Treenipäiväkirjaa ei ole ehditty pitää moneen viikkoon ja tähän on yksi hyvä selitys: olemme treenanneet niin ahkerasti! :D
Tässä välissä Timillä on ollut kolmet näyttelytreenit. Näyttelytreeneissä ollaan opiskeltu ihan tavallisia asioita, koirat ovat menneet kehää ja niitä on laitettu seisomaan ja kopeloitu läpi, laitettu omistajat viemään niitä edestakaisin ja kolmiota. Koiria on myös mitattu säkämittarilla. Yllättävän paljon mukana on ollut metsästyskoiria sekä sellaisia koiria, jotka eivät ole menossa "oikeisiin" näyttelyihin. Tuttuja on ollut mukana mm. Nella, Demi ja Bella & Peppi. Ensimmäisissä treeneissä oli Roosakin mukana ja jäätiin hetkeksi tokoilemaan sen jälkeen Minnan & Filen ja Heidin & Roopen kanssa.
Toisissa treeneissä oli opettajana Ilmo Mässelin lisäksi Katja Hautala, ja silloin saatiin pikkukoirille pöytäkin arvosteluun mukaan. Timi on saanut hyvin palautettua mieleensä Seinäjoen näyttelyssä unholassa olleet poseeraamisjutut. [Omistajasta en ole niinkään varma!] Tosin Timi ei voinut peittää puutunutta ilmettään. "Nääh, miten niin häntä ylös? Älä jaksa, sovitaan että mä oon sakemanni, mulla on maa-tavoittava häntä..." Näyttelytreenit eivät selvästikään tarjoa tarpeeksi haastetta Timin kaltaiselle pikkuduunarille. Lisäksi hänen on mielestään aivan turha roikkua mukana, kun vika on esittäjässä.
Kolmannella kerralla oli jo niin kaunis ilma, että pyöräiltiin Timin kanssa treeneihin. Yritinkin sitten treenata enemmän itseäni. x) Koska isoja koiria oli huomattavasti enemmän, jäi pikkukoirille taas loppuun paljon ylimääräistä aikaa, jonka käytimme Timin kanssa paremminkin tokoiluun. Kun isotkin koirat oli "arvosteltu", otettiin kaikki yhteiseen kehään ja vaihdettiin koiria. Timi päätyi jollekin mettämiähelle ja meikäläiselle tuli jonkun tytön kauniisti esiintyvä mutta leikkisä ajokoiranpentu.
kymmenkunta hermeliinikania ja Anemone's marsukasvatus.
lauantaina, huhtikuuta 25, 2009
perjantaina, huhtikuuta 24, 2009
koirakuulumisia
Tokossa Timi on suorastaan urakoinut, mutta sehän pitääkin itseään palveluskoirana, joten ei ole ihme, että se on sinnikäs ja innokas puurtaja. Kävimme Mistyn ja Timin kanssa tokotreeneissä sekä tiistain että perjantain ryhmässä, kunnes kurssi päättyi. Samaan aikaan alkoi BH-kokeeseen tähtääville koirille tiivis rupeama, johon pääsi muistaakseni 6 koirakkoa, mukaan lukien Timi, Misty ja Dusty. Käyttäytymiskokeen säännöt (SPKL) löytyvät tästä pdf-tiedostosta sivulta 18.
Olemme harjoitelleet lähinnä tottelevaisuusosuutta eli paikallamakuuta, seuraamiskaaviota ja liikkeestä maahan ja istumaan menoa. Kerran harjoiteltiin myös kaupunkiosuutta, mutta se sujui kaikilta osallistuneilta koirilta niin hyvin, ettei sitä enää kuulemma tarvitse uusia. Harmi, koska Misty ei päässyt osallistumaan siihen treeniin Leenan sairastumisen vuoksi! Muutkaan sakemannit eivät olleet paikalla. Mutta Dustya se ei haittaa, koska sen koko elämä on yhtä suurta kaupunkiosuutta. ;) Timillä on ärsyttävä ongelma, joka ilmenee kaupunkiosuudella:
"6. Liikenteen keskelle hetkellisesti yksin kytkettynä jätetyn koiran käyttäytyminen, suhtautuminen eläimiin
Tuomarin merkistä ohjaaja kulkee kytketyn koiran kanssa kohtuullisen vilkkaan
kadun jalankulkijoille varatulla osalla. Jonkun matkan kuljettuaan ohjaaja pysähtyy
tuomari merkistä ja kiinnittää koiran taluttimen aitaan, seinärenkaaseen tai vastaavaan.
Ohjaaja poistuu näkyvistä johonkin myymälään tai jonkun muun rakennuksen
sisäänkäyntiin.
Koira saa seisoa, istua tai maata. Ohjaajan ollessa poissa joku henkilö (sovittu
henkilö) kulkee kytketyn koiran kanssa koetta suorittava koiran ohi, sivusuunnassa
noin 5 askeleen etäisyydellä. Yksin jätetyn koiran tulee pysyä rauhallisena ohjaajan
poissaolon ajan. Se ei saa reagoida ohittavaan koiraan (joka ei saa olla haukkuvaa
tyyppiä) aggressiivisesti (voimakas nykiminen ja jatkuva haukkuminen). Tuomarin
merkistä ohjaaja noutaa koiran."
Yksin jätettynä Timi nimittäin haukkuu meikäläisen perään surkeana ja maailman hylkäämänä. Se ei onneksi kuitenkaan reagoi ohittaviin koiriin tai ihmisiin. Tässä on kovasti työmaata. Vaikka haukkuminen ei johtanekaan koesuorituksen hylkäämiseen, niin ihan jo elämän kannalta Timin on hyvä oppia jäämään haukkumatta yksin. Aloitettiin sen harjoitteleminen rima matalalla: keskiviikkona kun ei ollut mitään treenejä, otettiin Misty ja Timi pihaan. Äitee tokoili Mistyn kanssa ja minä harjoittelin Timin kanssa kaikenlaista, mm. paikkamakuuta pitkällä etäisyydellä selkä koiraan päin. Menin välillä talon nurkan taakse ihan hetkeksi ja Timi pysyi paikallaan. :)
Torstaina oli kolmannet näyttelytreenit ja edellistorstaisesta oppineena otin Timin kanssa tokoa, kun aikansa oltiin menty rinkiä ja seisoskeltu jne. Vein Timin paikkamakuulle nurmikolle ja menin itse välillä roskisten taakse piiloon. Timi ei osoittanut ahdistumisen merkkejä, joten pitää vissiin sitten siinä itse kokeessa uskotella sille, että tämä liikenteen keskelle yksinjättämis-tehtävä onkin "vain" paikkamakuu. ;)
Mistylle yksinjääminen on helppo nakki. Se on merkki, että nyt Mistyä ei tarvita, Misty saa sammuttaa aivot. Ja niin se tekee. Naps. Ei sen kummempia. Näyttelyissä ja SPL:n leirilläkin Misty makoili vain tyytyväisenä näyttelyhäkissä lataamassa akkuja seuraavia seikkailuja varten.

