Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut lemmikit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut lemmikit. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 09, 2015

Myynti-ilmoitusten aatelia osa 11

  • Oikeinkirjoitus...
  • Karseat olot linnuilla
Ei kai siinä muuta tarvita? :)

maanantaina, marraskuuta 10, 2014

Bongailua kaupoissa

Tavallisista kaupoista aina joskus löytyy ihan käteviä tavaroita myös eläinharrastukseen, vaikka niitä ei olisi aivan siihen tarkoitukseen suunniteltu. 

Esimerkiksi erilaiset grilliritilät voivat toimia häkeissä väliseininä tai -kerroksina. Nämä on bongattu Tokmannilla kesemmällä, samoin kuin heinäkoreiksi soveltuvan 'hyllynalushyllyt'. Toki teräväreunaiset pitää olla aina niin, että eläin ei pääse reunoihin käsiksi.

Kauhavan Halpakaupassa taas bongasin 6 kpl aurauskeppisetin ihan tänään. Se riittää mainiosti alkeisiin ja pieneen pihaan, toki kisoissa on 12 keppiä.

Joskus näkee niin kamalia yhdyssanavirheitä, että niistä pitää oikein blogata! Tai harhaanjohtavalla nimellä koristeeksi tarkoitettuja lintuhäkkejä...

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2014

Hamsterituomarina Lahdessa 17.5.

Tarinan Yellow Stone lk keltainen photo IMG_4299.jpg
Tarinan Yellow Stone, lk keltainen syyrianhamsteri uros, om. Maija ja Peetu Laakkonen
Olin nyt ihan ensimmäistä kertaa Hamsteriyhdistyksen näyttelyssä tuomarina! Jännitti ihan villisti, erityisesti siksi että tehtävikseni nakitettiin kääpiöhamsterit ja lasten lemmikkiluokka. En ole koskaan aikaisemmin arvostellut lasten lemmikkiluokkaa, koska ne ovat vain SHY:n juttu. Lisäksi syyrialaiset ovat minulle enemmän oma laji. Mutta hyvinhän se meni, luulisin! :D

Milla Magia* ? campbelli sinibeige photo IMG_4308.jpg
Milla Magia*, venäjänkääpiöhamsteri campbelli, väriltään sininen argente, om. Saana Kuisti
Eläinmäärä oli aika suuri tottumukseeni nähden, yhteensä n. 50 hamsteria arvostelin. Pääasiassa arvostelen paikallisyhdistysten näyttelyissä, joissa eläinmäärät ovat pienempiä. Hamstereita on yleensä paikalla muutama hassu. Kaneja tai marsuja saattaa olla parhaassa tapauksessa useampi kymmenen, jolloin ne arvostellaan toisen tuomarin kanssa yleensä puoliksi. Toisaalta hamstereilla ei ole ollut enää vuosiin käytössä pisteytystä, joka hieman hidastaa kanien ja marsujen arvostelua.

 photo IMG_4313.jpg
Prinsessa Ruusunen, campbelli väriltään suklaa hopeoitu, om. Saana Kuisti
Yleensä tuomaroidessani otan kuvan jokaisesta eläimestä, joka tulee arvosteltavakseni. Nyt aikataulu oli tiukempi, joten otin vain muutamasta eläimestä kuvan, ja juuri se on syynä, miksi tämä blogikirjoitus ilmaantuu näin pian tapahtuman jälkeen! :D Omistajat saavat kopioida kuvat omaan vapaaseen käyttöönsä copyright-merkinnät mahdollisissa julkaisuissa säilyttäen. :) Toivoisin, ovatko kuvista tunnistettujen eläinten tiedot oikein! :) Viimeksi kun olen omistanut campbelleja, niitä oli Suomessa vain kolmea väriä, joten senkin puoleen minun on vaikeampi luettelon perusteella arvuutella kuvassa poseeraavan otuksen henkilöllisyyttä! :P

? photo IMG_4318.jpg
Pelle Peloton, campbelli lila fawn, om. Jenni Mäkitalo
Minulla oli kunnia arvostella myös yksi sininen! :) Sininen on melko uusi värimuunnos. Tämä olento on lisäksi kuvioltaan laikukas. En tiennyt sinisen olevan punasilmäinen. Vai johtuneeko silmien väri kuviosta?

