Mitä jos koiratuomarit joutuisivat sietää yhtä paljon häiriötä kuin jyrsijä- ja kanituomarit? Pahimpia on messunäyttelyt, ja pet-tuomareita on matalampi kynnys häiriköidä kuin ulkomuototuomareita, mutta turvassa eivät ole hekään.
Kaikki ohikulkevat mammat ja kakarat kyselisivät, saako parhaillaan arvosteltavana olevaa karvaturria silittää. Tai "koska se meidän koira arvostellaan, kun meillä olis aika pitkä kotimatka?" Ilmoittautuessaan näyttelyyn, olivat kyllä varmasti tietoisia välimatkasta. Kukaan tuskin on heitä näyttelyyn pakottanut, ja useimmista näyttelyistä saa poistua koska lystää. Ja tuomari voi itse olla vielä kauempaa, ja joutuu olla tappiin saakka.
Sihteerille pitäisi toistaa kaikki vähintään kaksi kertaa, kun se vaan ei pysty keskittyä työhönsä. Tai ainakin sihteeri naukuisi kokoajan tuomarille, että väsyttää, pissattaa eikä pääse shoppailemaan.
Sihteerin ja assistentin (tässä tapauksessa kehätoimitsijan) koko suku hengailisi siinä ympärillä juttelemassa ja estämässä keskittymään omaan työhönsä.
Koirilla palkintojenjako on ihan erilainen homma, kun ne jaetaan siinä "heti", mutta jos kaikki palkinnot säästettäisiin arvostelujen jälkeen, kuten jyrsijöillä, niin tuomarin niitä miettiessä, kehtaisiko jokainen ohikulkija käydä kyselemässä, että koska on palkintojenjako? Itse yritän tietysti vastata aina nätisti, mutta kyllä usein tekisi mieli sanoa, että sitä kauemmin kestää, mitä enemmän HÄIRITSETTE. Pieneläimille jaetaan paljon enemmän palkintoja, erityisesti pet-luokassa, ja niitä saa oikeasti miettiä.
![]() |
Palkintojenjakoa, kuva: ? |
Joskus mammat tulee ennen omaa vuoroa näyttämään kanin korvaa, josta naapurinäyttelyhäkin asukas vei palasen. Näenhän minä sen kanin tullessa pöydälle, että korvassa on tuore haava, ja yleensä syyllinen on toinen kani. Haava mikä haava. Selvennyksenä, kaneilla ja jyrsijöillä on melkein jokainen ruumiinosa eriteltynä arvostelukaavakkeessa. Arvosteluun vaikuttaa tottakai negatiivisesti tuoreet haavat, ja varsinkin ne.
Messunäyttelyissä niitä on poikkeuksellisen paljon. Syynä voi olla näyttelyhäkit, joissa toisilleen vieraita eläimiä erottaa vain verkko, ellei omistajat ole vuoranneet väliseiniä pahveilla. Messunäyttelyyn raahataan usein muutenkin kaikki puolikuolleetkin, vanhat eläimet likaisina ja kynnet leikkaamatta ilmaisen sisäänpääsyn, julkisuuden tai voittajatittelin vuoksi. Kannatus on toki kaunis asia, mutta älä koskaan tee sitä lemmikkisi hyvinvoinnin kustannuksella. Jos eläin on jo raihnainen, sen paikka ei ole näyttelyhälinässä, ei vaikka niille onkin veteraaniluokka. Siitä ei saa lisäpisteitä, että eläin on jo niin ja niin monta vuotta ja yhä hengissä, päinvastoin! On julmaa tuoda stressaavaan tilanteeseen eläin, joka näyttää siltä, että se saa hetkenä minä hyvänsä sydänkohtauksen.
![]() |
Purennan tarkastelua, kuva: Sanni Sirén |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!