Jos unohdetaan jättäminen yksin keskelle kaupunkia, Timin edistyminen on saanut oikein Krisse-opettajaltakin ruhtinaallisesti kehuja! :) Poika on toki osannut liikkeet jotenkuten jo pitkään, mutta esim. noin vuosi sitten Timi ei pystynyt harkoissa tekemään juuri mitään muuta kunnolla kuin haukkumaan. Kolinapurkin avulla Timi rauhoittui parissa treenissä ihan eri koiraksi! [Mutta purkki ei edelleenkään ole kaikille koirille sopiva koulutusväline! Vaikka se Timillä toimii rauhoittavasti, osan koirista se voi saada "hajalle" entistä pahemmin!]
Koska meikäläisen kielloista, uhkauksista ja lahjonnasta oli tullut tehottomia kaikkivoipalle haukkumiselle, otin kolinapurkin talvella mukaan treeneihin ja ravistin sitä, jos Timi riehui. Timiä ei siis varsinaisesti säikytellä purkilla, vaan kolinapurkin ravistus on Timille "EI", koska Timi oli kerran haukkumisen suhteen "kuuroutunut" normaalille "EI"-sanalle. Viime aikoina purkkia ei juurikaan ole enää tarvittu. Yleensä riittää, että se on mukana. Kerran se jopa unohtui kotiin. Mutta joskus Timi käy niin kiihkeänä, että purkkia pitää vähän näyttää ja ehkä jopa hieman heläyttää. Uskon kuitenkin sillä olevan nykyään enemmän psykologista merkitystä omistajalle, joka on itsevarmempi kun purkki on kentän laidalla tai repussa. x)