Alkemistin Droidipoika pk sininen laikukas photo IMG_4300.jpg
Alkemistin Droidipoika, pk sininen laikukas syrkkiuros, om. Eevi Lähde
Vastoin odotuksiani, lasten lemmikkiluokan hamstereilla oli korkeampi taso. Ns. lasten lemmikeistä 9 sai arvosanakseen erinomainen, 6 erittäin hyvä ja 1 ei ainakaan sillä hetkellä enää näyttelykunnossa ollut vanhus sai hyvän. Normaalista kääpiöhamstereiden lemmikkiluokasta jakauma oli seuraava: 7 ERI, 21 EH. 1 tyydyttävä arvosana lankesi hamsterille, joka ikävä kyllä ei sillä kertaa suostunut lainkaan yhteistyöhön. Mikähän lie, olikohan käsidesin haju vai mistä moinen, mutta tällä kertaa nyt näin. :(

Alkemistin Droidipoika pk sininen laikukas photo IMG_4302.jpg
Alkemistin Droidipoika, pk sininen laikukas syrkkiuros, om. Eevi Lähde
 Lasten lemmikkiluokan voitto tuli Etelä-Pohjanmaalle hamsterille, joka oli tietämättäni jopa matkustanut samassa autossa kanssani! :D Yli 2-vuotias, 6-vuotiaan Minttu Kuoppamäen omistama kiinankääpiövanhus Skärgårdens Antero on vakuuttanut muutkin. Se nimittäin voitti ylivoimaisesti sitten vielä BIS-kisassa koko näyttelyn! Anteron voittoputki on jatkunut jo pitempään. Se nimittäin oli EPJYn v. 2013 pet-kääpiöhamstereiden Vuoden Voittaja.

 Tässä näyttelytuloksia:

Lasten lemmikkiluokka, klikkaa suuremmaksi.
Pet-kääpiöhamsut, klikkaa suuremmaksi. Huomaa, että avoimen luokan urokset jatkuvat nuorten luokan naaraiden alla. ;)
Näyttelyssä oli myös ulkomuotoluokat hamstereille. Meiltä lähti yksi hamsteri näyttelemään: Asta Rekilän kasvattama pk hopeavalkoinen Paula Puolukka osallistui ei-standardi-luokkaan. Tämä näyttely ei mennyt yhtä hyvin kuin Ylivieska, Paula sai arvosanaksi vain Hyvä+. Ikää neidillä on tosin vasta 3kk 10päivää. Tuomarina pitkäkarvaisilla hamstereilla toimi Ely Vihavainen. Tässä arvostelu:
Väri: puhdas. Pää, silmät, korvat: hyvä leveys päässä. Kuono saisi olla hieman lyhyempi. Erinomainen otsa. Pienet silmät. Korvat pystyyn asettuneet. Tyyppi, koko: hieman urosmainen. Hyvän kokoinen. Kuvio: --- Turkki: Paikoin ohut. Vatsaturkki hyvä. Kunto: erinomainen.
Paula vasta meille kotiutuneena poikasena.

Pari hamsteria lähti meiltäkin maailmalle ja jotain tuli tilalle! Nimittäin maailman suloisin asia: albiino metsämyyrä! Tein sille Petsieen sivun, niin saatte käydä ihailemassa. ;) Neiti on kyllä maailman suloisin asia! :) Valitettavasti Petsien "rotu"-valikoima jyrsijä-välilehden alla on rajattu, joten typykkä sai rodukseen hiiri. :( Neidin kasvattaja on Jenna Lohisto / Reptile Maniacs, lajikuvaus täällä!


Tein samasta paikasta myös hieman ostoksia: juoksulautasen hamsterinpoikasille ja 200g kuivattuja jauhomatoja. Juoksulautanen on L-kokoa. Hurjan suuri, mutta M-koko on niin paljon reilusti pienempi, että on hamsterille liian pieni. Toki yksittäiselle poikaselle se varmasti olisi ok, mutta kun koko pesue tahtoo joskus juosta yhtä aikaa. Ja tuli taas testattua, että juoksupyöräily on vaarallinen joukkuelajina. Mitään pahempaa ei onneksi sattunut, mutta yksi creme-pojista oli tarttunut karvoistaan juoksupyörän keskiakseliin toisten juostessa.

Ostokset photo IMG_4330.jpg

maanantaina, huhtikuuta 28, 2014

Lemmikkieläinlajien positiivilista

Päivän linkki:

Tiedote: Uusien ja erikoisten lemmikkien kysyntä on kovaa – positiivilistalla voidaan estää lemmikiksi soveltumattomien eläinten pito

Kuvassa mahlapussikiitäjä, joka on harvinainen ja vaativa lemmikki. Lemmikkinä lajista käytetään nimitystä sokeriorava, vaikka eläin ei kuulu jyrsijöihin. "Sokru" tarvitsee paljon tilaa, tarkan lämpötilan ja erityisruokavalion, jota ei ole helppo järjestää.



