Minulle soitettiin Vivas-lehdestä ja pyydettiin haastattelua marsuista lemmikkinä! :D Juttu julkaistiin numerossa 5/2015. Hassua, miten kaikki omat sanomiset tuntuu niin oudoilta, kun ne on ensin suodatettu toisen ihmisen korvien ja näppäimistön läpi! :D
Esimerkiksi tuo luovutusikäisen marsun paino... Sitä kysyttiin, ja heitin sitten lopulta, että olisko jotain tuota luokkaa, en arvannut, että se tulee tarkkana numerofaktana lehteen. En kuitenkaan ole jyrsijöitä enää aikoihin puntaroinut, joten voin muistaa aivan väärin. Kyllä 20 marsukasvatusvuoden aikana on jo oppinut luottamaan paremmin silmiinsä ja näppituntumaan, eikä mulla oo koskaan ollut hyvä numerotaju. Lyhyen matikan kirjoitin rimaa hipoen hyväksytysti, enkä osaa esimerkiksi arvioida, kuinka monta metriä on lyhtypylväiden väli.
Marsun ruokavaliosta oli myös jäänyt pois C-vitamiini. Hups! :D Ja toivottavasti tuota "marsut kaivelevat ja tonkivat mielellään" kukaan ei ota sellaisena gerbiilityyppisenä kaivamisena! :D
Ja eihän kukaan voi taata eläimen ikuista terveyttä. Alkuperäinen viestini oli, että osa eläinkauppaan päätyvistä marsuista, on kotoisin ulkomailta = eläintukusta, ja että myös Suomesta löytyy kasvatusta tukkumaisissa olosuhteissa. Tukkumaisilla olosuhteilla tarkoitan sellaista marsukasvatusta, joka vastaa koirien pentutehtailua: maksimaalista lisääntymistä huonoissa oloissa. Eivätkä kaikki eläinkauppiaatkaan ole kovin kiinnostuneita eläimen hyvinvoinnista, vaikka puheet ovatkin suuret. Esimerkiksi entinen työnantajani piti 2-tuntisen työhaastattelun, jonka sisältö oli oman liikkeensä eettisyyden ylistäminen. Todellisuus oli kuitenkin se, että sairastuneita eläimiä ei toimitettu lääkärihoitoon, uros- ja naaraspoikasia ei saanut erottaa toisistaan (terraariotilan haaskausta), jne...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!