maanantaina, huhtikuuta 20, 2009
Pikkueläinten kuulumisia
Tänne on toivottu enemmän pikkueläinten kuulumisia, ja nyt niitä saan myös aikaiseksi naputella.
Vastoin kaikkia odotuksia (tähän astinen tuuri...) hamsterimme Jaden pesässä on 7 poikasta! :D Poikaset ovat kaikki jotain punasilmäistä väriä; kyyhkynharmaita, hunajakyyhkiksiä ja mahdollisesti hunajaa (?). Mahdolliset hunajat ja hunajakyyhkikset ovat uroksia. Kuvio on kaikilla valkonauhainen. Vain yksi nauhaton poikueesta löytyy. Jos poikueessa on myös tyttöjä, ne ovat kyyhkis kilppareita. Isä on pitkäkarvainen ja Jade kantaa pitkäkarvaista, joten molempia turkinmuunnoksia saattaa olla; pitkiksiä ja pitkäkarvaisuutta kantavia lyhkiksiä. Kissankello ja Ferula eivät saaneet vieläkään poikasia... Ongelma jota on hyvinkin paljon "liikkeellä" ollut tänä talvena.
Kaikki rusetilliset ja teddymarsut ovat nyt yhtä lukuunottamatta lähteneet marsulastamme maailmalle. Ainoastaan Leona odottelee vielä siirtymistään Muskotin marsulan maskotiksi. ;) Loput jatkoivat matkaansa Vaasan kaninäyttelystä 18.4 Yvonnen marsulaan.
Meillä on tekeillä pientä vähennyspolitiikkaa pikkueläinrintamalla. Tähän asti niillä on ollut 2 hoitajaa, joten eläinmäärälle ainoa rajoitus on käytännössä ollut vain tila, jota on ollut mielestäni aika ruhtinaallisesti. Nyt olisi pitkän tähtäimen tavoite, että eläinmäärä laskisi sellaiseksi, että jaksan hoitaa ne yksin. Turkkimarsuista taloon on siis jäänyt ainoastaan peruaanit. Sileäkarvaisten puolella olen luopunut black tanien ja aikaisemmin myös creamien ja golden jenkkien kasvatuksesta. Hiirikasvatus on vastustanut sen verran pahasti viime aikoina, että sen lopettaminen tulee vastaan rumasti sanottuna sopivasti. Eihän meillä tällä hetkellä ole edes yhtään urosta! Seeprahiirikin kuoli vanhuuteen jokin aika sitten. Nyt on vain 5 tavistyttöä täällä meillä kotona. Kääpiöluppia pidän vain omaksi iloksi, mutta osalle etsin hissukseen eläke- tms. kotia... Hermeliinikasvatus jatkuu ihan normaalisti. Eli pienimuotoisena. ;) Hermeliinit ovat aina olleet minulle se oikea rotu, kääpiölupat tulivat alunperin äiteen toivomuksesta.
Meillehän tuli aikaa sitten elämäntilanteen muutoksen vuoksi takaisin hermeliinikasvattimme, jotka oli jo valmiiksi yhdistetty keskenään eli ruskeasiamsoopeli Pajunkissa sekä luonnonsininen Lily. Pajunkissa on saanut uuden kodin Jennika Nikkarilta, mutta Lily kasvattaa täällä heidän neljää lapsukaistaan. Luonnonharmaa poika on vielä vapaana, samoin 2 tyttöä. Yhden tytön kohtalo on vielä vähän epäselvä, koska sillä näyttää olevan alapurenta. Tyttöjen väri on schwarzgrannen tai luonnonsiam.
Mä sitten rakastan näitä marsujen kimppasynnytyksiä!
14.4. syntyi 2 poikuetta, joiden isänä on Cyan ja emoina Cecilia ja Britta. Kun minä asian huomasin, olivat kaikki naperot sulassa sovussa Cecilian nisillä ja Britta huilasi. Välillä vaihdettiin rooleja... Ota siinä sitten selvää, kuka on kumman poikanen! 5 lilacin väristä pientä ruipeloa, joista yksi kuoli odotetusti vuorokauden sisällä. Neljästä eloonjäävämmästä 2 oli uroksia, joista toinen ilmeni heti varmasti bicolor Brittan pojaksi, koska sillä on goldenin värinen pieni täplä ohimolla. Myöhemmin myös toisesta pojasta löysin mahasta goldenia. Tytöt lienivät sitten molemmat Cecilian jälkikasvua, koska sen maha on ollut suurempi kuin Brittan ja koska poikaset ovat noin pienikokoisia, niin on sillä nyt ainakin 2 poikasta masussa ollut. Ja 2 poikalasta on jo "kuvionsa" perusteella pois laskuista. Tytöillä on ainakin vielä näin vauvaiällä hyvin epätasainen perusväri, mutta selvästi ovat lilacceja eivätkä greytä.