Alla päivän linkistä leikattu päivän lainaus ja erittäin kärjistetysti omia kommenttejani!

SEYn tavoite ns. positiivilistasta:

Eri eläinten pidon osa-alueille tulee säätää lista lajeista, joita on luvallista käyttää kyseessä olevaan tarkoitukseen.

Listan kriteereinä tulee käyttää seuraavia asioita:
  • voidaanko eläimen hyvinvointi toteuttaa riittävän korkeatasoisesti kyseessä olevassa käyttötarkoituksessa tai pitomuodossa 
    • Moni ei pysty tarjoamaan tätä edes kissalle tai koiralle. Mielestäni sadat lenkittämättömät koirat ovat suurempi ongelma, kuin pari hassua aavikkokettua. Jos joku pystyy tarjoamaan preeriakoirille valtavan huoneen, johon perustaa miljoonakaupunki ja kaivaa tunneleita, niin mikäs siinä... Jos ei, niin onko pienessä häkissä ilman lajitoveria elävä marsu jotenkin vähäpätöisempi ongelma?
  • onko eläimen hyvinvoinnin edellytyksistä olemassa riittävästi tietoa 
  • onko eläimen terveydenhoidosta olemassa riittävästi tietoa
    • No sittenhän mitään uusia lemmikkilajeja ei voida kesyttää. Oma henkilökohtainen mielipiteeni kylläkin on, että jo olemassa olevista lajeista pitäisi kyllä löytyä jokaiselle "oma" ja jos ei löydy, niin olkoon ilman. :D SEY:n mielipidettä kompaten; "ihmisten oikeus harrastuksiin ei voi toteutua eläinten hyvinvoinnin kustannuksella".
  • onko eläimelle saatavilla riittävästi asiantuntevaa hoitoa 
    • Eli varsinkaan maalla ei voi pitää muita kuin hyötyeläimiä, kissoja ja koiria, kun paikallinen lehmälääkäri ei erota edes marsua ja hamsteria toisistaan, saati että osaisi hoitaa... Myös pieneläinklinikoiden eläinlääkäreiden asiantuntemuksessa on usein suurta toivomisen varaa lajin aktiiviharrastajien taholta.
  • onko eläin mahdollista lopettaa aiheuttamatta sille kärsimystä 
    • Onko joku niin kuolematon, ettei sitä saisi kolkattua hengiltä? Onko mitään lemmikkieläintä mahdollista saada eläinlääkärin vastaanotolle vain soittamalla "Täältä tullaan!" ??? Varsinkaan maalla? Varsinkaan päivystysaikana? Teoriassa kuka tahansa voi lopettaa tapaturmaisesti loukkaantuneen, kituvan hiiren vaikka pudottamalla sementtilaatan sen päälle. Eri asia, onko se laillista, mutta varmasti se ei ehdi tajuta, mikä siihen iski. Isompaan eläimeen voisi sitten soveltaa jotain vastaavasti järeämpää kalustoa, kuten pianoa tai kuvaputkitelkkaria! :D
  • onko eläin vieraslajiuhka Suomen luonnolle 
    • Kanit positiivilistalle! :D (Citykanit)
  • onko eläin vaarallinen ihmisille tai muille eläimille esimerkiksi myrkyllisyyden, aggressiivisuuden tai lajille tyypillisten sairauksien kantamisen osalta. 
    • Koirat boikottiin! :D Koira voi hyökätä ihmisen kimppuun ja laittomista tuontikoirista voi tulla rabiesta. ;)



Olen joskus kirjoittanut Rodentiaan koosteen lemmikkinä tavattavista harvinaisista jyrsijälajeista: Klick! Itse kuitenkin suosin ja suosittelen ehdottomasti vain yleisimpiä, täysin kesyyntyneitä eli domestikoituneita lajeja.

perjantaina, maaliskuuta 07, 2014

Päivän linkit

Usein kuulee kommentteja hamsterien, pet-näyttelyiden jne. lapsenmielisyydestä. Kaksi mieleenjääneintä kommenttia vuosien varrella ovat koirakasvattajan 'Sijoitussopimuksia hamstereille - voiko tyhmempää olla!?' ja opiskelukaverin 'Eihän marsut ole edes elollisia olentoja'. Nyt sain kyllä hyvin osviittaa siitä, mitä näiden ihmisten päässä oikein liikkui! :D Kaninkasvattajakaverien kanssa jaeltiin näitä FB-ryhmässä ja romaheltiin. :D 

Anteeksi jo etukäteen! 


