Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyrsijät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyrsijät. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 23, 2019

Myöhäinen pääsiäistoivotus

...kanilan kuopuksilta! Isänä on viime kesänä talouteen muuttanut musta x-kirjava herra Aquabunny's Thranduil, omistajana siskoni Anniina Hautala. Emä on tanskalainen valkoinen ss rouva.


lauantaina, huhtikuuta 13, 2019

Mitä pieneläintuomarit saa kestää?

(Löysin tämän Facebook-muistoistani ja muokkaan sen nyt tänne.)

Mitä jos koiratuomarit joutuisivat sietää yhtä paljon häiriötä kuin jyrsijä- ja kanituomarit? Pahimpia on messunäyttelyt, ja pet-tuomareita on matalampi kynnys häiriköidä kuin ulkomuototuomareita, mutta turvassa eivät ole hekään.

Kaikki ohikulkevat mammat ja kakarat kyselisivät, saako parhaillaan arvosteltavana olevaa karvaturria silittää. Tai "koska se meidän koira arvostellaan, kun meillä olis aika pitkä kotimatka?" Ilmoittautuessaan näyttelyyn, olivat kyllä varmasti tietoisia välimatkasta. Kukaan tuskin on heitä näyttelyyn pakottanut, ja useimmista näyttelyistä saa poistua koska lystää. Ja tuomari voi itse olla vielä kauempaa, ja joutuu olla tappiin saakka.

Sihteerille pitäisi toistaa kaikki vähintään kaksi kertaa, kun se vaan ei pysty keskittyä työhönsä. Tai ainakin sihteeri naukuisi kokoajan tuomarille, että väsyttää, pissattaa eikä pääse shoppailemaan.
Sihteerin ja assistentin (tässä tapauksessa kehätoimitsijan) koko suku hengailisi siinä ympärillä juttelemassa ja estämässä keskittymään omaan työhönsä.

Koirilla palkintojenjako on ihan erilainen homma, kun ne jaetaan siinä "heti", mutta jos kaikki palkinnot säästettäisiin arvostelujen jälkeen, kuten jyrsijöillä, niin tuomarin niitä miettiessä, kehtaisiko jokainen ohikulkija käydä kyselemässä, että koska on palkintojenjako? Itse yritän tietysti vastata aina nätisti, mutta kyllä usein tekisi mieli sanoa, että sitä kauemmin kestää, mitä enemmän HÄIRITSETTE. Pieneläimille jaetaan paljon enemmän palkintoja, erityisesti pet-luokassa, ja niitä saa oikeasti miettiä.

Palkintojenjakoa, kuva: ?
Alan myös ymmärtää, miksi kaikki eläinlääkärintodistukset ei koiratuomareille kelpaa. Meille pieneläintuomareille ei yleensä roudata eläinlääkärintodistuksia, koska se maksaa enemmän kuin itse ilmoittautuminen tai jopa enemmän kuin itse eläin. Mutta pupujen mammat ja kumminkaimat ja sihteeri selittää, että "tuo tuli vasta näyttelypaikalla". Öö, entäs sitten? Ketä kiinnostaa, saiko kani itsensä ruikkuun näyttelypaikalla vai jo kotona, kun turkki nyt on kumminkin näyttelykunnon sijaan sonnassa? Tai märkä, jos se on pesty. Märästä/kosteasta turkista ei pysty laatua arvostella juuri lainkaan. Mitä jos kaikki kastelisivat kaninsa ennen tuomaripöydälle menoa? "Tää likaantui näyttelypaikalla, niin jouduin pestä, mut tää oli kyllä ihan täydellinen turkki ennen sitä ja täydellisenä haluan sen myös arvosteltavan." Kyllä varmaan joo.

Joskus mammat tulee ennen omaa vuoroa näyttämään kanin korvaa, josta naapurinäyttelyhäkin asukas vei palasen. Näenhän minä sen kanin tullessa pöydälle, että korvassa on tuore haava, ja yleensä syyllinen on toinen kani. Haava mikä haava. Selvennyksenä, kaneilla ja jyrsijöillä on melkein jokainen ruumiinosa eriteltynä arvostelukaavakkeessa. Arvosteluun vaikuttaa tottakai negatiivisesti tuoreet haavat, ja varsinkin ne.

Messunäyttelyissä niitä on poikkeuksellisen paljon. Syynä voi olla näyttelyhäkit, joissa toisilleen vieraita eläimiä erottaa vain verkko, ellei omistajat ole vuoranneet väliseiniä pahveilla. Messunäyttelyyn raahataan usein muutenkin kaikki puolikuolleetkin, vanhat eläimet likaisina ja kynnet leikkaamatta ilmaisen sisäänpääsyn, julkisuuden tai voittajatittelin vuoksi. Kannatus on toki kaunis asia, mutta älä koskaan tee sitä lemmikkisi hyvinvoinnin kustannuksella. Jos eläin on jo raihnainen, sen paikka ei ole näyttelyhälinässä, ei vaikka niille onkin veteraaniluokka. Siitä ei saa lisäpisteitä, että eläin on jo niin ja niin monta vuotta ja yhä hengissä, päinvastoin! On julmaa tuoda stressaavaan tilanteeseen eläin, joka näyttää siltä, että se saa hetkenä minä hyvänsä sydänkohtauksen.

Purennan tarkastelua, kuva: Sanni Sirén

tiistaina, joulukuuta 25, 2018

Kasvattien joulutervehdyksiä!

Anemone's Thomasina, kuva + mahdollisesti myös omistaja: Katriina Hautala


Anemone's Hippie Hollow Park "Totti", kuva+om. Elina Järvinen


Anemone's Henderika "Elvi" ja Genie in a Bottle "Alva" om. ja kuva: Tanja Leikkainen


On joulukuu, hämärtyy talvinen ilta
valo kuun on tonttujen salainen silta
Sen loiste kun hivelee latvoja puiden
on hetki pian saapuva herkkusuiden

Possu kun yön yli uunissa paistuu,
piparit, laatikot suussani maistuu
Ja lahjoja mietin kun katselen kuuta
voi, saisinpa lelun tai pari luuta.