Valitettavasti eilen oli kuitenkin marsuja ruokkimaan mennessäni tapahtunut jotain todella surullista! Cecilia ja toinen tytöistä olivat kuolleet. Poikaselta se oli ihan odotettavissa, koska ipanat ovat syntyneet hyvin pieninä, mutta Cecilia näytti oikeinkin hyvin voivalta ja normaalilta. Mutta tietäväthän muutkin marsuja kasvattaneet, että ei se ole silti sanottu; JOKAINEN päivä on hyvä päivä hankkia raskausmyrkytys tai kuolla johonkin muuhun lisääntymiseen liittyvään ongelmaan. Ja sehän tunnetusti käy marsuilta helposti ja HUOMAAMATTA! Tosi ikävä takaisku, varsinkin kun kaunista Ceciliaa kovasti haaveilin näyttelyttäväni saatuani sille vihdoin paperitkin. Ja meillä kun menetetään naaraita TODELLA harvoin tähän vitsauksen omaiseen raskausmyrkytykseen, niin miksi juuri CECILIA!!!!
Vastoin kaikkia odotuksia (tähän astinen tuuri...) hamsterimme Jaden pesässä on 7 poikasta! :D Poikaset ovat kaikki jotain punasilmäistä väriä; kyyhkynharmaita, hunajakyyhkiksiä ja mahdollisesti hunajaa (?). Mahdolliset hunajat ja hunajakyyhkikset ovat uroksia. Kuvio on kaikilla valkonauhainen. Vain yksi nauhaton poikueesta löytyy. Jos poikueessa on myös tyttöjä, ne ovat kyyhkis kilppareita. Isä on pitkäkarvainen ja Jade kantaa pitkäkarvaista, joten molempia turkinmuunnoksia saattaa olla; pitkiksiä ja pitkäkarvaisuutta kantavia lyhkiksiä. Kissankello ja Ferula eivät saaneet vieläkään poikasia... Ongelma jota on hyvinkin paljon "liikkeellä" ollut tänä talvena.
Kaikki rusetilliset ja teddymarsut ovat nyt yhtä lukuunottamatta lähteneet marsulastamme maailmalle. Ainoastaan Leona odottelee vielä siirtymistään Muskotin marsulan maskotiksi. ;) Loput jatkoivat matkaansa Vaasan kaninäyttelystä 18.4 Yvonnen marsulaan.
Meillä on tekeillä pientä vähennyspolitiikkaa pikkueläinrintamalla. Tähän asti niillä on ollut 2 hoitajaa, joten eläinmäärälle ainoa rajoitus on käytännössä ollut vain tila, jota on ollut mielestäni aika ruhtinaallisesti. Nyt olisi pitkän tähtäimen tavoite, että eläinmäärä laskisi sellaiseksi, että jaksan hoitaa ne yksin. Turkkimarsuista taloon on siis jäänyt ainoastaan peruaanit. Sileäkarvaisten puolella olen luopunut black tanien ja aikaisemmin myös creamien ja golden jenkkien kasvatuksesta. Hiirikasvatus on vastustanut sen verran pahasti viime aikoina, että sen lopettaminen tulee vastaan rumasti sanottuna sopivasti. Eihän meillä tällä hetkellä ole edes yhtään urosta! Seeprahiirikin kuoli vanhuuteen jokin aika sitten. Nyt on vain 5 tavistyttöä täällä meillä kotona. Kääpiöluppia pidän vain omaksi iloksi, mutta osalle etsin hissukseen eläke- tms. kotia... Hermeliinikasvatus jatkuu ihan normaalisti. Eli pienimuotoisena. ;) Hermeliinit ovat aina olleet minulle se oikea rotu, kääpiölupat tulivat alunperin äiteen toivomuksesta.
Meillehän tuli aikaa sitten elämäntilanteen muutoksen vuoksi takaisin hermeliinikasvattimme, jotka oli jo valmiiksi yhdistetty keskenään eli ruskeasiamsoopeli Pajunkissa sekä luonnonsininen Lily. Pajunkissa on saanut uuden kodin Jennika Nikkarilta, mutta Lily kasvattaa täällä heidän neljää lapsukaistaan. Luonnonharmaa poika on vielä vapaana, samoin 2 tyttöä. Yhden tytön kohtalo on vielä vähän epäselvä, koska sillä näyttää olevan alapurenta. Tyttöjen väri on schwarzgrannen tai luonnonsiam.
Mä sitten rakastan näitä marsujen kimppasynnytyksiä!
Valitettavasti eilen oli kuitenkin marsuja ruokkimaan mennessäni tapahtunut jotain todella surullista! Cecilia ja toinen tytöistä olivat kuolleet. Poikaselta se oli ihan odotettavissa, koska ipanat ovat syntyneet hyvin pieninä, mutta Cecilia näytti oikeinkin hyvin voivalta ja normaalilta. Mutta tietäväthän muutkin marsuja kasvattaneet, että ei se ole silti sanottu; JOKAINEN päivä on hyvä päivä hankkia raskausmyrkytys tai kuolla johonkin muuhun lisääntymiseen liittyvään ongelmaan. Ja sehän tunnetusti käy marsuilta helposti ja HUOMAAMATTA! Tosi ikävä takaisku, varsinkin kun kaunista Ceciliaa kovasti haaveilin näyttelyttäväni saatuani sille vihdoin paperitkin. Ja meillä kun menetetään naaraita TODELLA harvoin tähän vitsauksen omaiseen raskausmyrkytykseen, niin miksi juuri CECILIA!!!!
maanantaina, huhtikuuta 06, 2009
Koirakuva-viikkohaaste
Koiran unta näkevät maaliskuun viimeisenä päivänä aussitytöt Roosa ja Varpu.

