lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Näyttelyharkkoja...

Treenipäiväkirjaa ei ole ehditty pitää moneen viikkoon ja tähän on yksi hyvä selitys: olemme treenanneet niin ahkerasti! :D

Tässä välissä Timillä on ollut kolmet näyttelytreenit. Näyttelytreeneissä ollaan opiskeltu ihan tavallisia asioita, koirat ovat menneet kehää ja niitä on laitettu seisomaan ja kopeloitu läpi, laitettu omistajat viemään niitä edestakaisin ja kolmiota. Koiria on myös mitattu säkämittarilla. Yllättävän paljon mukana on ollut metsästyskoiria sekä sellaisia koiria, jotka eivät ole menossa "oikeisiin" näyttelyihin. Tuttuja on ollut mukana mm. Nella, Demi ja Bella & Peppi. Ensimmäisissä treeneissä oli Roosakin mukana ja jäätiin hetkeksi tokoilemaan sen jälkeen Minnan & Filen ja Heidin & Roopen kanssa.

Toisissa treeneissä oli opettajana Ilmo Mässelin lisäksi Katja Hautala, ja silloin saatiin pikkukoirille pöytäkin arvosteluun mukaan. Timi on saanut hyvin palautettua mieleensä Seinäjoen näyttelyssä unholassa olleet poseeraamisjutut. [Omistajasta en ole niinkään varma!] Tosin Timi ei voinut peittää puutunutta ilmettään. "Nääh, miten niin häntä ylös? Älä jaksa, sovitaan että mä oon sakemanni, mulla on maa-tavoittava häntä..." Näyttelytreenit eivät selvästikään tarjoa tarpeeksi haastetta Timin kaltaiselle pikkuduunarille. Lisäksi hänen on mielestään aivan turha roikkua mukana, kun vika on esittäjässä.

Kolmannella kerralla oli jo niin kaunis ilma, että pyöräiltiin Timin kanssa treeneihin. Yritinkin sitten treenata enemmän itseäni. x) Koska isoja koiria oli huomattavasti enemmän, jäi pikkukoirille taas loppuun paljon ylimääräistä aikaa, jonka käytimme Timin kanssa paremminkin tokoiluun. Kun isotkin koirat oli "arvosteltu", otettiin kaikki yhteiseen kehään ja vaihdettiin koiria. Timi päätyi jollekin mettämiähelle ja meikäläiselle tuli jonkun tytön kauniisti esiintyvä mutta leikkisä ajokoiranpentu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!