Vaan yhtä seikkaa silti eniten pohdin,
kerron sen teille, niin hyvin kuin tohdin.
Mikä onkaan minulle se juhlan aihe,
onko joulu vain päivä, vai ikuinen vaihe?

Kas, tärkeintä ei ole joulussa ruoka,
vaikka onhan se mukavaa nuolla tuo vuoka.
Ei edes lahjat tai kynttilän valo,
on juhlalle tarkoitus suurempi, jalo.

Minun jouluni syntyy ystävistä,
pienistä koirista ja ihmisistä.

Joten jouluna haluaisin muistaa heitä,
vielä lähellä olevia, ja enkeleitä.

Niinpä lahjojen sijaan avaan heille sen,
lahjan kauneimman, lämpimän sydämen.

Muistelen hyvällä ja olen tässä,
läsnä, ihmisteni elämässä.

Joka vuosi voin tällaista lahjaa toistaa,
ja kas, taivaalla ystävät tähtinä loistaa

Hyvää joulua karvakamut ja ihmisystävät!

Anemoneniityn Kullero "Onni" kuva + om. Eija Vartijamäki



Anemoneniityn Cashew "Elmo" kuva + om. Mervi Koskiniemi



Anemone's I'm Fanny "Fanni" ja Jupikian Minni "Minni" sekä keskellä kaverinsa Lilli, kuva ja om: Jenni Kanamäki


Anemone's Kharisma Waters "Söpöliini" ja Kristmas Waters "Hiutale" om. ja kuva: Osku Lähde


Elsa ja Anna, om. ja kuva: Paula Korpitie

lauantaina, kesäkuuta 09, 2018

Ilmoitusten Aatelia 28


Kani tai sen tuhoase, mitä näitä nyt on. :D

Lähde: 50-photos-that-will-give-you-serious-trust-issues (Kiitos Sääntö-Suomen, suuri osa noista ei varmaan ole täällä mahdollista! ♡)

maanantaina, toukokuuta 14, 2018

Äitienpäivä ja suru-uutiset

Anemone's Gerlinda ja Anemone's Hanson saivat 7.5. 4 d.e.golden dutch -poikasta: 2 tyttöä ja 2 poikaa.

Rakas, erityinen pupuni:

Ranskanluppanaaras Satun Custafva "Fanny" s. 15.6.2011, k. 14.5.2018
Elämäni kani on nyt poissa. Vaikka minulla on parisenkymmentä hermeliiniä plus siskon kääpiöluppa, Fannylla oli aivan erityinen paikka sydämessäni. Se oli elämäni kani. Fannysta teki erityisen mm. se, että se oli ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa jättikanini, tai ylipäätään muu kuin kääpiörotuinen kani, jos ei lasketa pienichinchillaa, joka ei ehtinyt edes kasvaa aikuiseksi, sekä paria risteytystä, joista tuli niin isot, että luovuin niistä. Lisäksi Fanny eli suurimmaksi osaksi rivitalokämpälläni täysin lemmikkinä.

Fanny tuli meille 2-vuotiaana. Entinen tallikani sopeutui ns. "heittämällä" rivitaloasuntoon. Siellä Fanny asusti sekalaisessa laumassa koirien, kissojen ja kesyrottien keskellä. Viime kesänä se muutti lapsuudenkotiini, koska en enää voinut pitää Fannya ulkona kesäisin, mielenterveysongelmaisen naapurini vuoksi. Koska Fanny ei ollut koko aikana saanut poikasia, vaikka se oli parinakin kesänä ollut rotuisensa sulhon luona, se sai nyt kaverikseen kääpiöuroksen.

maanantaina, huhtikuuta 30, 2018

Hauskaa vappua ja pupulapsia

Kuvassa vappuja toivottavat talon kuopukset hermeliinivahvuudessa!
Arvuuttelen tällä hetkellä näistä mikroskooppisista sukupuolielimistä seuraavaa:
1. Luonnonharmaa x-kirjava uros
2. Musta x-kirjava naaras
3. Valkoinen sinisilmäinen uros

lauantaina, maaliskuuta 24, 2018

Jyrsijä- ja kaniharrastajan pääsiäisruoho

Anemone's Herminan ja Filipin pesue 3vko

Aina ehtii tehdä kaneille ja jyrsijöille pääsiäisruohoa! Videolla ja alla kuvassa oleva on tehty kaurasta, mutta muitakin siemeniä voi käyttää. Kun idättää ilman multaa, juurimattoa ei mene hukkaan, vaan eläin saa kunnon möykyn syötäväkseen. Itse syötän tätä läpi talven, yleensä päivittäin. Kasvattamalla näin pitkäksi ja vihreäksi, kuin sinipohjaisen laatikon kuva, on aina homehtumisen riski. Jos pohja pilaantuu, ruoho-osan voi silti leikata eläimille. Muuten murretaan paloja koko levystä juurineen.


Itse en yleensä päästä näin pitkäksi kuin sinisessä korissa. Näitä kannattaa syöttää myös aikaisemmassa kasvuvaiheessa. Esim. siitä pääsiäisruohoviljelmästä voi päivittäin nipistää nurkasta pieniä maistiaisia, ja varsinkin aluksi ihan vähän tai ei vielä juuri lainkaan itäneinä. Sitten pikkuhiljaa annoskokoa ja itämisen astetta voi kasvattaa. Näin eläimen mahakin ehtii tottua uutuuteen.