Suomen kotiloyhdistys

  • Yhdistyksen 'ylläpito' koostuu 15-20-vuotiaista ja lisää kaivataan. "Huom. Jokaiseen hakemukseen vastatataan muutamilla "testeillä" ja/tai kysymyksillä."
  • Yhdistys ei ole vielä virallinen, mutta silti myöntävät jo virallisia kasvattajanimiä kotilonkasvattajille. Kasvattajalistalla kerrotaan mm. myykö kasvattaja kotiloita ruoaksi. 
  • Kasvattajaksi hakevan täytyy mm. kertoa kaikki tiedot jokaikisestä omistamastaan kotilosta. 
  • Sukurutsaus ei ole sallittua kotiloillakaan, risteytyksiä ei saa myydä, kaikki myytävät kotsanpenskat pitää rekisteröidä ja luovuttaa papereineen hyviin koteihin suositushinnoin. 
  • Kotiloille on myös rescue-toimintaa. Sijaiskodin pitää ilmoittaa yhdistykselle, jos rescuekotsa saa kodin, kuolee tai sairastuu... "Mikäli kotilot sijaiskotiin antanut haluaa, hän voi päättää mihin kotiin sijaiskodissa olleet kotilot myydään."
    • Sijaiskodissa kotia etsivät kotilot:
    • Noin 20 kpl aikuisia Rumina decollatoja etsii hyvää lemmikkikotia (ei kasvatukseen). 
Reaktioita:
  • Mun rotat ja hamsut voi ottaa hellään ja rakastavaan sijaiskotiin kaikki rescuekotsat!  Näyttelyitä, kotiloagilityä ja kaverikotilotoimintaa odotellessa.
  • Mun äkkipikainen luonne on just omiaan tohon kotiloagilityyn  "Matele saatana!!"
  • Ja pitää suorittaa koe hyväksytysti saadakseen kasvinimen.  
  • fucking koe? etanankasvatuksessa?
  • Vittu, Limanuljaskan Lissu saa EVAn, kun jalka on kopissa ja puree tuomaria! xD
  • Hei! Pitäiskö ehdottaa niille sellaista kaverikotilotoimintaa! Jos kotilo suorittais hyväksytysti käytöskokeen, niin sen kanssa vois sit mennä vanhain- ja lastenkoteihin viihdyttään pikkuruiset liivit päällä vanhuksia ja lapsia. 
  • Kelatkaa kun se saakelin lörttö pyöräyttää ne 300 neitseellisesti hedelmöittynyttä tenavaa ja sä koitat keksiä niille kaikille A:lla alkavat nimet. 
  • toivottavasti ostajaehdokas ei halua jokaisesta yksilöstä erikseen kuvia että osaa valita itselleen sopivan.. tietty myös onko niillä jotain luonne-eroja olis kiva tietää.. ja onko ne tottuneet käsittelyyn, lapsiin, koiriin, kissoihin ja miten tulee toimeen niiden kanssa XD

Suomen Leppäkerttuyhdistys

  • Yhdistyksen sivusto ei ole toiminnassa, mutta Tähdenlennon kennelin infopitoisilta sivuilta sai paljon tietoa leppäkertuista yleensä sekä vihjeitä, mitä yhdistyksen toiminta mahdollisesti pitää sisällään. 
  • Ammattitaitoista, paperillisten rotuleppisten kasvatusta yhdistyksen myöntämällä virallisella kennelnimellä tapahtuu. Tai en tiedä, tapahtuuko enää, koska esim. mainitsemani kennelin (anteeksi, jotenkin oudoksun sanaa kennel muussa kuin koirakasvatuksessa) kuulumisia on kirjoiteltu viimeksi vuonna 2009. Vieraskirja kyllä pursuaa tuorettakin ostokiinnostusta.
  • Leppäkertuille on näyttelyitä ja agilityä.
  • Symppis muistokirjoitus sateenkaarisillalle siirtyneelle leppikselle: 
    • Kiitos kaikista hienoista hetkistä kanssasi, kiitos kaikista hienoista poikasistasi, kiitos siitä mitä kanssasi saimme tehdä, olit ainutlaatuinen leppäkerttu!
Reaktioita:
  • Jotenki nyt tuntuu, että tuo kotiloiden kasvatus on sitteki ihan ymmärrettävää!! 

