisi kuitenkin uusia. En halunnut kiusata vanhaa kissaa enempää, vaan tilattiin viimeinen lääkäriaika.  Lisäksi se oli niin kovin kipeä, eikä enää suostunut syömäänkään. :'(

Kun kannoin Simban autoon, siltä tippui pissaa vaatteilleni, eikä sekään haissut enää sellaiselta, mitä olin pitänyt ihan normaalina kissanpissan hajuna. Simban maatessa eläinlääkärin pöydällä ensin rauhoitettuna ja sitten lopetettuna, monta talouspaperiarkkia kastui sen pissasta.

Ikävä on meidän Noitakissaa Suurella Persoonalla... :'( 

Simba nuorena kollina

Tieto lisää tuskaa: http://www.elainlaakariin.fi/kissan-virtsakivet-ja-kiteet/

OMA KOKEMUS: Miten annat kissalle antibiootin? 
1. Sulata se pieneen vesitippaan ja ime ruiskuun. Ota kissasta pitävä ote ja ruuttaa suuhun. Kissa vastustelee, mutta tuli sen verran yllätetyksi, että ainakin suurin osa liemestä taisi mennä oikeaan osoitteeseen. 
2. Toimi samoin, kuin kohdassa 1. Nyt vaan kissalla on jo sotasuunnitelma, ja se vastustelee kahta pahemmin. Ota kissa jalkojen väliin niin että istut MELKEIN sen päällä ja toivo, ettei se raavi sinua haaroihin. :D Kun vihdoin saat ruiskun kissan suuhun, se puree ruiskun rikki, mutta liemi menee oikeaan osoitteeseen. 
3. Koska sinulla ei ole uutta ruiskua, vaihdat taktiikkaa. Sotke sulanut pilleri kissan turkkiin. Tullessasi kotiin, pillerisotku tai ainakin osa siitä on edelleen kissan turkissa, koska se on leväperäinen ja/tai sairas. 
4. Sinullapas on nyt maksamakkaraa! Sotke pieni määrä maksamakkaraa huolellisesti pilleriliemeen, ettei kissa pysty erotella niitä, ja tarjoile nälkäiselle kissalle toivoen, että se ei epäile mitään. TOIMII! :D
Simban sairauden innoittamana: Päivän linkki, jossa keskustellaan hiirien kasvatuksesta kissan luonnonmukaiseen ruokintaan.

Päivän linkki: Lemmikin menettäminen ja surutyö niin aikuisen, lapsen kuin toisen lemmikinkin näkökulmasta.

Muunnettu tunnetusta muistorunosta. Simba lähti pääsiäisnoidan matkaan.

Nyt olen vapaa ja kyydissä luudan
saan lentää matkassa pääsiäisnoidan.
Olen kimallus tähden, olen noidan lento,
olen kuutamoyön matkaaja hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen pääsiäisaamun.
Ja jokaisen nousevan kuun myötä
liitelen pitkin pääsiäisyötä.