kymmenkunta hermeliinikania ja Anemone's marsukasvatus.
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Kissan kuolema
Gizmo nukkui viime yönä pois aivan odottamatta... Eilen illalla se oli ihan apaattinen eikä liikkunut. Sylissä se sai vähän käännettyä päätä ja heilutettua hännänpäätä, mutta siinä se. Gizmo oli aivan kylmissään, joten peittelin sen tukevasti pörröpesäänsä. Aamulla tämä pieni lumienkeli olikin jo kadonnut. Se löytyi kuolleena korinsa viereen laitetusta vessalaatikosta, johon sen oli jotenkin onnistunut päästä. Emme pysty avauttamaan sitä, koska maallinen maja ei säily tarpeeksi hyvin maanantaihin, jolloin sen voisi lähettää Helsinkiin. Eläinlääkäri kuitenkin osasi arvioida kuolinsyytä, joka on todennäköisesti veritulppa. Eipä siinä sitten mitään olisikaan ollut tehtävissä, vaikka olisimme jotenkin pienen potilaan saaneet vastaanotolle yöllä. Kissarutto ei kuulemma sovi oireisiin, mikä on helpotus. Gizmo nukkuu nyt omenapuun alla samassa paikassa, johon Santtu seitsemän vuotta sitten haudattiin. Simba ja Miska ovat hämillään ja käyvät muistelemassa ystäväänsä sen piilopaikassa. Ihan liian aikaisin toinen lähti, seitsemän ja puolivuotiaana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meille kävi niin että meidän kissamme Hessu oli aamulla tosi pirteä, mutta kahden tunnin päästä se makasi vaan lattialla ja piti outoa korinaa. Veimme sen eläinlääkäriin, mutta syytä ei löytynyt, Hessu oli alilämpöinen. Kotona se vaan makasi kopassaan ja illalla se sai jonkun kohtauksen, sen suusta tuli vaahtoa ja verta ja siihen se kuoli. Syytä emme tiedä mikä kissan sai niin äkkiä huonoon kuntoon. Nyt Hessu lepää rauhassa. Hessu oli kaksi vuotias kolli, joka leikattiin viikko sitten.
VastaaPoista