Suomen Keppihevosyhdistys

  • "SKY ei pidä erikseen listaa kaikista Suomen keppihevostalleista (sen hoitaa SKT), vaan ottaa listalle pienen tarkastuksen jälkeen sivujen perusteella siistiltä ja asialliselta vaikuttavia harrastetalleja taikka ratsastuskouluja. Tallien on oltava suhtellisen aktiivisia ja järjestettävä jonkintasoista tunti/valmennus/kisatoimintaa." Siis keppihevosille! 
  • Erikseen on sitten vielä Keppiaasi yhdistys (huomatkaa välilyönti) ja Keppihevosraviyhdistys.
  • Keppi- ja puuhevosille on paitsi talleja, SM-kisoja, näyttelyitä jne. myös REKISTERI.
  • Keppihevosille on myös kasvattajalista ja kasvattajanimet. Listalta ilmenee kasvatuksessa olevat keppihevosrodut. Suosituin näyttää olevan shetlanninponi. 
  • Kasvattajalistan linkeistä pääsee oikein kunnolla jyvälle siitä, mistä ehkä on kyse. 
  • Kasvattajat myyvät ja valmistavat keppihevosia. Mukana voi tulla etenkin nuoremmilta kasvattajilta erinäisiä enemmän tai vähemmän kohtuullisia sääntöjä, kuten:
    • Keppihevosen tietoja/ulkonäköä ei saa muuttaa.
      • Tietoihin sisältyy hevosen nimi, ulkonäöllisiä seikkoja, kuvaus luonteesta ja koulutustasosta, sekä tietenkin valmistusmateriaali.
    • "Ostan hevosen AINA takaisin jos olet aikeissa myydä sen, en halua sen joutuvan kiertoon."
    • Keppihevosen kuulumisten kertominen myynnin jälkeen.
  • Hyvä esimerkki kasvattajasta on Iisan talli, jonka toinen omistaja on jo niinkin "vanha" kuin vuonna 1990 syntynyt, eikä enää itse harrasta keppeilyä, mutta valmistaa niitä myyntiin ammattitaidolla ja iän tuoman kypsyyden mukaisilla ehdoilla. :)
  • Keppihevosilla on titteleitä, sukutauluja, jälkeläisiä jne. Orien astutuslainaan saamiselle on samanlaisia kriteerejä, kuin luultavasti elävänkin hevosen kohdalla.
  • Keppihevoset saattavat asua oikeasti esim. leikkimökkiin tai varastoon rakennetun "tallin" karsinoissa eivätkä pinottuna komerossa. Tallit ottavat niille oikeita hoitajia, toiset virtuaalisia.

maanantaina, syyskuuta 24, 2012

Muistoja...

Joka menneitä kaivaa, sitä herkkutikulla silmään..?
Rodentiaa 3/12 tehdessäni ja hallitukselta tarkempia tietoja odotellessani runosuoni alkoi uudelleen sykkiä EPJY:n 20-vuotistaipaleen kunniaksi ja aloin kaivelemaan vanhoja Rodentia-lehtiä etsiäkseni jotain historiallista materiaalia juhlanumeroa varten.

Löytyi paljon kaikenlaista kivaa ja myös jotain haikeaa... Mm. muisto oman harrastukseni 14 vuoden takaisesta katastrofista... Alanurkan piirrosta lukuunottamatta koko sivu oli meikäläisen lähettämää materiaalia Rodentiaan 4/1998, jota teki Mira's / Heli Vaaralahti, nyk. Kuoppamäki. Meidän talon viereen tehtiin pyörätie, joka haukkasi pihaamme koko pituussuunnalta ja pikkueläimet stressasivat sitä meteliä itsensä kuoliaaksi. :´( Myös vanhuuteen kuoli sen syksyn aikana reilu otos hamstereita, niitä joita kasvatusta aloittaessani oli tullut hankittua. Kannattaakin huomioida, että kun hankkii kerralla paljon suhteellisen saman ikäisiä eläimiä, ne myös menehtyvät suunnilleen samoihin aikoihin. Ja se on joskus liikaa aloitteleville kasvattajille.