Omat ohjeeni kauran ja auringonkukansiementen idättämiseen:


  1. Jyviä liotetaan n. vuorokauden vedessä. 
  2. Jyvät huuhdellaan huolellisesti, kunnes niistä ei enää lähde sameaa vettä.
  3. Jyvät laitetaan kosteina takaisin tyhjään kulhoon tai ämpäriin. 
  4. Huuhtelu tulee toistaa päivittäin. Jos mahdollista, jopa useammankin kerran. 
  5. Kun alkaa näkyä juurta (=itu), laitetaan jyvät litteäksi matoksi laakealle kasvatusalustalle. Tämä ei ole niin päivän päälle, vaikka menisi vähän ylikin. Itselläni kuitenkin koen, että idut kasvavat paremmin ämpärissä, kun pienempi osa jyvistä pääsee kuivahtamaan.
  6. Ituja kastellaan päivittäin. Mahdollisesti useammankin kerran päivässä.
  7. Kun jyvistä alkaa lähteä ylöspäin versoja, viljelys kannattaa laittaa viimeistään auringonvaloon, että se alkaa vihertää.
  8. Sitten vaan annetaan kasvaa, kunnes itse olet tyytyväinen versojen pituuteen.
  9. Murra juurimatosta sopivankokoisia kokkareita eläimille.
  10. Voit laittaa vaikka joka päivä uutta satsia tulemaan alkaen kohdasta 1, niin sitten on kokoajan seuraava ateria kasvamassa.
Tarkemmat lajikohtaiset liotus- ja idätysajat sekä huuhteluvälit joudut kuitenkin joko kokeilla tai googlettaa.




Pieni määrä menee vaikka lautasella, mutta muista, että umpinaisella alustalla olevaa, kuten kuvan valkopohjainen, vain sumutellaan kevyesti päivittäin. Muuten jyvät lilluvat vedessä ja pilaatuvat.

Itse pidän ituja mieluiten tiheän verkon päällä, jolloin reilukin päivittäinen kasteluvesi pääsee valumaan pois. Pikkujyrsijöiden kuljetusboxin kansiritilä on aika hyvä pienten määrien kasvatusta varten. Pientä viljelystä voi pitää vaikka astiakaapissa ritilähyllyllä tai suoraan lavuaarin päällä.  Itselläni on sininen muovikorivaunu lattiakaivon päällä. Korien pohjalle on taiteltu kärpäsverkosta matala kori, etteivät siemenet karkaa korivaunun pohjan isoista raoista.

Myös sopivan kokoista ristikkoa olevat ruokailuvälinelokerikot menettelevät. Yllä olevassa kuvassa olen idättänyt niitä päällekkäin, mutta siinä pitää olla tarkka! Jos niitä ei siirrä tarpeeksi ajoissa, kasvusto pilaantuu tai ne kasvavat tiukasti yhteen. Alla olevassa kuvassa ne jouduttiin sahaamaan puukolla erilleen.


Ihmisravinnoksi vihreät versot ovat turhan kitkeriä, mutta erityisesti kaneille ja marsuille se on mitä luonnollisimmassa muodossa olevaa ravintoa. Mitä pitempään saa versoja kasvatettua, sitä paremmin ehtivät kaikki ravintoaineet muodostua. Myös hamsterit ja muut pikkujyrsijät usein nauttivat versoista ja iduista, vaikka niille ravinnon luonnollisin olomuoto lienee siemen.

Olen aiemmin kirjoittanut pari juttua aiheesta, kun aihe oli vielä minulle varsin uusi:

Salmonella ja auringonkukansiemenet:

Otan kernaasti vastaan lisätietoa aiheesta!
Luonnonlinnuille tarkoitettuja maapähkinöitä ja auringonkukansiemeniä koskevat vaatimukset Laatuvaatimukset Suomen markkinoilla olevat luonnonlintujen ruokintaan tarkoitetut maapähkinät tai auringonkukansiemenet eivät saa sisältää salmonellaa, eläviä tuhohyönteisiä eikä hukkakauraa (Avena fatua). Kasvitieteellisen puhtauden on oltava vähintään 95 %. Tuote ei saa sisältää tiettyjä rikkakasvien siemeniä tai aflatoksiineja enempää kuin EU:n haitallisten aineiden asetukset sallivat. Suurin sallittu pitoisuus aflatoksiini B1:lle on 0,02 mg/kg (12%.kost). Rehun tuoja on vastaa markkinoille saattamansa rehun laadusta. Lähde (EVIRA)
Itse olen idättänyt auringonkukansiemeniä kauraan sekoitettuna jo ainakin pari talvea hyvällä menestyksellä, ennen kuin olen edes kuullut salmonellan mahdollisuudesta. Yllä olevan pätkän mukaan linnunsiementen ei tulisi edes sisältää salmonellaa.

  • Eviran suositus "Kuumentaminen tuhoaa salmonellan, ja siksi ruoka tulisi huolellisesti kypsentää yli +70 celsiusasteeseen" koskee yleensäkin ruokaa, ei erikseen auringonkukansiemenistä mitään mainiten.
  • Ekolon idätysopas ihmisten ravinnoksi, ei sisällä mitään mainintaa kuumentamisesta. Itse asiassa sitä suositellaan välttämään, koska kyse on elävää ravintoa käsittelevästä sivustosta.
    • "Auringonkukansiemenet ovat erittäin proteiinipitoisia. Ne sisältävät myös kaliumia, sinkkiä, seleeniä ym. mineraaleja, rasvoja ja B- ja E-vitamiineja."
Kuten tiedämme, pelkkä auringonkukansiemen on melkoinen energiapommi. Myös versoissa on reilusti kaloreita, mutta vähemmän kuin siemenessä. Kaikki siemenet ovat versoina heinänsyöjille luonnollisemmassa muodossa. :)

lauantaina, tammikuuta 27, 2018

Päivitykset 2017

Kovin on lyhyt lista. Selvästi kotisivut kärsii Facebookista. ;) Sinne on niin kätevää lisätä kaikki, vaikka periaatteessa siihen taitaa mennä suunnilleen saman verran klikkauksia. Kotisivujen kohdalla tosin joutuu aina harkita, että riittääkö tila. Anemoneniitty.net on myös FB-sivu  ja lisäksi meillä on koirakasvattiemme omistajille tehty ryhmä Anemoneniityn koirien omistajat, jonne ovat tervetulleita toki myös esim. Jaden silkkipentujen omistajat.

