keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Kaikenkarvaisia kuulumisia

Aloitetaanpa historiaa mullistavalla uutisella:

Timi läpäisi BH-kokeen kolmantena aussina Suomessa!

Koe pidettiin 23.5 Kauhajoella ja tuomarina oli mukava Teijo Hanhilampi. Vain 3 aussia on ennen Timiä yrittänyt suorittaa BH-koetta hyväksytysti ja 1 näistä on hylätty. Tiedot perustuvat siis koiranettiin. Kyseisen järjestelmän päivitystahdin tuntien Timin hyväksytty tulos ei varmaan aivan heti ole näkyvissä. Viime syksyltähän Timillä on siellä hylsy, kun oli muka liian vilu. ;)

Timi on niittänyt hiljattain mainetta ja kunniaa myös virallisissa agilitykisoissa. Tulokset näkyvätkin jo Aussikerhon agituloksissa. :) Lakken järjestämät kisat pidettiin siis 16.5. Lapualla ja Timillä oli 3 starttia mini1-luokkaan. Tuomarina toimi Sari Mikkilä.

Ensimmäisessä kisassa Timi oli vähän liiankin innoissaan ja hyppäsi muurin ensin oikein päin ja sitten vielä väärinkin päin. ;D Eli siitä tuli sitten hylsy.

Toisessa kisassa Timi sijoittui neljänneksi kahdella ratavirheellä: A-esteeltä tultiin alas koskettamatta kontaktipintaa ja kepeillä vähän sekoiltiin. Eli aika normaalit virheet. ;) Tulos parani siksi näin paljon, että äitee muistutti näiden kahden kisan välissä, ettei meikäläisen tarvi yrittää juosta yhtä lujaa kuin Timi vaan Timin pitää sopeutua meikäläisen vauhtiin... Se aina meinaa kisoissa hädissään unohtua. ;) Mutta tämä maksoi toki viisi ja puoli sekuntia yliaikaa.

Kolmannessa startissa tuli 3 ratavirhettä ja oltiin viidenneksi parhaita, vaikka sijoja ei merkitty neljästä pidemmälle. Virheet olivat keppien lisäksi muistaakseni perinteinen alastulokontakti sekä kieltäytyminen jonkun hyppyesteen edessä, kun Timi ei oikein saanut selvää, mitä meikäläinen tarkoitti. Tämän kiellon ja keppien kanssa sähläämisen takia tuli melkein 13 sekuntia yliaikaa. ;)

Pentukuulumisista sen verran, että Sisu muutti meille mammalomailemaan ison masunsa kanssa. Aussinpennut on kaikki varattu uusiin mukaviin koteihin. Tosi kivaa, että kaikki jäävät melko lähelle synnyinkotia, voidaan pitää sitten pentutapaamisia! :) Naperot ovat päässeet nyt sakemannienpentulaatikkoon, jossa ne saapastelevat innokkaasti ja purisevat ja painivat keskenään vinhasti. Niiden purina on tosi hassun kuuloista!! ;D

Kääpiöluppaherra Solex eli virallisemmin Ytterstforsens Albert, nykyiseltä kutsumanimeltään Pertti, muutti eläkekotiin Muskotin marsulan maskotiksi. Herra on kotoisin Ruotsista ja kiertänyt Suomea ahkerasti jalostuslainassa. Meillä se on kuitenkin ollut jo pitkään ihan eläkevaarina, ja poikaa matkaan pakatessani en edes löytänyt mistään sen papereita. (Myöhemmin ne kyllä yllättäen löytyivät sieltä, minne olin ne jättänyt...) Solexin oli tarkoitus elää meillä elämänsä loppuun asti, mutta sille tarjoutui ihan oikea lemmikkikoti, jonne se sitten lähti Tampereen näyttelystä 17.5, jonne Petra sen ja marsulamme viimeisen teddyn eli Anemone's Blue Leonan, vei. Solex on ansainnut paikan, jossa se on erityinen ja hemmoteltavana. Ja nyt myös kastroitu, eläinlääkärinä toimi Aniara's marsulan Katja.
...

1 kommentti:

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!