Mukana on myös äkäinen mutta niin kauniin värinen lilac tan banded hiiriherramme Wasat, joka nykytietämykseni valossa ilmeisesti altistui hilsepunkille. Mutta silloin minä luulin sen sairastavan jotain allergiaa, jonka aiheuttajaa en löytänyt ennen kuin hiiripoloinen oli jo raapinut itsensä verille ja korvansa riekaleiksi. Kun silmät olivat seuraavaksi vuorossa ja hiiren luonne muuttunut jo sietämättömän kutinan seurauksena entistäkin huonompaan suuntaan, luovutin ja päästin hiirulaisen paremmille juustomaille, vapaana pöpöistä, joista en tiennyt. Kyllähän minä sille jotain sen aikaisia loishäätöjä kokeilin, mutta ilmeisesti vääriä. Hilsepunkkiin auttaa vain Ivomec, ja en kyllä muista sellaista ikinä omistaneeni. Onneksi muut hiiremme säästyivät samalta kohtalolta, sillä Wasat asui jo alunperinkin ilkeän luonteensa vuoksi yksin. Ja osahan hiirikasvatukseni aloituseläimistäni oli jo siinä vaiheessa menehtynyt tieltä kuuluvan melun aiheuttamaan stressiin.

Yllättävää ehkä, mutta muistan nuo kaikki! Rainbow's Åsa ja veljensä Åke olivat ensimmäisiä okahiiriäni. Emppu oli Nicarao-marsulasta ostettu self lilac uros, jolle en koskaan saanut papereita kovasta kräväämisestä huolimatta. Michelle Amarante oli samaa alkuperää oleva creme hamsteri... En yhtään muistanut, että minulla olisi ollut Andorra's hiiriä, kaiketi ostin ne Jyväjemmarin hiirulasta Virpin vaihtaessa lajia... Mutta nämä sisarukset olivat muistaakseni väriltään himalayan ja ensimmäinen siamese seal pointini, joka rakastutti minut kyseiseen muunnokseen ja sitähän minä sitten vuosia myöhemmin kasvattelin ihan virallisesti. Siida oli muistaakseni ostettu Vaasan Akvaarioliikkeestä, väri taisi olla musta kilpikonna ja syntyi sille jälkikasvuakin... Anemone's Jennifer, Judith ja Lapaz Kiss Of Fire olivat valkoisia punaisillä silmillä. Judithilla oli tummat korvat, Jenniferistä en ole varma... Charlotten muistelisin olleen cinnamon vn. Ruska ja siskonsa Laku olivat ensimmäiset "jalostusmarsuni", tosin ne olivat rusetilliset risteytykset, mutta aloitellessani en tiennyt, että marsutkin voivat olla puhdasrotuisia ja paperillisia! ;) Lapaz Rhea oli kaunis hopeanharmaa vn, jolle taisi siunaantua hopeanharmaa poikuekin. Jade ja Mustafa olivat mustia. Judith ja Jade olivat sisaruksia ja ostin ne Lapualta Vuotovakka-nimisestä eläinkaupasta. Niillä oli pidemmätkin nimet, muistaakseni Janey Jill Judith ja Jade Jondalar tms. Chips oli punasilmäinen creme, ihan ensimmäisten hamsterieni jälkeläinen. Spirellon ja siskonsa Soleron kasvattaja oli muistaakseni Anneli Hannus ja ne olivat cremejä. Tosin niiden sisko Rosalie oli lk musta kilpikonna, että eivät "välttämättä" nykytiedon valossa mitään puhtaita cremejä.......... Fifine oli ensimmäinen robonaaraani ja sen puoliso oli Figaro. Muistaakseni ostin ne Jyväjemmarilta. Robopari tulla huristeli meille hiirilauman kanssa Matkahuollon kautta, nykyäänhän Matkahuolto ei enää ota eläinlähetyksiä.

Ruska ja Laku

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2012

Kevät

Eilen vietettiin Kennelliiton koiranpäivää.
Sakemannitytöt juhlivat samalla synttäreitään naapurin isossa aitauksessa. :)

Della 29.4.2012 - 12v
Pinja 13.4.2012 -  9v
Nemi 21.4.2012 - 2v


Edellispäivänä Ruska ja Rölli näyttivät 8 kuukauden treeneissä käynnin tuloksia videolle. Ruska muutin täytti pari viikkoa sitten 2 vuotta!


Kissat puhuttavat varsinkin nyt keväällä. Tässä saksittua...

SEURA 10 - 8.3.2012

ILKKA 20.4.2012

Meillä kissat ulkoilevat vain kytkettynä tai aitauksessa. Mielestäni kissan paikka ei nykypäivänä todellakaan ole vapaana ulkona! Kissan päästäminen ulos valvomatta on yhtä vastuutonta, kuin jos sama tehtäisiin esim. koiralle tai kanille. Navettakissat yms. minä ymmärrän, koska ne tekevät työtä pitämällä jyrsijät kurissa maatilalla. Mutta lemmikkikissan päästäminen vapaaksi on vain omistajan mukavuudenhalua. Kissalle voi sattua melkein mitä vain! Uskomatonta, että ihmiset ovat valmiita ottamaan sen riskin rakkaan lemmikkinsä suhteen! Lisäksi kissa on lainsuojaton vapaana tallustellessaan, eikä monikaan katso sitä hyvällä. Ehkä jos kissan koti on metsän keskellä, kaukana naapureista ja autoista, riippuen metsän muista asukkaista; ilveksille ja huuhkajille kissa on oiva saalis.