29.12. Milla
7.12. kodinetsijät, Minni, koiranpennut

8.10. marsupoikueet 17, 15

10.9. myytävät marsut

19.8. myytävät marsut

2.7. myytävät marsut
2.7. myytävät marsut, marsupoikueet 17, koiranpennut
12.7. myytävät marsut
2.7. myytävät marsut, marsupoikueet 17

12.5. Australianterrierinpentuja vapaana!
1.5. myytävät kanit, marsut ja hamsterit

20.4. marsupoikueet -16 & -17

17.3. Ruska, aussit, silkit

18.2. Koiranpennut, Myytävät marsut
8.2. Marsupoikueet -17
7.2. Myytävänä: Australianterrierinpentuja, Varaamisesta

4.1. Artikkelit

Minni ja J-aussit, Inferno-hamsteri

maanantaina, lokakuuta 30, 2017

Marsukasvateilta kuulumisia

Alla ihana viesti, joka tuli marsukasvattien omistajalta! 
 
 
Ajattelin vähän raapustella kuulumisia, kun äsken otin kunnollisia kuviakin pojista :) Kyseessä siis uroskolmikko, joka kotiutui 10.9. :) 

Oikein hyvin on mennyt, laumahierarkia ei vielä ihan täysin toimi, sillä kaksi nuorimmaista eivät voi sietää toistensa seuraa :D Onneksi ongelmat ratkeaa pienellä narinavalituksella puolin ja toisin, jolloin jompi kumpi vetäytyy tai pakenee tilanteesta. Onneksi näitäkin narinoita tapahtuu vain kerran pari päivässä, kun asiat on järjestetty siten, että on kaksi eri heinäpaikkaa, kaksi ruokakippoa, kaksi juomapulloa ja paljon eri piiloja, joissa useimmissa kaksi koloa :) Joten tilaa on onneksi elää kaikilla ilman suurempia ongelmia :D

Tässä alla olevassa kuvassa on Hiisi (synt. 5.1.2017), joukon isopomo, joka käyttää tätä etuoikeuttaan vähän röyhkeästikin, esimerkiksi pöllimällä kavereiden herkut :D Hiisi on vähän nirso tuoreruuan suhteen, muun muassa paprika on Hiisin mielestä aivan ällöttävää tavaraa, kuten myös tomaatti ja kurkun pehmeä keskiosa. Suurta herkkua on kuitenkin porkkana ja persilja! Luonteen puolesta Hiisi on selkeästi rauhallisin ja mukavuudenhaluinen :) Hiisi on myös kolmikon kesyin ja syö sylissä ilman sen kummempia jännityksiä.

Anemone's Huarwar "Hiisi"

Seuraavassa kuvassa on joukon rasavilli kakaran koltiainen eli Hippa (synt. 28.5.2017). Lempinimi "Vaahteramäen Eemeli" kuvaa aika hyvin Hippaa. Hipalla on aina jokin juonitteleva pilke silmäkulmassa ja Hippa onkin aina ensimmäinen tuhoamassa kaikkea ja tiputtelemassa heinähäkit alas ja levittelemässä pelletit ympäriinsä. Hipan ensimmäinen reaktio kaikkeen uuteen on "Voiko tätä pureskella?" :D Hippa on myös puheliain ja äänekkäin. Pulputusta kuuluu aina kun Hippa ottaa yhdenkin askeleen. Sellanen pieni pulppumoottori päällä jatkuvasti :D Hipalle herkuista kelpaa kaikki, mutta ehdoton suosikki tuntuu olevan haapapuun oksat, jotka Hippa raahaa nukkumapaikalleen ja omii ne :D

Anemone's Jacob Black "Hippa"
 
Viimeisenä onkin kolmikon söpöläinen eli Hittavainen (synt. 11.6.2017), jota kutsun lempinimellä "Pikku Mies" :D Hittavainen on mahdottoman söpö lurpattavilla korvillaan ja ujolla olemuksellaan. Hittavainen on selkeästi kaikista eniten arka ja ei liikuskele ympäriinsä hirveästi, jos huoneessa on ihmisiä. Hittavainen tykkää puuhailla omissa oloissaan, toisin kuin Hippa ja Hiisi hengailevat paljon kahdestaan. Hittavaisen lempiherkku on paprika ja haapapuun oksat kelpaavat mainiosti myös :)
​
Anemone's Jacquard "Hittavainen"
Punnitsin pojat 12.10. ja silloin painot olivat Hiisi 717g, Hippa 691g ja Hittavainen 637g :) Tarkoitus olisi ensi kuussa jälleen punnita ja katsoa, että painot kehittyvät oikeaa tahtia :) 

Terveisin
Jenni Rinne

lauantaina, syyskuuta 30, 2017

Vinkkejä hallituslaisille

Olen viettänyt eräänkin vuoden erilaisten pieneläinyhdistysten ja kennelkerhojen hallituksissa/johtokunnissa, puhumattakaan rivijäsenenä ihmettelystä. Sen verran nyt on pissi kihahtanut hattuun, että kirjoitan tällaisen jutun, jota täydennän sitä mukaa, kuin jostain epäkohdasta taas ärsyynnyn! :D Vinkkejä otetaan vastaan myös kommenteissa.


OLETTE JÄSENIÄ VARTEN, EI PÄIN VASTOIN

Hallituksessa saatetaan suhtautua rivijäseniin välttämättömänä pahana, jonka pitää vain mukisematta sopeutua hallituksen "oikkuihin" tai siirtyä muualle. Rivijäsenet eivät kuitenkaan ole olemassa vain rahoittamassa hallituksen toimintaa. Jos tarpeeksi monta kertaa heidän käsketään vaihtaa seuraa, näin lopulta oikeasti käy. Pidot eivät kuitenkaan parane sitä mukaa, kun väki vähenee, sillä myös rahantulo loppuu: kalusto kuluu, jäsenlehti tai tilavuokra nielee yhä rahaa.

Muista: Karma is a bitch. Harvoin kukaan on uransa huipulla kovin kauan. Joskus jokaisen pitää aloittaa uuden pennun kanssa ruohonjuuritasolta. Kouluttaako teitä silloin ne, joita eniten väheksyitte? Millaisen esimerkin ja toimintamallin he aikoinaan saivat teiltä?

Jos hallitus tuntee tarvetta estää rivijäsenten välistä sananvapautta, liikutaan vaarallisilla vesillä. Foorumi tai vieraskirja oli tiukasti moderoitu, fb-ryhmässä julkaistaan vain virallisia tiedotteita, sähköpostilistallakin viesti saa kulkea vain yhteen suuntaan. 