Varpu on uusi perheenjäsenemme Black Back Bananarama. Roosa ehkä haaveilee, voiko abortin tehdä näin vielä 7 viikkoa synnytyksen JÄLKEEN! ;D Hänen mielestään Varpu oli kyllä harvinaisen tarpeeton hankinta, josta näyttää olevan nuorelle rouvalle pelkkää harmia. ;) Roosan oma äitiysneuvolakäynti on muuten 6.4. aamulla. Toivotaan, että masussa kasvaa muutakin kuin vilkasta mielikuvitusta! Ainakaan Roosa ei hoida leluja - EIKÄ VARPUA! Itse asiassa Roosa on pitkällä tikulla luovuttanut Timille Varpun yksinhuoltajuuden. Hän kuulemma "kasvatti" Mistyn, joten nyt on Timin vuoro. ;) Mutta yllättävää kyllä, henkisestä pentuallergiastaan huolimatta Timi pitää Varpusta oikein kovasti!
-

Lemmikkimessut
Lauantaina 4.4.2009 vietimme pitkän päivän Helsingin messukeskuksessa PetExpo-messuilla. Paikalla oli paljon eri lajeja edustettuna, vaikka PetExpo onkin hieman varsinaisia Lemmikkimessuja pienempi tapahtuma. Siellä ei ole niin paljon kojuja, esityksiä ja kivaa ostettavaa. ;) ONNEKSI! Säilyin heräteostoksilta.
Aamulla noustiin taas ylös kahdelta yöllä, nukkumaan olin päässyt vasta puolen yön aikaan... Liikenteeseen lähdettiin hieman ennen kolmea, kun äitee nakkasi meikäläisen Seinäjoen ABC:lle, josta minä ja Sanna hypättiin Marian kyytiin kohti Jalasjärveä. Jalasjärveltä matka jatkui tuttuun tapaan Helin autossa kohti määränpäätä. Tällä kertaa autossa oli peräti tilaa! Ainoastaan pari hamsteria oli "matkustamossa"! Farmarin takaosaan mahtui Heliltä pari puluboxillista marsuja, Kirsin pari marsuboxia, Sannalta Ikean kassillinen syyrialaisia, Marialta muutama rotta, meikäläiseltä 1 marsu, 3 syyrialaista (joista pari siis takapenkillä meikän ja Marian välissä), 2 kääpiöhamsua, sekä 5 hamsterinpoikasta, Mintulta 1 syrkki, Marilta 2 pientä pahvilaatikollista maailmalle lähteviä marsuja sekä Päiviltä 2 aikuista tan-kania isoissa pahvilaatikoissa! :D
Olin ilmoittanut näyttelyyn 3 marsua, mutta päädyin jättämään Geminin ja Ticun kotiin, koska ne eivät olleet oikein massassa. Matkaan lähti ainoastaan Ramona, jonka Heli ystävällisesti esitti vieläpä omalla näyttelylaudallaan. Meikäläisellä kun jäi yksi kassi kotiin, ja sen mukana siis näyttelylauta ja Marin marsun paperit......... Ramona sai reissulta ensimmäisen sertinsä!!
Meikäläisellä päivä sujui kiireisesti arvostellessani 47 kpl pet-marsunaaraita. Vallan jäin kyllä kauas jälkeen urokset ja vielä pariluokankin arvostelleen Kristinan toiveesta saada päivä pulkkaan kahteen mennessä... Miten sen oikein onnistuu pitää moista vauhtia yllä!?! ;D Marsujen kuvat ja tuomarikommentit tulevat tänne aikanaan.
Jos unohdamme ne kotiinjääneet paperit, sain kaikki/kaikkien eläimet maailmalle kunnialla kahta omaa hamsterinpoikasta lukuunottamatta. Olin ihan luullut, että nekin haetaan messuilta, mutta jostain syystä näin ei ollutkaan. ;)
Muuten hamsterien osalta päivä oli erittäin sanoisinko antoisa! Kasvattamani roborovski Cepimirus** sai kolmannen sertinsä valmistuen muotovalioksi. Tämän lisäksi se sai kunniamaininnan tyypistä ja oli paras veteraani ja paras roborovski! Kaiken kukkuraksi se pääsi vielä BIS-kisaan, jossa sijoittui viidenneksi! Niin ja tietenkin se sai myös Laatu1-maininnan sekä arvosanan Erittäin Hyvä.
Suvi Attilan kasvattama Willow-syrkki osallistui ei-standardiluokkaan, koska on väriltään ruoste umborous, myös hyvällä menestyksellä. Neiti oli Tuomarin Suosikki, Paras Ei-standardi, sekä sai myös Laatu1 ja EH. Koe- ja Ei-standardihamstereiden BIS-kisassa neiti sijoittui myös, mutta en muista mille sijalle. Ei kuitenkaan viimeiseksi! :D
Laatu1-maininnat ja EH tulivat myös syrkeilleni Iloinen Yllätys ja Chihiro. Sen sijaan talvikko Susa-Erma's Eleonoora ja Mintun syrkki Satumetsän Rayon olivat "vain" Tyydyttäviä ja Hyviä. ;) Tuomarina oli siis brittiläiset Andrew Bryan (kääpiöt) ja Paul Sharkey (syrkit).

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009
Tokotreenit
Päivän linkki
Olen ollut flunssassa viime loppuviikosta lähtien, joten tiistain toko piti jättää välistä. Loppuviikkoa kohden flunssa on alkanut hellittää, joten pujahdettiin perjantain ryhmään, joka käy samoja asioita läpi. Koska ryhmä oli uusi ja treenailtiin parkkipaikan sijaan rapaisella urheilukentällä, Timi yritti vähän väliä palata perinteiseen komentavaan räksyttämiseensä. Tiukalla ärähdyksellä tai viimeistään kolinapurkkia heläyttämällä se kyllä lopetti lyhyeen. Muuten Timi ja Misty olivat molemmat oikein edukseen.
Yleensä Leena ohjaa Mistyä, mutta tänään minäkin kokeilin sitä hieman ohjata ja neiti oli kehittynyt kovasti, se oli ihan kuin eri koira! Yleensä kokeillessani Mistyllä herpaantuu mielenkiinto seuraamiseen muutaman askeleen jälkeen ja se lähtee edelle. Tässä välissä Misty on oppinut seuraamaan niin kuin pitää. Misty on osannut alkeellisesti mennä liikkeestä maahan, mutta nyt se meni liikkeestä maahan ja jäi liikkeestä seisomaankin niin hyvin, että minä oikein yllätyin! Misty on jämtti niissä asioissa, jotka se kerran kunnolla oppii, eikä yritä esittää koko kirjoa muista vaihtoehdoista, mitä voisi tehdä. Kun se jonkun asian oppii, niin sen se tekee, ellei satu olemaan tonttupäivä... Itse olen tottunut, että Timi esim. liikkeestä seisomaan jäämisessä kaupittelee istumista tai maahan menoa. Tai kaikista mieluiten jatkaa seuraamista pysähtymättä. ;) Niinpä olin ihan ällistynyt Mistyn pysähtyessä kuin seinään.
Timin haukkumisyritykset korvasi moninkertaisesti sen muuten niin rauhallinen käytös. Timi jaksoi istuskella kiltisti, kun keskityin vaikka kuuntelemaan opettajaa. Viime treeneihin asti Timillä on ollut suurimpia vaikeuksia tässä yksinkertaisimmalta tuntuvassa perusasiassa. Tajusin (taas) toimineeni itse virheellisesti. Yleensä koiran koulutuksessa kehuja ei pidä säästää ja itsekin treenejä ohjatessamme olemme joutuneet "patistamaan" omistajia kehumaan koiriaan niin että koirakin uskoo sen. Mutta terrierimittakaavassa maailma näyttää aina vähän toisenlaiselta. Tänään itsenäisesti harjoitellessamme huomasin kehuneeni Timiä terrierimittakaavassa ihan liian iloisesti. Voiko sellainen olla edes mahdollista?! Normaali koira "vain" ilahtuu kuullessaan tehneensä oikein ja tuntee itsensä hyväksi tytöksi tai pojaksi. Samalla kehumisasteella Timillä homma menee jo överiksi. Kaikki tietänevätkin, miten helposti terrieri kiihtyy nollasta sataan.
Näyttää siltä, että Timin ylikuumeneminen on johtunut liika innostavasta palautteesta, joka on perua agilitystä, jossa koira saakin mennä vähän kierroksilla. Nyt jostain syystä tajusin kehua Timiä rauhallisesti. Annoin naminkin sille iloisen heiton sijaan suoraan kädestä. Olen huomaamattani villannut sitä ihan liikaa. Timi pysyi oikein mallikkaasti tassut tukevasti maassa ja oli itsekin rauhallinen. Timi on äärimmäisen herkkä peilaamaan meikäläisen mielialat. Toki pitää muistaa, että puhumme kaikesta huolimatta terrieristä, joten kyllähän sitä välillä piti pomppia ja riehua. Mutta koirakoulun pitääkin olla hauskaa, eikä sitä saa omistaja asenteellaan latistaa, muuten koiraa ei enää huvita totella. Pitää vaan osata suhteuttaa se omaan koiraansa ja meikäläisellä siinä näytti kestävän melkein 5 vuotta... ;)