Miska
Simba & Ruska

Oravan söpöläinen on ruoka-aikana kotona:


perjantaina, joulukuuta 23, 2011

Viimeinkin hamsterituomari! :D

10.12.2011 Pet Show Tampereella, Ikurin Virelässä

Ennen arvosteluita ihailin rottasten hienoja retkisänkyjä!


Klikkaa alla olevaa linkkiä lukeaksesi lisää.

lauantaina, helmikuuta 05, 2011

Ilmajoen näyttelyt takanapäin

30.1. Pet Show kaikille lajeille + ulkomuotoluokat hiirille ja kaneille, Ilmajoki. SKY + EPJY
~ kanit Murre, Camomilla, Lulu, Whilma ja Hilma sekä rotat Viivi ja Dooris


Minulla oli 5 hermua ulkomuotoluokassa. Yksi musta, jonka valkoisia karvoja nypin kaks viikkoa ennen näyttelyä, täräytti nollat, koska korvassa oli väärä numero. :( Oma mokani. "Tarkastin" kyllä kaikkien numerot, kun laitoin niitä näyttelyhäkkeihin, mutta en vissiin kiiruussa huomannut, että yksi numero oli sitten väärin. Olisi pitänyt jo kovaa kyytiä mennä järkkäämään epjyn puolta, mutta minä se vaan asensin omia pupujani paikoilleen ja vieläpä se musta paljasti lisää valkoisia karvoja itsestään näyttelyn harmillisen hyvässä valaistuksessa, joten niitä vaan lisää nyppimään. :P

Olin kyllä kaikkien kanieni osalta sillä asenteella, että kunhan tulee edes jotkut pisteet, niin saa sitten niillä rekisteröidä ja saa sitten polveutumispisteitä jälkeläisille. Muiden osalta se toteutuikin.

Lumitähden Whilma 93p, sillä on ennestään 94p nuorena tyttönä saatu, mutta en ollut niillä sitten rekannut, kun se ei silloin ollut pakollista eikä kiireellistä, joten kortti oli mennyt hukkaan. No, nyt on rouva rekattu ja ei se p***a tuo 93:kaan ollut näin vanhana ja massattomana. 80p:kin olis ihan riittänyt! Saahan rouva silti käyttää jälkeläistensä papereissa sitä 94 pistettään. Samapa tuo olisi ollut, mitkä pisteet sillä on SKY:n arkistoissa!
ikä: 49kk
paino: 0,93kg
paino: 5/5
rotuleima&esiintyminen: 20/19 taka-asentoiset korvat
rungonmuoto: 40/37 korkea selkä, kantikas
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/9
väri: 10/9
kunto ja hoito: 5/5
yhteensä: 100/93
tuomari: Marika Koivunen


Anemone's Himalajan Prinsessa "Hilma" 993p. Yllättävän hyvin! Tämän kuvio on venäläinen, mutta tosi paljon valkoista korvissa. Emä kun on tuo yllä oleva kokovalkoinen rouva.
ikä: 10kk
paino: 0,99kg
paino: 5/5
rotuleima & esiintyminen: 20/19
rungonmuoto: 20/19
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/9
väri: 10/9
kuviointi: 20/18 vajaa
kunto ja hoito: 5/5
yhteensä: 100/93
tuomari: Anne Mäkitalo


Anemone's Camomilla 92p tuli tälle. Ihan kiva tulos, luonnonkeltainen hieman nokinen sellainen (molemmat vanhemmat luonnonharmaita).
ikä: 5kk
paino: 0,80kg
paino: 5/5
rotuleima&esiintyminen: 20/19
rungonmuoto: 40/37
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/9
väri: 10/8 tummat karvan kärjet
yhteensä: 100/92
tuomari: Anne Mäkitalo