Joskus näkee, että kaikki kritiikki torpataan tylyllä käskyllä laittaa sähköpostia hallituksen osoitteeseen. Harvoin jäsenet loppuviimein haluavat edes niin tehdä, kun annatte keskustelun käydä. Joskus riittää, että saa päästää höyryjä näppäimistöllä. Sitten voidaankin todeta, ettei ehkä olekaan tarvetta muuttaa mitään.

Vapaamuotoisempi jutustelu lisää porukan yhteishenkeä, ja jos ja kun marista pitää, niin ottakaa se vastaan kuin miehet. Jos toimintatavoille on hyvät perustelut, kertokaa niistä jäsenille, uudelleen ja uudelleen. Miettikää porukalla muita vaihtoehtoja, antakaa jäsenille tähän tilaisuus, vaikka luultavasti joutuisittekin yksimielisesti pitäytyä jo käytössä olevassa. Jäsenille on tärkeää tuntea tulevansa kuulluiksi.


ÄLÄ VASTAA ARVOITUKSILLA

Kun jotain kysytään, mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin saada vastaus "Se luki siinä sähköpostissa." "Löytyy kotisivuilta / drivestä / fb-ryhmästä / meseketjusta..."

Se EI ole tyhjääkin parempi, koska samalla vaivalla voisit kertoa vastaukset. Ja jos et tiedä, voit olla myös kommentoimatta, ellei kyseisessä kanavassa vastailu ole annettu juuri sinun hommaksi.

Monella kennelkerholla on pelkästään facebookissa useampikin ryhmä ja siihen sivut ja profiilit vielä päälle. Kotisivujen valikko ei välttämättä toimi kaikkien puhelimella. Sähköposti on voinut mennä roskapostiin. Puhumattakaan drivestä, josta omatekoistenkin tiedostojen löytäminen saattaa tuottaa vaikeuksia. ;) Suoralla vastauksella vältetään monta hermostumista ja täsmentävää kysymystä, joihin vastata uusilla arvoituksilla.

Lopputulos ei hyödytä ketään, koska jos kyselijä kyllästyy ratkomaan arvoituksia ja luovuttaa, hän ei ilmesty tapahtumaan / liity jäseneksi / tms. Mitä tietoa sitten etsiikin.

Tämä vastaamistapa on yleistynyt somen myötä. Vaikka pitäisi olla yhtä helppoa vaikka antaa suora  linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen kuin vastata "Se on siellä drivessä kansion X alla kansiossa W", edellinen vaan on paljon parempaa asiakaspalvelua. :)


ÄLÄ UHKAA EROTA, JOS ET SAA TEHDÄ MITÄ LYSTÄÄT

Se ei auta muita hallituksessa puurtajia yhtään, jos sooloilija uhkaa erota juuri jonkun tilanteen alla, kun a) tilalle ei ehditä valita uutta jäsentä, b) muitakaan korvaavia apukäsiä ei ole tarjolla tai c) vahinko on jo tapahtunut.

Kaikki ovat kauden loppuun asti samassa veneessä, kaikkien panosta tarvitaan. Olet luottamustehtävässä. Jos et voi olla hyödyksi, tee eroamisaikeesi tiedettäväksi hyvissä ajoin, ettet jätä muita pulaan.


ÄLÄ JEMMAA HALLITUSPAIKKAA ITSELLÄSI TURHAAN 

Joskus on aika ottaa aikalisä itselleen, kun oma jaksaminen loppuu. Yhdistystoiminta kuitenkin perustuu talkoiluun, joten jos sinä lorvit, muut tekevät sinunkin osuutesi. Ellei yhdistys sitten ollut kaatumaisillaan ja jonkun nyt vaan oli suostuttava nimellisesti hallitukseen, eli sinulla on "lupa" lorvia. Nautitko kuitenkin samoja etuja kuin muut hallituksessa, ne jotka ehkä tekevätkin jotain etujen mahdollistamiseksi?

Jos et voi olla hyödyksi hallituksessa, älä turhaan jemmaa paikkaa itsellesi. Varsinkaan sitten, jos uusi tulokas olisi tiedossa. Vieläpä jos joku aiheesta suoraan vinkkaa kesken kauden, niin sinusta todellakin halutaan eroon. ;) Joko sinusta ei pidetä ihmisenä, olet täysin hyödytön tai jopa vahingollinen. Nämä kulkee joskus käsi kädessä. 

Vaikka kyseessä olisi "vain" henkilökemiaongelmat hallituksen sisällä, ne alkavat ennemmin tai myöhemmin näkyä ulospäin. Ensin sen huomaa herkimmät tuntosarvet omaavat jäsenet, mutta lopulta se alkaa näkyä jopa jäsenistön ulkopuolisille, kun puuhanaiset alkavat tiuskia toisilleen tapahtumissa. 

Olit sitten mielestäsi itse ainoa hyvis pahisten keskellä, lopputulos on sama. Et enää tunne kuuluvasi joukkoon, et jaksa pysyä kärryillä loputtomissa meseketjuissa, talkoilu ei enää kiinnosta. Väität vastaan joka paikassa ja huomaat kaiken negatiivisen, jolla tukahdutat muidenkin luovuutta. Pahimmillaan sinusta kuullaan vain silloin, kun vastutat henkeen ja vereen jotain, mistä olisi yhdistykselle tai jollekin jäsenelle hyötyä.


JÄSENLEHTIEN TOIMITTAJILLE

Olen varmaan ihka ainoa, mutta laitetaan nyt sekin tähän samaan angstiin. Toivoisin julkaistuissa teksteissä kirjoittajan nimen merkittävän heti otsikon alle. Nimittäin oltuaan tarpeeksi kauan yhdistyksessä, sitä tuntee henkilökohtaisesti useimmat jäsenlehden kirjoittajat. Siksi olisi kovin mukavaa tietää, kenen "äänellä" juttua lähteä lukemaan. Muutenkin kuin ennakkoasennoitumisen vuoksi. ;) Joten itse etsin kirjoittajan nimen ennen, kuin alan kunnolla syventyä juttuun. Nimi on usein lopussa, mutta yhtä hyvin se voisi olla myös alussa. Pahinta on, jos sitä ei ole ollenkaan.

