sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

Suuri päivä

29.5. tapahtui niiin paljon samana päivänä! :)

Tärkein liittyy tällä kertaa tavallisuudesta poiketen - ihmisiin! Eli Jouni meni naimisiin Maritan kanssa! <3 Häissä oli tosi mukavaa, uudet ja ennestään tutut sukulaiset yms. oli mahtavia, ohjelma hienoa, kakku oli täydellistä ja sapuska maistui liiankin hyvin jopa tällaiselle rajoittuneelle persoonalle. :)

Samana päivänä oli myös Nivalassa Pet Show ja kanien, gerbiilien ja degujen ulkomuotoluokat, järjestäjänä PPKJY. EPJY:n puolesta järjestimme sinne täältä bussikyydin, joka harmi kyllä jäi meiltä nyt välistä, mutta oli se sen arvoista. Meiltä piti kuitenkin sillä kyydillä lähteä musta hermeliinimme eli tuore isä Anemone's Musta Kuu "Murre". Edellisenä päivänä luovuin kuitenkin toivosta, sillä herrasta löytyi niiiiin paljon valkoista kaikkialta, ettei niitä olisi millään saanut nypittyä kaikkia pois, varsinkin, kun vasta alkanut runsas karvanlähtö vielä vaikeutti asiaa. Lähti meiltä kuitenkin 2 hamsteria uuteen kotiinsa ja muutama muu myyntiin. 2 marsuparivaljakkoa lähti myös uuteen kotiin, pienen kommelluksen kautta. Pojat olivat nimittäin vähällä mennä aivan ristiin, kun ensimmäisenä marsujaan hakevat ottivat vahingossa väärän paketin. Onneksi sekaannus kuitenkin saatiin korjattua. :) Meille myös tuli kaksi uutta hamsua, joista toinen on oma kasvattini Sopivasti Lihava eli Sulo
  • Marsukasvateilleni tuli paljon palkintoja:
  • BIS4, ROP1, LKV1: Anemone's Brazilian Tea, om. Ella-Noora Jaakkola
  • Kumat kokonaisuudesta: Anemone's Duster, om. Hanna Kangasluoma ja Anemone's Darjeeling, om. Sara Rytivaara
  • Kumat kynsistä ja tassunpohjista: Anemone's Abashing Curls, om. Sara Rytivaara, Anemone's Baldwin, om. Ella-Noora Jaakkola, Anemone's Iloinen Myrsky, om. Hanna Kangasluoma
  • Hamsterikasvatun palkintosaalis:
  • Edellämainitun Sulon veli Erämaan Salaisuus "Torak" pärjäsi komeasti, kuten kuvasta näkyy! Se voitti ensin kaikki pet-hamsterit ja sitten vielä koko näyttelyn eli oli Best In Show 1! Onnea Sharonille ja Paulalle, jotka ovat todistettavasti pitäneet pojasta erinomaista huolta! :) Ja kiitos aina niin avuliaalle Maricalle kuskaamisesta!
Torak ja palkintosaalis

Samana päivänä olisi ollut myös Touhutassussa koiraluonto johtajuudesta ja käytösongelmista. Luennot oli kuitenkin "onneksi" peruttu Touhutassusta riippumattomista syistä.

Ja sitten olisi ollut Lakken Perinteinen Lakeuren Fati -mätsäri Lapualla. Kuulemma oli sitten toteutunut osallistujien laatuun eikä määrään panostaen. ;)

Ylihärmässä olisi ollut kesäkauden avajaiset Kosolan koululla, johon meitä olisi kaivattu koirarotuesittelyyn.

Mutta harvapa sitä voi olla useammassa kuin yhdessä paikkaa kerrallaan! ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!