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009
Treenejä ja kolinaa
Olen ihan unohtanut mainostaa, että Timi on Kauhavan Kennelkerhon Vuoden agilitykoira 2008 sijalla 2!!!! Aika hyvin ottaen huomioon, että ainoastaan seuran agiharkkojen vetäjän koira oli Timiä parempi!!! :D
Ja sitten on taas treenipäiväkirjat jääneet pitämättä. Viimetiistaisissa treeneissä Timi ei räksyttänyt tarpeettomasti ollenkaan ja se totteli muutenkin kiltisti, vaikka sille taisi tulla puserosta huolimatta vähän vilu. Lämpimiksemme minä sitä sitten hyppyytin, jolloin se innoistui luvalla haukkumaan. Mutta sellaista komentelevaa räksytystä ei ollut yhtään. Pari kertaa Timi kommentoi muille rähisijöille, mutta lopetti käskystä. Vuoden vaihteessa ollut treenitauko tuli näköjään tarpeeseen, koska sen jälkeen oli hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja kieltää räksytys heti alkuunsa. Aikaisemmin sitä sai kyllä yrittää, mutta mitään apua siitä ei ollut...
Näissä treeneissä harjoiteltiin luoksetuloa paikkamakuulta sekä liikkeestä seisomaan jäämistä. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta Timin mielestä on helpompaa mennä liikkeestä maahan kuin seisomaan. Seisominen käskystä on Timille vähän kinkkinen juttu. Siitä kun piti alunperin tulla näyttelykoira, joten Timi on oppinut siihen, että se asetellaan seisomaan. Nyt pitäisi sitten jäädä jotenkin vaan neljälle tassulle, mikä suoritus se nyt muka on? ;) Kyllä Timi sinnikkäästi kauppaa silloin istumista ja maahanmenoa. Mutta vähän kerrallaan avustavia eleitä saa jättää pois ja Timi alkaa jäädä seisomaan koskettamatta lantion alle! :D Paikkamakuu ja luoksetulo ovatkin jo ennestään helppoja nakkeja.
Täytyy tunnustaa, että meillä on ollut nyt kolinapurkki taskussa räksyttämisen varalta. Sen käyttöä olemme harjoitelleet Koirankorjauskirjan opastuksella. Olemme käyttäneet kolinapurkkia juuri tähän turhaan räksyttämiseen. Kun nyt klikkaatte tuota antamaani linkkiä ja luette kuvauksen ko. kirjasta, niin älkää nyt käsittäkö väärin, ettäkö Timi olisi meidän mielestä joku ongelmakoira! Ei todellakaan! Mutta kirja on hyvin hyödyllinen, koska se käsittelee asioita koiran näkökulmasta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, mikä saa koiran käyttäytymään ikävästi ja miten sen saa loppumaan. Ihan kuten Jan Fennellin kirjat (lähinnä suosittelen sitä Kuuntelen Koiraani), mutta ehkä Pertti Vilander kertoo samat asiat aavistuksen maallisemmin ja suomalaisemmin. Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta... Itse tykkään enemmän Fennellistä, jonka tyyli on lempeämpi ja joka ei ole niin ärsyttävä. ;)
Mutta lukekaa nyt hyvät koiraihmiset edes toinen niistä kirjoista! Kirjan takakannessa ja esipuheessa kuvattuja ongelmia ei tarvitse olla valmiiksi, ja näin niitä ei tulekaan. Sitä tapaa paljon koiraihmisiä, jotka eivät itse edes tajua, millainen riiviö niiden ihana pikkufifi onkaan. Jopa pompottelevaa saksanpaimenkoiraa saattaa omistajat pitää suloisena ja viattomana fifinä. Suuri koko ei estä koiraa olemasta huonotapainen fifi, mutta se estää kyllä tehokkaasti omistajaa näkemästä koiransa käyttäytyvän ihan kuin ne pahatapaiset räksyttävät pikkukoirat, joita ei ole koulutettu.
Kolinapurkki esitellään Koirankorjauskirjassa. Se on esim. kaljatölkki, jonka sisällä on ruuveja yms. Kolinapurkkia voisi pitää oikeastaan naksuttimen vastakohtana. "Eihän meidän koira pelkää tuota ääntä?" No, ei kolinapurkki olekaan mikään paukkuarkojen koirien opetusväline. Siinä itsessään ei ole mitään pelättävää, sen enempää kuin naksuttimessakaan mitään palkitsevaa, vaan koira pitää ehdollistaa niihin. Naksuttimen palkitsevuus opetetaan koiralle antamalla sille namia naksahduksen yhteydessä. Yhtä hyvin kolinapurkki pitää opettaa koiralle, että sen yhteydessä omistaja on vihainen. Kolinapurkki heitetään/vieritetään koiran suuntaan, sen jalkoihin tai päin koiraa, riippuen tämän herkkyydestä, esim. ovikellolle möykätessä. Ja omistaja on vihainen koiralle. Myöhemmin riittää kolinapurkin ravistelu tai jopa vain sen näyttäminen. Mutta se on vain negatiivista palautetta koiralle, jolla on jo pinttynyt huono tapa. Sen avulla ei kuitenkaan voi opettaa mitään uusia juttuja, vaan katkaista vanha kierre. Niinpä koiraa pitää edelleen palkata avokätisesti sen toimiessa oikein.
Tuossa oli esittely kolinapurkista. Suosittelisin silti, ettei sitä oteta käyttöön "omin päin", vaan esim. kouluttajan tai em. kirjan kanssa, koska purkki ei sovi herkille/heikkohermoisille koirille. Niille riittänee sitruunapanta. ;) Lisäksi jos purkkia ei osaa käyttää oikein, niin tulee vaan totuttaneeksi koiransa purkin kolinaan tai pilanneensa suhteensa koiraan, ja kumpikaan ei auta ongelman ratkaisemisessa. Kannattaa ottaa huomioon, että melkein kaikki yhden koiran omistajat luulevat koiraansa kovaksi, vaikka se ei todellakaan pitäisi paikkaansa. Luulo johtunee kokemuksen ja verrokkien puutteesta. Oma koira saattaa tuntua hankalalta ja kovapäiseltä, mutta se on aivan eri asia kuin kovuus.

