lauantaina, syyskuuta 30, 2017

Vinkkejä hallituslaisille

Olen viettänyt eräänkin vuoden erilaisten pieneläinyhdistysten ja kennelkerhojen hallituksissa/johtokunnissa, puhumattakaan rivijäsenenä ihmettelystä. Sen verran nyt on pissi kihahtanut hattuun, että kirjoitan tällaisen jutun, jota täydennän sitä mukaa, kuin jostain epäkohdasta taas ärsyynnyn! :D Vinkkejä otetaan vastaan myös kommenteissa.


OLETTE JÄSENIÄ VARTEN, EI PÄIN VASTOIN

Hallituksessa saatetaan suhtautua rivijäseniin välttämättömänä pahana, jonka pitää vain mukisematta sopeutua hallituksen "oikkuihin" tai siirtyä muualle. Rivijäsenet eivät kuitenkaan ole olemassa vain rahoittamassa hallituksen toimintaa. Jos tarpeeksi monta kertaa heidän käsketään vaihtaa seuraa, näin lopulta oikeasti käy. Pidot eivät kuitenkaan parane sitä mukaa, kun väki vähenee, sillä myös rahantulo loppuu: kalusto kuluu, jäsenlehti tai tilavuokra nielee yhä rahaa.

Muista: Karma is a bitch. Harvoin kukaan on uransa huipulla kovin kauan. Joskus jokaisen pitää aloittaa uuden pennun kanssa ruohonjuuritasolta. Kouluttaako teitä silloin ne, joita eniten väheksyitte? Millaisen esimerkin ja toimintamallin he aikoinaan saivat teiltä?

Jos hallitus tuntee tarvetta estää rivijäsenten välistä sananvapautta, liikutaan vaarallisilla vesillä. Foorumi tai vieraskirja oli tiukasti moderoitu, fb-ryhmässä julkaistaan vain virallisia tiedotteita, sähköpostilistallakin viesti saa kulkea vain yhteen suuntaan. 

Joskus näkee, että kaikki kritiikki torpataan tylyllä käskyllä laittaa sähköpostia hallituksen osoitteeseen. Harvoin jäsenet loppuviimein haluavat edes niin tehdä, kun annatte keskustelun käydä. Joskus riittää, että saa päästää höyryjä näppäimistöllä. Sitten voidaankin todeta, ettei ehkä olekaan tarvetta muuttaa mitään.

Vapaamuotoisempi jutustelu lisää porukan yhteishenkeä, ja jos ja kun marista pitää, niin ottakaa se vastaan kuin miehet. Jos toimintatavoille on hyvät perustelut, kertokaa niistä jäsenille, uudelleen ja uudelleen. Miettikää porukalla muita vaihtoehtoja, antakaa jäsenille tähän tilaisuus, vaikka luultavasti joutuisittekin yksimielisesti pitäytyä jo käytössä olevassa. Jäsenille on tärkeää tuntea tulevansa kuulluiksi.


ÄLÄ VASTAA ARVOITUKSILLA

Kun jotain kysytään, mikään ei ole niin raivostuttavaa, kuin saada vastaus "Se luki siinä sähköpostissa." "Löytyy kotisivuilta / drivestä / fb-ryhmästä / meseketjusta..."

Se EI ole tyhjääkin parempi, koska samalla vaivalla voisit kertoa vastaukset. Ja jos et tiedä, voit olla myös kommentoimatta, ellei kyseisessä kanavassa vastailu ole annettu juuri sinun hommaksi.

Monella kennelkerholla on pelkästään facebookissa useampikin ryhmä ja siihen sivut ja profiilit vielä päälle. Kotisivujen valikko ei välttämättä toimi kaikkien puhelimella. Sähköposti on voinut mennä roskapostiin. Puhumattakaan drivestä, josta omatekoistenkin tiedostojen löytäminen saattaa tuottaa vaikeuksia. ;) Suoralla vastauksella vältetään monta hermostumista ja täsmentävää kysymystä, joihin vastata uusilla arvoituksilla.

Lopputulos ei hyödytä ketään, koska jos kyselijä kyllästyy ratkomaan arvoituksia ja luovuttaa, hän ei ilmesty tapahtumaan / liity jäseneksi / tms. Mitä tietoa sitten etsiikin.