En ole mikään alan ammattilainen, joten moinen voi olla vastoin kaikkia oikeaoppisia ohjeita. Mutta näin tykkäisin itse. Ja siksi itse toimin näin vietettyäni useita vuosia yhden yhdistyksen päätoimittajana ja taittajana.

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2017

Ilmoitusten aatelia osa 26: tästä massakas marsu!


Kun sain vinkkauksen tästä ilmoituksesta ja klikkasin sen auki, minulle avautui ylläoleva ilmoitus. Siinä vaiheessa uskoin vielä puoliksi, että ilmoituksen aiheena todellakin on marsu, tai joku muu tummanruskea marsunkokoinen möykky kuvan dunan välitasanteen alapuolella. Ei marsuille kovinkaan sopiva saati käytännöllinen häkkiratkaisu kyllä epäilytti, puhumattakaan heinän ja kuivikkeiden puutteesta. Mutta ei kai nyt jo melkein 2020-luvulla enää kukaan sekoita marsua ja hamsteria? :D Kyllä vaan, vieläpä sellaisen omistaja.

Onneksi seuraavat kuvat paljastivat, että dunassa asustaa pikkuruinen venäjänkääpiöhamsteri. Puolivuotias, käytännössä aikuinen sellainen, näyttää ihan luovutusikäiseltä poikaselta. En tiedä, mistä käärmeenruokatukusta tuokin reppana on kotoisin. :'( Mutta on sillä ainakin tilaa viipottaa. Toivottavasti kuivikkeiden, ruokien ja virikkeiden vähyys johtuu vain valokuvan ottamisesta siivouksen yhteydessä, mutta jos näin ei ole, niin onneksi pääsee (toivottavasti) uuteen kotiin. Ei se nyt ainakaan kovin paljon huonompi voi olla! :D (tottakai voi...)


tiistaina, huhtikuuta 18, 2017

Elämäntavan selittelyä

Ajatellaan, että sinulla on 5 koiraa tai parikymmentä häkki- tai terraarioeläintä. Noiden lukemien yli menevästä laumasta ei maallikoille kannata edes puhua. Vinkki: riittää, kun sanot "Tarpeeksi jaksaaksesi hoitaa kaikki ja vielä nauttivasi siitä".

Ihmiset päivittelevät, eikö vähempi riitä? Miksi niin monta? Oletko ajatellut luopua niistä tai vähentää? Niihinhän menee kauheasti aikaa ja rahaa, mistä kaikesta joudutkaan luopua! Heität ehkä naureskellen, että jokaisella koiralla on oma harrastus tai tehtävä. Että ethän voi astuttaa marsuisällä omia tyttäriään. Että osa on jo eläkeläisiä tai vasta vauvoja. Sitten vaihdat puheenaihetta, tai jatkat matkaasi. Teet sen hymyillen, vaikka todellisuudessa olet ehkä väsynyt näihin tyhmiin kommentteihin.

Ehkä nämä kaikkitietävät ihmiset saavat sinut tuntemaan syyllisyyttä, kun sinulla on jo seuraava pentu varattuna tai jäämässä kotiin. Suret, mitä ihmiset ajattelevat, vaikka itse tiedätkin, että sinulla on mainiosti aikaa, rahaa ja tilaa huolehtia kaikista.

Pähkäilet, olisiko sinun sittenkin pitänyt lopettaa jo toisen lemmikin jälkeen, koska se olisi muiden mielestä normaalia. Toisaalta harmittelet, kun sinulla ei ehkä ollut jo lapsena mahdollisuutta aloittaa harrastustasi eläinten kanssa. Kuinka pitkällä olisitkaan nyt kaikella sillä kokemuksella! 

Häpeät elämäntapaasi, vaikka et voisi elää toisin, ilman laumaasi. Häpeät, koska ihmiset olettavat sinun olevan vastuuton. Ihmiset olettavat, että hankit eläimiä hetken mielijohteesta, tai että annat niiden lisääntyä vapaasti. Koska jos heidän aikansa ja mielenkiintonsa ei riittäisi pitämään näin montaa häkkiä puhtaana tai lenkittämään näin montaa koiraa, eivät he voi uskoa kenenkään muunkaan pystyvän siihen.

Olet väsynyt puolustelemaan laumaasi ja valintojasi. Väsynyt kuuntelemaan tietämättömien tuomioita ja neuvoja. Väsynyt, vaikka itse pidät huolta vain omista asioistasi, mutta muut eivät tee samoin.  

Periaatteessa et ole kenellekään tilivelvollinen. Paitsi että siinä mielessä olet, että jos joku random naapuri tai sukulainen saisi päähänsä, että laiminlyöt eläimiäsi jollain tapaa, ja tekisi eläinsuojeluilmoituksen. Se olisi paitsi eläinsuojelun vähäisten resurssien haaskausta, maineesi lokaamista (koska ilmoituksen tekijä jää omaan luuloonsa tarkastuskäynnin aiheellisuudesta), sinulle pahaa mieltä, kyräilyä ja syyllisen arvailua, sekä kaikille osapuolille turhaa vaivannäköä. Joten sen puoleen kannustaisin silti vaan suhtautumaan kysymyksiin kärsivällisesti ja vastailemaan niihin kiltisti. :)

torstaina, joulukuuta 22, 2016

Kasvattien joulutervehdyksiä

Joulukinkku-hamsteri ja kaverinsa Niki. Kuva ja om: Karoliina Ekegren
 Sitten marsuja:

Anemone's Ihana Juhannus "Kutka", kuva ja om: Noora Tuikkanen
Anemone's Intiaaniprinsessa "Ginny", kuva ja om: Noora Tuikkanen
Ginny ja Kutka emäntiensä kanssa, kuva: Noora Tuikkanen

Minni-aussimme emä, Bluefell's Madam Butterfly eli Tara. Kuva ja om. perhe Salo-Laaka

lauantaina, lokakuuta 29, 2016

Kuulumisia kesältä

Olen ollut varsin surkea bloggari viime kuukaudet. Syynä on onneksi ollut tosielämän aktiivisuus; tuomarikeikat ja muut jyrsijänäyttelyreissut, Rodentia, saksanpaimenten leirit ja muut koiratreenit, kotitalon remontti (kuvia), ja tietenkin jokakesäinen ruohon kerääminen marsuille ja kaneille. 

