torstaina, huhtikuuta 06, 2006

Kiirusta pitää

Päivitykset: koira-, marsu- ja hamsuvauvauutiset, Roosa, Timi

Heti aamukahdeksalta oltiin astuttamassa Essiä Marjukan pihassa. Satoi, mutta onneksi tällä kertaa ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia eilisen muutaman tunnin sijaan... Jokolla oli heti sellaiset otteet, että se oli päättänyt, että nyt mennään eikä meinata tuntitolkulla. Suuret kiitokset Jokolle, oltiinkin äitin kanssa vilustuttu eilisestä, joten oli kiva, että homma hoitui sukkelasti! :)

Astutuksen jälkeen oli Seinäjoen Eläinklinikalla kahden maissa ausseilla aika viralliseen silmä- ja polvitarkastukseen. Hienosti meni, molempien silmät näytti 0/0 eli kirkkaasti täydelliset tulokset, Roosalla oli sitä myös polvet ja Timillä emonsa ykköset, ei paha! :)

Essi lähti tänään illemmalla ja samalla Mirjam rekkasi Lumikeijun, Jääkiteen ja Migoneten.

Illalla eläimiä ruokkiessa tsekkasin Kanelinkukan, jolla olisi voinut olla kiimapäivä, jos se ei olisikaan tiine. Eipä sillä kiimaa ollut ja maha näytti isolta, joten eiköhän siellä jotain ole. Toivottavasti syntyy tummakorvaista valkoista... Nooh, ainakin kantajia sieltä tulee? Viennan perhanakin oli siellä kiimassa, vaikka lapsilla on hädin tuskin silmät auenneet. Eipä niitä erottaa emosta voi vielä tuossa iässä. Onneksi poikia on pesueessa vaan 2 ja ne eivät näyttäneet olevan asialla ollenkaan. Ja jos olisivat olleet, niin tuskin olisivat ylettyneet.

Viljalla oli kiima ja se kovasti hätyytteli teddyrouvia tuskastuneena, kun ei yllättäen saanut niiltä haluamaansa. ;) Se pääsi sitten yöksi Tonyn ja Aradonin häkkiin. Appiukko Aradon tosin laitettiin yöksi tyhjään akvaarioon. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!