Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauhavan kennelkerho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauhavan kennelkerho. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2016

Tuija Tienhaaran tottispäivä 16.1.2016

CanisCatus.fi

Tähän koulutukseen osallistuimme kokoonpanolla Leena+Kaisla ja Kata+Milla. Vaikka Kataa taas perinteisesti jännitti ennen H-hetkeä niin paljon, että uhkasi jäädä pois tai ottaa Millan tilalle jonkun aussin. ;) Tuntuu nololta valittaa siitä seuraamisessa edistämisestä jokaiselle kouluttajalle. Tai noudon opettamisesta, kun ei ole vielä edes päässyt hinkkaamaan edelliseltä saamillani ohjeilla.

Kaislan kanssa lähdettiin liikkeelle ihan perusasioista ja tunnetilasta, koska Leena oli ollut viikkokausia poissa pelistä leukaluuhun ulottuneiden hammasleikkausten jäljiltä. Kaisla oli siis halliin tullessaan aika pölähtänyt. "Onneksi" oli sentään osunut samaan syssyyn pahimmat pakkaset, joten myös sakutytöt olivat joutuneet olla tottumaansa enemmän sisällä. Äiti oli sitten leikkinyt niille Hitlerin pahaa äitipuolta, joten edes arkitottelevaisuutta oli saatu, vaikka varsinaiset treenit olivatkin jääneet varsinkin Kaislalla vähemmälle. ;)

Opetuslapsia.

Millan seuraaminen

LÄHTÖTILANNE:
  • Ongelmana on ihan hervoton edistäminen. 
  • Varmaan palkattu katsekontaktista ja missäs sitä olisi helpompaa pitää kuin vähän edeltä käsin...
  • Takapalkka ei ole auttanut sanottavasti, sen enempää taakse heitettynä, lelukättä pidettynä hieman taaempana kuin taakse sijoitettuna targettinakaan.

TUIJAN RATKAISU:

Tuija keksi neuvoa opettamaan Millalle vain vasemman jalan seuraamista tällä konstilla.
  1. Harjoitus lähtee perusasennosta. 
  2. Käsky: SEURAA.
    Tässä vaiheessahan ennakoimiseen taipuvainen Milla jo ryntää eteenpäin,
    vaikka ohjaaja ei ole ottanut ensimmäistäkään askelta. Käsky: EI!
    Kun Milla ei enää rynnännyt eteenpäin SEURAA-käskystä, niin kehu ja palkka.
    Sitten päästiin eteen päin.
  3. Perusasento. SEURAA. Yksi askel OIKEALLA jalalla eteenpäin.
    Milla ei saa vielä liikkua, koska sen pitää seurata vain vasenta jalaa.
    Jos liikkuu: EI! Jos pysyy perusasennossa tai korjaa siihen: kehu ja palkka taakse.
  4. Yksi askel VASEMMALLA jalalla eteenpäin.
    Nyt Milla sai seurata, mutta ei rynnätä.
    Automaattisesti EI/kehu+palkka tietenkin tilanteen mukaan.
  5. Toinen askel OIKEALLA jalalla eteenpäin.
    Millan pitää odottaa vasenta jalkaa.
  6. Toinen askel VASEMMALLA jalalla eteenpäin.
    Milla saa seurata ryntäämättä.

Millan nouto

LÄHTÖTILANNE:
  • Milla kyllä tykkää kapulasta. Se noutaa sitä mielellään ja kanniskelee, hyvä kun raaskii palauttaa.
  • Naksuttimella olen saanut sen käskystä puremaan siihen hyvin, kun pidän kapulaa käsieni välissä, mutta yhtä nopeasti myös päästämään irti palkkion toivossa. ;)
  • Milla ei siis osaa varsinaisesti pitää kapulaa, saati istua samalla, vaan se pureskelee, paiskoo ja taistelee kapulasta.
TUIJAN RATKAISU:
  1. Harjoitus lähtee luovutusasennosta, eli koira eteen istumaan.
  2. Pidä kapulaa, toisessa kädessä talutin, joka kytketty ketjupantaan.
  3. Käsky KIINNI/TUO/tms. Odota, että ote rauhoittuu. 
  4. Jos pitää hetken rauhallisesti, PALKKA! Vedä hihnasta vastaan, jos temppuilee.
  5. Pidennä aikaa kiinnipidolle kapulasta ennen palkkaa. 
Milla 1v.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015

Mikael Kallion jälki+tottis-koulutus 18.10.15

Järjestimme Kauhavan Kennelkerholle pk-tuomari Mikael Kallion metsäjälki+tottelevaisuuskoulutuksen 18.10.2015 Kauhavalle. Koulutus tulikin ääriään myöden täyteen. Meiltä koirakoina olivat Leena+Kaisla ja Kata+Milla.

[Kaikki kuvat täällä!]