Jo ruohon/heinän takia kesä on ehkä kiireisintä ja fyysisesti raskainta aikaa, koska vihreää menee melkein jätesäkillinen päivässä. Etsin siis katseellani melkeinpä pakonomaisesti hyviä heinäapajia ja kätevää hetkeä päästä keräämään sitä, jos vähänkin tulee odottelua. Onnistuin tavoitteessani, etten koko kesänä antaisi ostoheinää! Itseasiassa eilen vasta avasin ostopaalin. Maasta en toki ole enää ruohoa kerännyt, niissä lienee jo ravintoarvot maassa. Mutta sain haravoida tuttavan niittämän "jämäheinäpellon", ja myös Lapuan Koiraharrastajien kentältä niitetyt heinät muuttivat meille. Onnistuin kuivattamaan nämä jo maassa melko hyvin hellettä saaneet heinät isän autotallin pohjalla ja häkkien päällä. ;)

Rodentia 2/16. Klikkaa suuremmaksi.

Syksyn suunnitelmallisuutta on pirstonut Liljan juoksujen odottaminen, koska se tietää matkustamista ja siitä sitten parin kuukauden päähän lasketun ajan varomista, ettei siihen suunnittele kauheasti mitään, mitä ei voi viime tingassa perua. Jade-silkin astuttamisen Tallinnassa sen sijaan hoiti kasvattaja.

Jade (c) Curiosity
Vaikka kesä oli aika tynkä, niin onneksi siihen lämpimiäkin päiviä mahtui. Mutta miltä näyttää vesipeto, kun joutuu lämpimään suihkuun? Ihan toiselta, kuin miltä kuvittelin jättikanin näyttävän lavuaariin joutuessaan... 

Kaisla

Tsunamia odotin, mutta Fanny, joka ei pidä lämmöstä, auringosta, kesästä saati helteestä, loikoili ketarat oikoisenaan lavuaarin pohjalla! Hullun naapurin takia (postaus päivitetty), Fanny on siis asunut kotitalolla koko kesän, kuten myös kissat ja minä itsekin. Kissathan asuvat joka tapauksessa kaikki kesät kotitalolla kesätarhassa. Mutta nyt loppukesästä laitoin vihdoin täytäntöön jo pitkään meidän porukalla harkinnassa olleen aikeen luopua puolivilleistä tyttökissoistamme, joista tuli navetta-/tallikissoja.

Satun Custafva eli Fanny 5½v

Ai niin! Se syy, miksi Fanny lavuaariin päätyi... Anniina on innostunut hankkimaan omia pikkueläimiä, ja porukkaan kuuluu myös sijoitukseen meille tullut kääpiöluppaherra, joka on nylkyttänyt ja merkkaillut Fannyn pesukuntoon... :P Koda on sinisilmäinen luonnonkeltainen valkokorva, jolla omistaja yrittää kasvattaa satiini- ja rex-turkkisia kääpiöluppia.

Houdini's Rondo eli Koda

tiistaina, syyskuuta 20, 2016

Pelletitön ei aina ole pelletitöntä

*Nyt on typojakin korjattu.*

Olen aiemmin syöttänyt hamstereilleni säkillisen Rapunzel HamsteriMixiä. Sen ongelmana oli huonosti hamstereihin uppoavat pelletit. En kuitenkaan haluaisi hamsujani kovin kauan istuttaa pelkkien kupin pohjalle jääneiden pellettien äärellä, koska tämä ruoka ei mitään maailman lihottavinta ole muutenkaan. Meidän taloudessa syömättä jääneet pelletit eivät toki mene hukkaan, kun kupin jämät voi nakata marsuille. Mutta koska nämä pelletit eivät liene pelkkää heinää, vaan tärkeämpi laskettu osa seoksen ravintosisältöä, olisi kiva, jos hamsterit ne myös söisivät.

Nyt olin sitten taas vailla hamsterinruokaa ja Tierran Lemmikkipuoti mainosti olevansa tulossa myymään Jurvan näyttelyyn, joten tilasin säkillisen Rapunzel hamsterimixiä, koska hoksasin sitä olevan saatavilla myös ns. pelletitön versio. Tosin heti pussin avaamisen jälkeen saa havaita, että pellettejä siinäkin on. Ei minulla toki ole mitään pellettejä vastaan, mutta mitä ne pelletit ikinä normaalissa Rapunzel hamsterimixissä ovat, niin huonosti ne maistuvat.

Rapunzel Tmin oman sivuston aloitussivun mukaan "Rehuseosten pohjana ovat kotimaiset viljat sekä laadukkaat nautojen ja hevosten rehut." Oletan siis pellettien olevan juuri näitä hevosten ja nautojen rehupellettejä. Ne kun näyttävät juuri samalta.

Itse toivoisin tarkempaa valmistusaineluetteloa, varsinkin kun tuotesarja on suunniteltu kasvattajia silmällä pitäen. Yliolkainen maininta koirannappuloista ja isompien eläinten rehusta herättää lähinnä kysymyksiä. "Mix-seokset ovat siemen-, mysli- ja pellettiseoksia, joissa on mukana myös koirannappulaa lajin tarpeiden mukainen määrä eläinproteiinin tarpeen tyydyttämiseksi." [lähde] Onko nappulat esim. JahtiVahtia, joka on saman näköistä ja joka aiheuttaa nykyään niin monelle koiralle iho-oireita?