Koirakuvia
Koirakuva-viikkohaaste 33: Kuvia tekstin pohjalta
Viikon koirakuvahaasteena oli teksti, jonka pohjalta piti laittaa kuvia. Tässä alla on pätkä siitä tekstistä, johon liittyvää kuvaa sain löydettyä. Viikkohaasteen sivulta löytyy koko teksti.

Koirakuva-viikkohaaste 32: koiran kieli
Viikon koirakuvahaasteena oli koiran kieli, jonka saa käsittää kirjaimellisesti tai vaikka elekielenä.
Roosalla on hassunvärinen kieli:

Roosa elokuussa.

Timi ja Roosa saavat kesäkuussa nuolla jätskin lopun.
Roosa 13kk & Kata
Roosa ja 1v-synttärilahja!
Tässä touhussa pitää olla kieli keskellä suuta! Samalla seuraa Timin ja Roosan astutustarina, joten varoitan räävittömistä kuvista!
Roosalla on juoksu jo vaikka kuinka pitkällä ja pariskunta ei oo vieläkään jäänyt kiinni toisiinsa. Timillä on homma vähän hakusassa. Ei se oo niin helppoa kuin luulisi! ;D Hankaluutena on vielä se, että Timi on suurista puheistaan huolimatta täysin kokematon tässä hommassa ja sitä ujostuttaa aivan liikaa antaakseen yhtään "avustaa".

Välillä se erehtyy osoitteesta ja nylkyttää mitä sattuu, kuten etujalkaa...

...tai etuPÄÄTÄ!

Tuleekohan tästä nyt yhtään mitään?!?!?

Takajalka on se vakio! ;) Onhan Timi opiskellut nylkytyksen saloja alunperin isojen koirien parissa...

16. juoksupäivänä Roosa käytetään progesteronitestissä ja tulokset tulevat seuraavana päivänä: nyt vauhdilla keinosiemennykseen!!!
Kännykällä otettuja kuvia:

Saimme onneksi ajan Mai-Vet-klinikalle. Timiä vaan ujostuttaa niin, ettei sillä ole päässä yhtäkään eroottista ajatusta, kun eläinlääkärin kädet on sen haaroissa. Lopulta eläinlääkärin onnistuu herutella Timiltä kuppiin jotain, missä mikroskooppi paljastaa jopa olevan ihan elämääkin! Sisältö ruiskutetaan ohuella letkulla Roosan sisuksiin.

Timi ja Roosa parisuhdeterapiassa. ;)
Tyytyväiset asiakkaat:

Roosa on hyvällä tuulella, mutta Timi on ihan vainaja.

Terapia kannatti. Timi nimittäin tajusi, että sillä nylkyttämisellä on jokin tavoitekin!!!!
Seuraavana päivänä nimittäin aussit jäävätkin yllättäen jumiin! Mumma pitää kaulapannasta Roosaa, joka tuli viimetipassa "katumapäälle". Nyt se on myöhäistä.

Ja illalla vielä uudestaan! Roosa sylkee mielessään tulta ja Timi on vähän hädissään, että hän on nyt paha Roosalle. Kyllä se kehumalla siitä selviää.

Tämän jälkeen Roosa antaa vielä Timin ikään kuin säälistä yrittää astua, mutta on itse vähän toisen asialla. Hetken juputtamisen jälkeen se kellahtaa selälleen ja tuuppii Timiä mahaan takajaloilla kuin kissa. Tätä jatkuu pari päivää. Sitten jotenkin Roosan epähuomiossa (?) sattuukin niin, että ne jäävät taas jumiin!