MUISTIINPANOJA Mikaelin antamista vinkeistä:


Metsäjälki:
  • Treenataan lyhyillä jäljillä, että koiralla säilyy motivaatio korkealla.
  • Esineiden ilmaisu opetetaan jossain muualla kuin jäljellä. Jos alkuvaiheessa oleva koira ajaa esineen yli, niin siihen ei puututa. Muuten koiralle tulee konflikti jälkeä kohtaan, kun se ohittaa tietämättään esineen, ja se pakotetaan palaamaan esineen luo.
  • Ongelmia motivaatiossa, tarkkuudessa, jäljellä pysymisessä jne..? HELPOTA! Tee seuraavasta jäljestä lyhyempi / suorempi / lisää namia.
  • Vältä koiran ohjailua jäljellä. Muuten se alkaa ongelmakohdissa "kysellä" ohjaajalta apua.
  • Anna koiralle tilaisuus ratkaista ongelma itse: Jos koira hukkaa jäljen, pysähdy ja odota, kunnes se löytää takaisin jäljelle. Jos näin ei millään tapahdu, näytä se mahdollisimman niukalla eleellä.
Tottelevaisuus:
  • Jos koira tekee liikkeen väärin, esim. tulee vinoon sivulle, sitä ei palkata korjaamisen jälkeen, vaan homma seis ja koko liike otetaan uusiksi. Palkka siitä, kun liike suoritetaan oikein alusta loppuun. (Jos koira siis osaa liikkeen.)
  • Em. liittyen, sama kriteeri palkkaamiselle pitää olla joka kerta. Muuten koiralle tulee konflikti, kun se ei tiedä, mikä on oikein: eilen tästä sai palkan, mutta tänään se ei riitäkään. Herkällä koiralla tämä voi aiheuttaa hidastumista jne.
  • Eteentuloa voi opettaa laittamalla lelun leuan alle tai namin suuhun. Näin koira ei ehdollistu ohjaajan käsien asentoon.
  • Jos koira muuttaa asentoa, esim. nousee ylös, vaikka on jätetty paikkamakuuseen, sitä ei kaukokäskyillä komenneta takaisin maahan. Sen sijaan ohjaaja palaa rauhallisesti takaisin koiran luo, ja ottaa liikkeen uusiksi.

Kaisla teki n. 20m suorahkon jäljen, jolla oli paljon namia, koska sen aikaisempi metsäjälki oli mennyt vähän haahuiluksi. Se meni niin hyvin, ettei sille teetetty toista jälkeä ollenkaan.



Tottis ei mennyt ihan niinkuin käsikirjoituksessa, koska mies kentällä ei voinut Kaislan mielestä tarkoittaa mitään muuta kuin purutreeniä, joten se oli "hieman" yli-innokas... ;) Kaislan kanssa tyydyttiin siis tekemään ihan perusjuttuja.



Milla teki elämänsä ensimmäisen vieraan tekemän jäljen. Tai no, tuttu ihminen sen jäljen teki, Maria joka on ollut mukana melkein kaikissa Millan harkoissa. ;) Mutta kuitenkin, Milla ei meinannut päästä edes alkuun, kun se etsi perheenjäsenen jälkeä, jota tietenkään ei siitä kohtaa löytynyt. Pienellä kannustamisella Milla saatiin sitten uskomaan, että tässä nyt ihan oikeasti seurataan Marian jalanjälkiä. Jälki oli reilusti Kaislan omaa pitempi, 1 kulma, ja nameja oli n. 5-10 askeleen välein. Ihan kuin normaalistikin Millalla on ollut. Väärin! Minun olisi pitänyt ymmärtää helpottaa tehtävää, kun kerran harjoitukseen oli tuotu uusi elementti. Vaan en kuitenkaan ollut ymmärtänyt. Joten kulmassa Milla oli hukata jäljen ja oli muutenkin aika hämmentynyt, vaikka söi ja pääsikin kunnialla loppuun. Seuraava jälki tehtiin samanlainen kuin Kaislalla, edelleen Marian tallomana. Eihän Milla syö niin tiheään, mutta jäljesti kuitenkin hyvin.



Tottelevaisuudessa pyysin Mikaelia opettamaan meille noutokapulan luovuttamista, koska Milla osaa kyllä ottaa suuhunsa, noutaa, kanniskella, viskoa ja pureskella kapulaa tai esineitä ylipäätään, tulla eteen istumaan (ilman mitään suussa), mutta näiden yhdistäminen puuttuu vielä. Saatiin ohjeeksi, että ensin pitää harjoitella sivistynyttä pitoa, ja sitä sitten harjoiteltiin. Naksuttimella olen aikaisemmin saanut Millan kyllä rouskaisemaan vauhdilla kapulaan kiinni (ja myös sylkemään nopeasti pois palkan saamiseksi), mutta sillä konstilla ei ole kyllä pitoa saatu aikaan. ;)


