maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Pet Show Lapua 1.3.2008

Itseltäni osallistui vain yksi eläin Lapuan näyttelyyn; valkoinen sinisilmäinen fuchs hermeliini Omenankukka alias Pörri. Neiti pärjäsikin kyllä sitten senkin edestä, nimittäin se sai kovasti palkintoja. Erikoispalkinnoista muistan Paras Poseeraaja, sitten se oli myös Avointen Naaraiden luokkavoittaja 1. Puhumattakaan siitä, että neiti oli 53 etukäteen ilmoittautuneesta ja x-määrästä jälki-ilmoittautuneita kaikkein paras kani eli ROP1 tai siis nykyaikaisemmin ilmaistuna PPK1! :D Jippii!!!

Turkista napsahti pisteitä ruhtinaalliset 19,5/20, joka on mahdottoman hyvä saavutus ottaen huomioon, että useimmat tuomarit (itseni mukaan lukien) eivät jaa täysiä pisteitä yleiskunnosta, turkista ja käsiteltävyydestä. Kehuja tuli pitkästä valkoisesta turkista, joka oli säilynytkin valkoisena ja takuttomana. No, kyllä sitä onkin vaalittu! Kiva joskus saada kovasta työstä kiitosta. :) Viiden pisteen kohdat taisivat olla kaikki täynnä. Kokonaispistemäärä oli 95 pistettä eli päivän parhaat. Oli muuten ihka ensimmäinen kerta, kun meillä pupu vetäisee ropin, se ei ole nääs ihan helppo nakki, joten meinasin varmaan kompastua, kun kuulin Pörrin "virallisen" nimen ja hain punaisen ruusukkeen... ;)

Best In Show -kehässä Pörri kipusi peräti kolmanneksi! Pörrin ohi kiisivät ansaitusti ainoastaan koko näyttelyn voittaja chinchilla (joita oli paikalla jopa 10kpl!!!!!), sekä peräti 4-vuotias yhä rautaisessa kunnossa oleva marsu.

Meiltä kotoa lähti toki näyttelyyn kisaamaan myös pikkuinen babyuros Anemone's Duster, self buff marsu, joka kylläkin muutti uuden omistajansa boxiin heti aamusta. Kävin päivän aikana vakoilemassa, että pojalle oli pisteitä tullut 92 ja Petralta täydet (!!!!) pisteet turkista. Sanoisin että tosi hyvä, koska minä en valitettavasti ehtinyt pojan eteen edellisenä iltana tekemään muuta näyttelyvalmisteluja kuin kynsien leikkaamisen... Mutta eipä se näkynytkään muualla kuin korvissa, joista tarkkasilmäinen Petra oli hieman vaikkua löytänyt. ;) *nolo minä* En tiedä yhtään, saiko pikku-Duster tuliaisia näyttelystä, koska marsujen ja kanien palkintoja jaettiin yhtä aikaa...............

Dusterin lisäksi maailmalle lähti 3 muutakin marsua: Mira's Felicity palasi poikansa Anemone's Cinderin kanssa kanssa kasvattajansa Helin huomaan. Aniara's American Baron sen sijaan lähti Suvi Uutun marsulaan naisseikkailulle. Baron oli hyvin pahastunut näyttelyyn joutumisesta eikä olisi suostunut kuuntelemaan järjen ääntä. Mutta kyllä se sitten ryhtyikin jo kosiskelemaan Pimua, kun ensin oli leikkinyt sen boxissa suolapatsasta ja tajusi uskaltavansa jälleen hengittää vapaasti... ;D

Talvikkoperhekin oli reissussa mukana. Villeroi-iskä muutti kahden vanhemman tyttärensä kanssa kotiin Amazing hamsulaan. Safira-emo oli nuoremman pesueensa henkisenä tukena, kun nämä olivat myyntipöydällä ihan vaan varattavissa. Uuteen kotiin seitsikko ei ollut valmis vielä muuttamaan, muutama päivä tarvittaisiin vielä emon hoidossa, niin saadaan kunnon eväät elämää varten. Petra taas perinteisesti varmisti sukupuolet ja värit sekä kommentoi ulkomuotoja. Kiitokset Petralle, jolla on veitsen terävänä pysynyt muistissa talvikkokasvatuksen salat! Sietääkin sen olla tarkkana, koska tavallaanhan tässä Petran omaa kasvatusta viedään eteenpäin. ;D

Näyttelyn lopuksi käytiin Petran ja Reippaiden kanssa pizzalla. Dustykin piti tottakai tsekata. Ei uskoisi samaksi koiraksi, millainen kaunotar siitä on tullut! <3 Ulla ja Sanna on tehneet hyvää työtä. Pitää laittaa kuvaa tänne. Turkki on kovasti vaiheessa, mutta kyllä tästä Vaasan näyttelyyn kaveri saadaan! :)