Tämän jälkeen Timi on ollut maailman onnellisin aussi.
Viikon koirakuvahaasteena oli teksti, jonka pohjalta piti laittaa kuvia. Tässä alla on pätkä siitä tekstistä, johon liittyvää kuvaa sain löydettyä. Viikkohaasteen sivulta löytyy koko teksti.
"Aurinko paistaa merellä, ja sillä on kova työ saada kaikki loistamaan kuin hopeinen vyö..."
Nämä kuvat on otettu heinäkuussa 2007 Kokkolan agilitykisaa ennen. Kisapaikka oli muistaakseni aika lähellä merta, mutta tarkemmin se taisi olla joen suulla. Timi kävi siinä virkistäytymässä ennen kisaa. Tuohon aikaan aurinko paistoikin kauniisti. Myöhemmin sitten satoi..."On meri kovin märissään ja santa kuivaa niin! Ei edes pilven hattaraa nyt eksy taivaisiin. Ei linnun lintuakaan nyt liidä näkyviin."
Mistyllä on ikää muutama kuukausi näissä kuvissa, jotka on otettu meidän kodin viereisellä hiekkamontulla, jossa muut koirat ovat juosseet ja riehuneet pitkät tovit Mistyn keskittyessä kaivamiseen.Koirakuva-viikkohaaste 32: koiran kieli
Viikon koirakuvahaasteena oli koiran kieli, jonka saa käsittää kirjaimellisesti tai vaikka elekielenä.
Roosalla on hassunvärinen kieli:
Roosa elokuussa.
Timi ja Roosa saavat kesäkuussa nuolla jätskin lopun.
Roosa 13kk & Kata
Roosa ja 1v-synttärilahja!Tässä touhussa pitää olla kieli keskellä suuta! Samalla seuraa Timin ja Roosan astutustarina, joten varoitan räävittömistä kuvista!
Roosalla on juoksu jo vaikka kuinka pitkällä ja pariskunta ei oo vieläkään jäänyt kiinni toisiinsa. Timillä on homma vähän hakusassa. Ei se oo niin helppoa kuin luulisi! ;D Hankaluutena on vielä se, että Timi on suurista puheistaan huolimatta täysin kokematon tässä hommassa ja sitä ujostuttaa aivan liikaa antaakseen yhtään "avustaa".
Välillä se erehtyy osoitteesta ja nylkyttää mitä sattuu, kuten etujalkaa...
...tai etuPÄÄTÄ!
Tuleekohan tästä nyt yhtään mitään?!?!?
Takajalka on se vakio! ;) Onhan Timi opiskellut nylkytyksen saloja alunperin isojen koirien parissa...
16. juoksupäivänä Roosa käytetään progesteronitestissä ja tulokset tulevat seuraavana päivänä: nyt vauhdilla keinosiemennykseen!!!
Kännykällä otettuja kuvia:
Saimme onneksi ajan Mai-Vet-klinikalle. Timiä vaan ujostuttaa niin, ettei sillä ole päässä yhtäkään eroottista ajatusta, kun eläinlääkärin kädet on sen haaroissa. Lopulta eläinlääkärin onnistuu herutella Timiltä kuppiin jotain, missä mikroskooppi paljastaa jopa olevan ihan elämääkin! Sisältö ruiskutetaan ohuella letkulla Roosan sisuksiin.
Timi ja Roosa parisuhdeterapiassa. ;)
Tyytyväiset asiakkaat:
Roosa on hyvällä tuulella, mutta Timi on ihan vainaja.
Terapia kannatti. Timi nimittäin tajusi, että sillä nylkyttämisellä on jokin tavoitekin!!!!
Seuraavana päivänä nimittäin aussit jäävätkin yllättäen jumiin! Mumma pitää kaulapannasta Roosaa, joka tuli viimetipassa "katumapäälle". Nyt se on myöhäistä.
Ja illalla vielä uudestaan! Roosa sylkee mielessään tulta ja Timi on vähän hädissään, että hän on nyt paha Roosalle. Kyllä se kehumalla siitä selviää.
Tämän jälkeen Roosa antaa vielä Timin ikään kuin säälistä yrittää astua, mutta on itse vähän toisen asialla. Hetken juputtamisen jälkeen se kellahtaa selälleen ja tuuppii Timiä mahaan takajaloilla kuin kissa. Tätä jatkuu pari päivää. Sitten jotenkin Roosan epähuomiossa (?) sattuukin niin, että ne jäävät taas jumiin!
Tämän jälkeen Timi on ollut maailman onnellisin aussi.
sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009
Lauantaina käytiin Tampereen koiranäyttelyssä Reippaiden ja Dustyn kanssa. Dusty ja Sanna selviytyivät Erittäin Hyvin jännityksestä ja Dustyn pulleudesta huolimatta!! :) Arvostelu kuuluu näin:
Tuomari: Tonny Jörgensen, Tanska
Medium size, medium power, the pigmentation should be better, nice head, straight back, short croup, good angulations, good underchest, loose in the elbows, good movements.
Keskikokoinen, keskivoimakas, pigmentti voisi olla parempi, mukava pää, suora selkä, lyhyt lantio, hyvät kulmaukset, hyvä alarinta, löysyyttä kyynärpäissä, hyvät liikkeet.
Tuloksena AVO EH
------------------------------------------------
Päivän video: Miten koira matkustaa turvallisesti autossa? Et ehkä ymmärrä puhetta, mutta yksi video kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)