Bongattu FB-ryhmästä
Koiranpentuja luotettavasti:
Kirjoittanut Lee Harriet Ventomäki.
On säännöllisesti vääntöä rekisteröimättömistä "rotukoirista" ja miksi
hankkia rekisteröity rotukoira. Miksi minusta tuntuu, että faktat hukkuvat näissä keskusteluissa lähes aina ja vääntö keskittyy siihen ruusunpunaiseen ajatukseen että jokainen yksilö, rekkaamaton tai rekisteröity ei voi olla yhtä "hyvä"?
Kysymys on paljon isommista asioista. Rotu on olemassa siksi että löytyy vastuuntuntoisia ihmisiä huolehtimaan sen olemassaolosta. Rekisteröiminen on seurantaa, valvontaa ja
jatkumoa, jolla varmistetaan rodun tulevaisuus. Seurataan terveyttä,
sukusiitosprosentteja ja voidaan puuttua asioihin tarvittaessa. Ilman
rekisteriä, ei ole rotua. Tämä vaatii kasvattajalta hieman enemmän.
Pitää tutkituttaa koiria ja huolehtia asianmukaisesti myyntisopimuksista
jne. yksi kasvattaja tekee sen isommalla vaivalla, toinen minimivaivalla.
Mikä tässä on hyvää, kun pennut rekisteröidään, ostajan on helppo
seurata mitä se kasvattaja on puuhannut/ ja puuhaa jatkossa ja voi
äänestää valinnoillaan.
tietämättömyyttä, osaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Pennut
lähtevät maailmalle ja sikiävät milloin taas kenenkin kanssa. Ei niistä
pidetä kirjaa ja muutaman sukupolven jälkeen kukaan ei tiedä kenen
kanssa mikäkin murre pariutuu jossain perähikiällä kun emäntä haluaa
muutaman ylimääräisen euron. Jos koirat ovat rekisterissä ja sattuu
vahinko, saa pennut kerran EJ rekisteriin. Rekkaamattomien pentuja ei
saa. Väitän että 99 % rekkaamattomista pentueista on teetetty tahallaan,
ja ostajalle kerrotaan ummet ja lammet miksi papereita ei tarvitse.
Rekkaamattomien ympärillä pyörii myös tavaton määrä ihan käsittämätöntä
mututietoa jota faktana kerrotaan.
Ei se ostaja niitä papereita aina tarvitsekaan, mutta ROTUMME tarvitsee.
Rekisteröimättömyys on tahallista piratismia, riman alta kulkua,
itsekkyyttä ja VÄÄRIN. Aito vahinko on vahinko ja jokainen elävä olento
on yhtä arvokas. TOTTA: Mutta tämän taakse ei voi eikä saa piiloutua
rekisteröimättömyyskeskusteluissa.
Jos jokainen meistä lähtisi tuolle rekkaamattomuus -tielle, meillä ei
olisi enää rotua. Siksi se ei ole kenellekään sen sallitumpaa vetää
välistä. Joka ikinen täällä esiintynyt keskustelu missä puolustellaan
rekkaamattomuutta on osoittanut todeksi väittämäni tuolla aikaisemmin.. tietämättömyys..osaamattomuus...välinpitämättömyys...itsekkyys.. mielellään
kuulen todellisen tarinan, missä argumentit pitävät, miksi
rekkaamattomuus olisi suotavaa MISSÄÄN määrin.
Rekkaamattomia tehdään tahallisesti tasan niin kauan kuin
välinpitämättömästi niitä ostetaan. Jos rakastaa rotua XXX, ei hae
hyväksyntää tälle asialle.
Hei. (Olin äsken lähettävinäni tämän kommentin, mutta en ole varma, tuliko se perille, joten lähetin uudestaan.)