Tämä vastaamistapa on yleistynyt somen myötä. Vaikka pitäisi olla yhtä helppoa vaikka antaa suora  linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen kuin vastata "Se on siellä drivessä kansion X alla kansiossa W", edellinen vaan on paljon parempaa asiakaspalvelua. :)


ÄLÄ UHKAA EROTA, JOS ET SAA TEHDÄ MITÄ LYSTÄÄT

Se ei auta muita hallituksessa puurtajia yhtään, jos sooloilija uhkaa erota juuri jonkun tilanteen alla, kun a) tilalle ei ehditä valita uutta jäsentä, b) muitakaan korvaavia apukäsiä ei ole tarjolla tai c) vahinko on jo tapahtunut.

Kaikki ovat kauden loppuun asti samassa veneessä, kaikkien panosta tarvitaan. Olet luottamustehtävässä. Jos et voi olla hyödyksi, tee eroamisaikeesi tiedettäväksi hyvissä ajoin, ettet jätä muita pulaan.


ÄLÄ JEMMAA HALLITUSPAIKKAA ITSELLÄSI TURHAAN 

Joskus on aika ottaa aikalisä itselleen, kun oma jaksaminen loppuu. Yhdistystoiminta kuitenkin perustuu talkoiluun, joten jos sinä lorvit, muut tekevät sinunkin osuutesi. Ellei yhdistys sitten ollut kaatumaisillaan ja jonkun nyt vaan oli suostuttava nimellisesti hallitukseen, eli sinulla on "lupa" lorvia. Nautitko kuitenkin samoja etuja kuin muut hallituksessa, ne jotka ehkä tekevätkin jotain etujen mahdollistamiseksi?

Jos et voi olla hyödyksi hallituksessa, älä turhaan jemmaa paikkaa itsellesi. Varsinkaan sitten, jos uusi tulokas olisi tiedossa. Vieläpä jos joku aiheesta suoraan vinkkaa kesken kauden, niin sinusta todellakin halutaan eroon. ;) Joko sinusta ei pidetä ihmisenä, olet täysin hyödytön tai jopa vahingollinen. Nämä kulkee joskus käsi kädessä. 

Vaikka kyseessä olisi "vain" henkilökemiaongelmat hallituksen sisällä, ne alkavat ennemmin tai myöhemmin näkyä ulospäin. Ensin sen huomaa herkimmät tuntosarvet omaavat jäsenet, mutta lopulta se alkaa näkyä jopa jäsenistön ulkopuolisille, kun puuhanaiset alkavat tiuskia toisilleen tapahtumissa. 

Olit sitten mielestäsi itse ainoa hyvis pahisten keskellä, lopputulos on sama. Et enää tunne kuuluvasi joukkoon, et jaksa pysyä kärryillä loputtomissa meseketjuissa, talkoilu ei enää kiinnosta. Väität vastaan joka paikassa ja huomaat kaiken negatiivisen, jolla tukahdutat muidenkin luovuutta. Pahimmillaan sinusta kuullaan vain silloin, kun vastutat henkeen ja vereen jotain, mistä olisi yhdistykselle tai jollekin jäsenelle hyötyä.


JÄSENLEHTIEN TOIMITTAJILLE

Olen varmaan ihka ainoa, mutta laitetaan nyt sekin tähän samaan angstiin. Toivoisin julkaistuissa teksteissä kirjoittajan nimen merkittävän heti otsikon alle. Nimittäin oltuaan tarpeeksi kauan yhdistyksessä, sitä tuntee henkilökohtaisesti useimmat jäsenlehden kirjoittajat. Siksi olisi kovin mukavaa tietää, kenen "äänellä" juttua lähteä lukemaan. Muutenkin kuin ennakkoasennoitumisen vuoksi. ;) Joten itse etsin kirjoittajan nimen ennen, kuin alan kunnolla syventyä juttuun. Nimi on usein lopussa, mutta yhtä hyvin se voisi olla myös alussa. Pahinta on, jos sitä ei ole ollenkaan.

En ole mikään alan ammattilainen, joten moinen voi olla vastoin kaikkia oikeaoppisia ohjeita. Mutta näin tykkäisin itse. Ja siksi itse toimin näin vietettyäni useita vuosia yhden yhdistyksen päätoimittajana ja taittajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!