Mitä kasviksia ja hedelmiä? Mitä siemeniä? Mitä viljaa? Mitä kasvi- ja eläinperäisiä tuotteita? Ja ylipäätään MIKSI sokereita? Kärjistettynä: Onhan sillä väliä, sisältääkö seos porkkanaa vai sipulia, banaania vai sitruunaa. Ja eläinperäisiä tuotteitahan ovat myös maitotuotteet, joita nykyään pidetään hamstereille haitallisina. No, todennäköisesti kasvikset ja hedelmät pitää sisällään litistettyjen herneiden lisäksi vain sitä, mitä pelletteihin ja koirannappuloihin on valmistusvaiheessa työnnetty, JahtiVahdissa tämä kulkee nimellä "juurikasleike". Eläinperäiset tuotteet ovat lähtöisin em. tuoteperheessä siipikarjasta ja porsaasta, eikä se kyllä mitään maailman lihapitoisinta napua ole, mutta kotimaista ja väri- ja säilöntäaineetonta. Toki napu voi olla jotain lihapitoisempaakin napua eikä JahtiVahtia, mutta ei se nyt ainakaan Natural Menulta näytä. :D Mutta eipä hamsteri kovin suuria määriä lihaa kaipaakaan. Eikä kyllä saakaan, jos sen jättää HamsteriMixin varaan. Mutta ei se ainakaan auta asiaa, että HamsterMix sisältää turhan vähän proteiinia (15%/väh.17%) ja rasvaa (3,5%/väh.5%) suositukseen nähden. (ks. Hamsterit.netin linkit alla)

Aion silti olla huoleton kasvattaja, ja syöttää säkin, vaikken tämän tarkemmin valmistusaineita tiedäkään. Olenhan minä antanut hamsterinpoikasillekin jugurttia vielä jokin aika sitten! :6 Palaan asiaan myöhemmin, kun tiedän, upposivatko nämä pelletittömän seoksen pelletit hamsuille paremmin tällä tavalla "pitkässä liemessä" tarjoiltuna, normaaliin HamsteriMixiin verrattuna! :D Lisään seokseen vielä kuivattuja jauhomatoja, jotka ostin viikonloppuna.


Rapunzelia on arvioitu myös hamsterit.netissä:
  1. hamsterinruuat vertailussa
  2. johdatus hamsterin ruokintaan

perjantaina, heinäkuuta 01, 2016

Ilmoitusten aatelia osa 22: kuvien luvaton käyttö


Kylläpä on niiiiin ammattimainen ostoilmoitus, että hohhoijaa! Maininta eläintenhoitajan ammatista ei pelasta muuten niin pahalta haiskahtavaa viestiä. Tällaista keskustelua se aiheutti facebookissa:
  1. Kuva on luvatta julkaistu ja kopioitu Mira's -marsulan sivuilta.
  2. Ja lopuksi tämä kasvattajien suosikki: "En ole valmis maksamaan eläimestä" Riiiight.... varmaan tarjouksia satelee. Tämä herättää AINA kasvattajien mielessä kysymyksen, onko ostaja valmis maksamaan sitten laadukasta ruokaa saati yllättäviä eläinlääkärikuluja. Pelkkä eläinlääkärin kätteleminen voi maksaa helposti enemmän, kuin itse eläin ostohetkellä.
  3. Ja ai että oikeinko hoidat niitä viikottain työssäsi? Jippii. Eläinlääkäritkään eivät usein tunnu tietävän marsuista "mitään", joten eläintenhoitajuus ei sinällään paljon vakuuta.

KUVIEN VÄÄRINKÄYTTÖ:


Kasvattajien kuvat ovat yhä tänäkin päivänä kysyttyä tavaraa. Yleisiä ikäviä eläinten kuvien väärinkäytöksiä ovat omien, ehkä jo kuolleiden eläintensä löytäminen...
  1. ... virtuaalihoitoloista/kenneleistä, ei onneksi enää kovin yleistä.
  2. ... toisten omina, enimmäkseen Petsiestä.
  3. ... sellaisista myynti-ilmoituksesta, joissa kyseessä ei voi olla kuvan eläin, jos kasvattaja ei ole kuvan eläimestä koskaan luopunut. Muutenhan olisi mahdollisista sopimuksista huolimatta ihan mahdollista, että eläin olisi vaihtanut kotia kasvattajan tietämättä, ja tällöin myynti-ilmoituksessa todella olisi myytävänä kuvan eläin. Näin kuitenkin harvoin on, ja kuvien luvaton käyttö on silloinkin luvatonta. 
Toisten ottamien kuvien julkinen käyttäminen ei koskaan ole sallittua luvatta. Maailma on netin ansiosta pieni, ja usein käy niin, että luvattomasta käytöstä jää kiinni. Harvoin kukaan lähtee tästä syytettä nostamaan, mutta lasku saattaa tulla tai haukkusaarna. Lupaa pyytämällä säästytään molemmin puoliselta mielipahalta. 

Omistusoikeus kuviin ei automaattisesti siirry eläimen mukana kasvattajalta ostajalle. Useimmille kuvaajille toki sopii mainiosti, että eläimen omistaja saa kuvat vapaaseen käyttöönsä, oli kyseessä sitten kasvattajan eläimestä ottamat kuvat ennen myyntiä, tai vaikka satunnaisen näyttelykävijän räpsimät kuvat. Ei kuitenkaan aina, ja tätä on syytä kunnioittaa. Tiedän ainakin yhden kasvattajan, joka on kieltänyt käyttämästä ostamani marsun vauvakuvia, jotka kasvattaja on ottanut. ;) 

Väärinkäytökset nro 1-2 ovat yleensä tietämättömien lasten/nuorten tekosia, mutta myynti-ilmoitukset ovat yleensä aikuisten käsialaa, joiden jo viimeistään pitäisi olla paremmin tietoisia siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Netin käytön yleistyttyä vuosituhannen vaihteessa, tyhmyys oli ymmärrettävämpää. Mutta tuskin kukaan enää tänä päivänä oikeasti luulee, että Googlen kuvahaun tulokset ovat vapaata riistaa???

torstaina, kesäkuuta 23, 2016

Ilmoitusten aatelia osa 21: Komea marsu



Täältä niitä saa!

Kasvattien kesäterveisiä

Muutkin kasvatit saavat lähettää kuvia! (:

Anemone's Hotel California "Touhu"Imaginaerum "Rauha" om. Elina Riikka Alajoki 6/2016





Anemone's Jääprinsessa "Muro"
Anemone's Heinäkeiju "Manteli"
om. Riitta Yliluoma ja tyttäret
6/2016