VastaaPoistaEksyin blogiisi googlatessani silkkiterrieriä. Olen haaveillut omasta koirasta monta vuotta, ja toivottavasti koiran hankinta tulee ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisällä. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa ottanut selvää eri roduista löytääkseni juuri sen minulle sopivimman rodun. Silkkiterrieri saattaisi olla yksi sellaisista roduista. Aikaisempaa kokemusta minulla on perhoskoirista, sillä vanhemmillani on ollut, ja on yhä kyseisen rodun edustaja. En kuitenkaan ole aivan varma, onko perhoskoira kuitenkaan se minun rotuni, ja jo vaihtelunkin vuoksi haluaisin, että oma ensimmäinen koirani olisi jotain muuta rotua.
Usein terriereistä puhuttaessa kuulee sanottavan, että terrierit ovat ihan omanlaisiaan koiria, eivätkä sopivia ensimmäiseksi koiraksi. Mitä mieltä olet asiasta? Millaisia ovat kokemuksesi silkkiterrierin koulutettavuudesta?
Hei ja hyvää pääsiäistä! Tuli vain kerran tuo kommenttisi.
PoistaEn ole varma, olenko oikea ihminen vastaamaan kysymykseen terrierin sopivuudesta ensimmäiseksi koiraksi, koska oma ensimmäinen koirani oli pystykorva-karhukoira-mix ja siitä seuraavat oli 2 saksanpaimenta ja vasta sitten tuli ensimmäinen aussi. ;) Lisäksi tämä meidän ensimmäinen silkki on ollut meillä vasta alle vuoden. Mutta näillä tiedoilla mennään, kun koitan sanoa tähän jotain viisasta! :D
Me ollaan hyviä esimerkkejä, että kyllä terrierin kanssa saattaa olla vaikeuksissa, vaikka se ei olisikaan ensimmäinen koira, meillä oli jonkin verran aikoinaan ongelmia Timi-aussin kanssa. Tosin silkki ei käsittääkseni ole kovin terrierimäinen, pikemminkin kääpiökoiramainen, kun vertaa moneen muuhun terrierirotuun. Timi-aussi taas oli aussiksikin varsin dominoiva, ja me oltiin totuttu nöyriin koiriin. ;) Ja parastahan se on ottaa sellainen koira, joka omalta rodulta tuntuu, senkin jälkeen, kun on päässyt tapaamaan kyseisen rodun edustajia "luonnossa". Ensimmäiseksi koiraksi ei vaan kannata ottaa sitä pentueen rohkeinta, vaikka juuri ne usein ihmisiin vetoaa, mutta se on aikuisena usein pentueen dominoivin. Ja vaativasta rodusta ensimmäiseksi koiraksi kannattanee valita pentu, jonka vanhemmat on rodun keskitasoa lempeämmät.
Olen ymmärtänyt, että tämä meidän Jade on varsin reipas ja terrierimäinen silkki. Ausseihin verrattuna se taas on aika "nynny". :D Ja aussikaan ei ole käsittääkseni mikään kaikista "terrierimäisin", sitä on kuitenkin jalostettu seurakoiraksi jo pitkän aikaa. Voisin kuvitella, että ne olisi "hankalampia" terrierirotuja/linjoja, jotka on edelleen metsästyskäytössä? Voisin siis sanoa, että silkkiterrierin voi ottaa aivan hyvin ensimmäiseksi koiraksi! Monesta muustakin rodusta sanotaan, että ei voi ottaa ensimmäiseksi koiraksi, mutta itsestähän se riippuu.
Jadehan tuli meille puolivuotiaana, joten se osasi jo valmiiksi olla "ihmisiksi". Kun sille on opettanut temppuja ja agilityä ja tottelevaisuutta, niin aika samanlaiselta se tuntuu kouluttaa kuin aussit, palkkioksi käy sekä lelu että namit. Ainut vaan, että kun Jade on niin kovin pikkuinen silkki, niin pitää varoa, ettei se tule nameista kylläiseksi kesken koulutuksen! :D Niillä näyttää olevan hyvin tuloksiakin tokosta, rallytokosta ja agilitystä. :)
Vielä piti myöskin kysyä: Onko australianterrierin ja silkkiterrierin väliset erot miten merkittäviä?
VastaaPoista