Anemone's Lulu 89,5p, aivan järkyssä turkissa, ihme että kehtasin sen vaan pokkana tuoda paikalle!!!! Mitä vaan polveutumispisteiden eteen! Rouvalla on hiljan ollut poikaset, joten hän oli hieman hoikka ja se kostautui rungonmuodossa, lisäksi rouva valmistautui parhaillaan vuosisadan karvanvaihtoon ja se näkyi! Grin

ikä: 31kk
paino: 1,13kg
paino: 5/5
rotuleima & esiintyminen: 20/18 taka-asentoiset korvat, pitkä nenä, kapea pää
rungonmuoto: 40/36 jyrkkä risti, korkea selkä, kantikas
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/8 pehmeä, vaihtoa vailla
väri: 10/8,5 -"-
kunto ja hoito: 5/5
yhteensä: 100/89,5
tuomari: Marika Koivunen


Anemone's Musta Kuu "Murre" 00p <- väärä tatska. Olin kyllä varautunut nolliin valkoisten karvojen takia. Niitä on ihan MIE-LET-TÖ-MÄS-TI! Ja kehtaan kyllä julkisesti puhua asiasta, hän kun on valkoisten ss kasvatuksessa, joten valkoiset karvat ei haittaa. Pikemminkin ne mustat!  Grin
ikä: 24kk
paino: 1,03kg
paino: 5/5 (ja tässä kohtaa tuomari hoksasi tarkastaa tatuoinnin... Korvassa oli 900, vaikka minä olin jostain syystä ilmoittanut numeroksi 901... Sillä lailla!)
tuomari: Sol-Britt Ståhlberg

Minun itseni piti olla ko. näyttelyssä hamsterituomarina. Edellisenä iltana sain kuitenkin kutsun tulla sairastuneen Minnan tilalle puputuomariksi pettiin. Koska tiesin, että hamstereille on helpompi saada omasta porukasta tuomari kuin löytää sellainen kaneille näin lyhyellä varoitusajalla, päätin sitten delegoida hamsterit Laila Keisaselle ja ottaa puputuomarin homman vastaan.
Täällä kuvat, pisteet, palkinnot ja pääpiirteittäiset kommentit arvostelemistani kaneista:
http://s54.photobucket.com/albums/g120/anemones/110130ilmajokiSKYEPJY/
Hakekaahan omanne pois! Tuolta voi myös suoralinkittää kuvia. Kuvat tässä diaesityksenä.




Kesyrotat Viivi ja Dooris osallistuivat pet-luokkaan, jonka arvosteli Sari Andersson. Kyseessä ovat ensimmäiset rottani, joten paljon on vielä opittavaa! :)

Willow "Viivi":
väri: siamese chocolate point / hooded
ikä: 12kk
arvostelu:
Kaunis ilmeinen solakka naaras. Aavistuksen epätasainen mutta puhdas turkki. Häntä alta kuiva - muuten hyvä. Upeat silmät joissa selkeät siameselle tyypilliset siniset renkaat. Reipas, miellyttävä käsitellä. Voimakkaassa kiimassa. Oikein kiva lemmikki.
A, ROP5 + KUMA

Pikku-Dorrit "Dooris":
väri: black husky striped
ikä: 12kk
arvostelu:
Hieman hoikassa kunnossa oleva puhdas naaras. Häntää voisi pitää vähän puhtaapana, mutta kivasti valmisteltu. Rauhallinen ja luottavainen. Pärjäisi paremmin jos olisi paremmassa massassa.
AB

Ai niin ja kiitti paljon SKY:lle tästä tilaisuudesta, että saatiin EPJY:n kanssa järkätä yhteisnäyttely! Tosi hyvin homma toimi, itse ainakin jänskätin aivan mahdottomasti, mitä tästä tulee!  Grin Ja kiitti tosi paljon jälleen hyvän makuisesta kasvisruoasta! Ja Johanna Pihlajaniemi oli vallan mainio sihteeri! Tuomarointitehtävissä:
Kata ja pikkuruinen kääpiöjänis.
Johanna & Kata

Kasvattien tuloksia! :)
hermeliini: Anemone's Satu om. Anne Lähdesmäki, ulkomuoto 93,5p!!!
marsu: Anemone's Brazilian Tea om. Ella-Noora Jaakkola, pet: ROP5
marsu: Anemone's Baldwin om. Ella-Noora Jaakkola, pet: tuomarinsuosikki
hamsteri: Remontti-Reiska om. Saara Perälä, pet: EP "kiva veitikka"
hamsteri: Puuha-Pete om. Kaija Hanhela, pet: kuma käsiteltävyydestä, tuomarinsuosikki
hamsteri: Uskollinen Ystävä (kuvassa) om. Marica Toppari, pet: -

Näyttelytouhua:


Ehdottomasti päivän kruunasi tuomarilahjaksi saamani ABC-termosmuki! Nyt vaan tazzakaakaota litkimään näyttelymatkoilla! :D