torstaina, kesäkuuta 25, 2015

Möllitokokokeenomainen ja laavulenkki

Kulunut päivä vietettiin kahdessa paikassa yhtä aikaa. Leena kävi Millan ja Ruskan kanssa Kauhavan Koulukeskuksella, jossa piti olla Kauhavan Kennelkerhon möllitokokoe, mutta joka osanottajien vähyyden vuoksi supistettiin kokeenomaiseksi suoritukseksi. Koe toteutettiin syksyllä voimaan tulevien uusien sääntöjen mukaisilla liikkeillä. Luokkina olivat nakkialo (palkka saa olla kokoajan näkyvillä), möllialo (palkkaaminen liikkeiden välissä) ja normaalit alo/avo. Meiltä osallistuttiin möllialoon, koska meidän kaksikko ei vielä kaikkia uusia liikkeitä osaa.

Ruskan motivaatio on nyt jonkin aikaa ollut taas kirjaimellisesti ihan maassa, tai tarkemmin sanottuna, maassa olevissa hajuissa. Jade ja Kaisla pihtaavat juoksujaan, ja Ruska kovasti ennustaa, että Kaisla ei pihtaa enää kauan. Toivossa on hyvää elää, muuten Ruskalle tulee pitkä kesäloma harrastuksista. ;) Kokeillaan nyt sitä, että palautetaan herra takaisin autoon, jos ei kerran työnteko maistu, ja sitä sovellettiin tässäkin. Ruska oli paikkamakuussa ennakoinut maahanmenoa ja istumaan nousua, myös Milla oli aina pistänyt makuulle, kun naapuria käskettiin. :D Uusissa säännöissähän jokainen koira käsketään maahan yksi kerrallaan, ja vastaavasti paikkamakuun jälkeen jokainen koira käsketään takaisin perusasentoon yksitellen, eikä toiset koirat saa "totella" naapurin koiralle annettua käskyä.



Millan seuraaminen ei ollut niin vietikästä, kuin voisi olla, koska sitä ei uskallettu hetsata tarpeeksi ennen kentälle tuloa, paikkamakuun takia. Mutta ihan kiva näinkin! (: Kaukokäskyt ja noutokapulan pitäminen ovat meidän parivaljakolla vielä ihan kokeiluasteella. Ruska ottaa sen kyllä yleensä suuhunsa, mutta mutustelee/työntää kielellään sen pois suusta, pitää tukea välillä muistuttavasti leuan alta. Kyllä se siitä, kun ottaa huomioon, että alunperin Ruska ei halunnut olla missään tekemissä koko kapulan kanssa. ;) Milla on aina innostunut kapulasta liikaa: viskoo ja kantaa ja pureskelee, mutta pitäminen ei kuulu vielä sen sanavarastoon. Kauko-ohjaus sujuu kyllä joten kuten istumisesta maahan, mutta maasta istumaan vaatii kyllä melkoiset käsimerkit. ;) Hyppyesteenä oli pullalaatikot, joiden hajuun Milla ihastui ja unohti hypätä. :D


Allekirjoittanut oli sillä välin lopun aussikatraan kanssa Etelä-Pohjanmaan Australianterrierijaoksen kanssa sateisella laavuretkellä Martikkalanjärvellä. Kahta muutakin terrierisorttia oli mukana.


Mukana reissussa oli Hytöset ja Martta-aussi, Rauha-bedlington sekä Laila-skye, Kujalat ja Essi-aussi (Anemoneniityn Flower Princess), Kjällit ja Siru-aussi (BH RTK1 RTK2 Anemoneniityn Coconut), meikäläisellä oli Roosa, Varpu, Rölli ja Lilja.


Grillattiin vähän kuka mitäkin, ja tietenkin makkaransyöjillä oli vankka ihailijakerho. ;)


Kyllä kurahaalarit tulivat tarpeeseen! Itse yleensä inhoan haalarimallisia koiranvaatteita. Ne on hankala pukea ja näyttävät hankalilta pitää. Mutta nyt niitä olisi toivonut olevan tuplasti. Niitä riitti siis vain karvaisemmille Roosalle ja Varpulle, Röllillä ja Liljalla muulla oli vain sademanttelit.

torstaina, huhtikuuta 30, 2015

Hauskaa vappua!

Ari ja Seija Keskelä + Minni (meidän sijoitustyttö), Kata + Milla ja Kaisla, Elina Pihlajamäki + Viljami-samojedi, Jesse Keskelä + Jade
Vapun aattona kävimme Kauhavan kennelkerhon vappukävelyllä. :) Rekvisiitta rajoittui tällä kertaa Katan ja Viljamin hattuihin! :D Minni oli kotona tuhonnut ilmapallot ja Jade oli liian pieni pääkallopaitaansa... ;)

Varpu ja Roosa viettävät vappua vakituisessa yökyläpaikassaan meidän naapurissa,
jossa asuu myös Roosan Topi-poika.
Kuva: Weronika Schön ja Reijo Haavisto