Tuomarikommentit:

Arvostelin Lapualla kääpiöhamsterit (7kpl) ja gerbiilit (7kpl). Ensimmäistä kertaa arvostelin gerbiilejä näyttelyssä. Olen niitä kyllä tuomaroinut eläinkauppojen tapahtumissa, kun niihin on ihmiset saaneet tuoda lemmikkejään arvosteltavaksi. Taisi myös olla ensimmäinen kerta, kun tuomaroin hamstereita uudistetulla, pisteettömällä kaavakkeella. Uutta se ei kuitenkaan sikäli ollut, että olen tehnyt jo MELKEIN rutiininomaisesti koearvosteluja niihin.

Molemmilla oli hyvä taso, ja vähän jännitti, että tuleeko kaikille sama arvosana... Kaikki olivat erilaisia, eri kohdista hyviä, jossain kohdissa aivan pientä toivomisen varaa, mutta toisissa kohdissa sitten taas oikein erityisen hyviä, joten jokaiselle gerbiilille tuli loppujen lopuksi arvosana A. Kääpiöhamsterit olivat kaikki Erittäin Hyviä ja Hyviä. No, niinhän se pitää ollakin!

Molemmille lajeille oli runsaasti lahjoituspalkintoja, joten jokainen osallistuja taisi saada jotain ja ihan ansaitusti, ottaen huomioon, että kaikki olivat vähintään Hyviä tai A-luokkaa. ;) Molemmille jaoin ROP1-2, sekä luokkavoitot. Tuomarin suosikin annoin sellaisille eläimille, jotka olivat niin hyviä, että olisivat voineet olla ROP3, jos sellainen palkinto olisi jaettu. Koska erikoispalkintoja oli niin paljon, kunniamaininnan annoin vain yhdelle eläimelle eli tuolle päivän parhaalle gerbiilille, joka oli valtavan hyvä käsitellä sekä urosmaisen massakas.

Ilokseni sain arvostella myös campbellin, josta tulikin se Tuomarin Suosikki, sekä 2 roborovskia. Yllätyin toisen robon aivan erityisen hyvästä käsiteltävyydestä! Se oli pakattu sen verran matalareunaiseen boxiin, että nielaisin kerran jos toisenkin, ennen kuin uskalsin edes kantta avata. Toinen nimittäin sen verran kiinnostuneena nuuskutteli boxin reikien läpi ja silmät paloivat innosta päästä tutustumaan uusiin seikkailuihin... Ajattelin, että heti ensimmäisellä kiinniottoyrityksellä se porhaltaa pöydälle ja tekee benjihypyn ilman narua! Siellä me sitten kontattaisiin robon perässä Anrin ja Suvin kanssa pöytien alla. Mutta tämä robo olikin tosi mukava käsitellä. Ei mikään talvikkomainen kököttäjä, vaan sellainen liikkuvainen mutta hyvin käsiteltävä kuin syyrialainen. Roboilla oli muistaakseni jossain kynsissä hieman leikkaamisen varaa, mutta sehän on ymmärrettävää.

Valitsin kääpiöistä ROP-sijoille EH:n saaneista keskimäärin parhaimman arvostelun saaneet 2 safiiria talvikkoa. Otin ne uudestaan pöydälle ja pähkäilin, kumpi on 1 ja kumpi 2. Se oli aika hankalaa, koska koko sarja oli ylipäätään ollut tasaväkinen ja sitten niistä vielä kaksi parasta, joista muka valita, kumpi on parempi... "Aikuisempi" oli hieman rennompi käsitellä, mutta kilpakumppaniaan pikkuruisen löysempi ja hieman epätasaisessa turkissa. Nuori neiti taas oli lihaksikkaampi ja paremmassa turkissa. Sekin oli moitteeton käsitellä, vaikka jännittikin vanhempaansa vähän enemmän. Valitsin siten tämän 5-kuisen otuksen. Toisen ikää en nyt muista, mutta avoimessa luokassa sekin oli.

Gerbiili jäi kuitenkin BIS-kisassa viimeiseksi. Ei siksi, että se olisi ollut lainkaan huono, päin vastoin! Mutta kisaajat olivat mahdottoman tasaisia, ja kaikki tuomarit totesivat, ettei tällaista ole aikoihin nähty. Missä tahansa muussa näyttelyssä gerbiili olisi sijoittunut vähintään puoleen väliin. Täällä sillä oli vastassa iäkäs marsu ja baby rotta, jotka ikäisekseen olivat mahdottoman hyvässä kunnossa, ennen näkemättömän loistava chinchilla, meidän näyttelyiden useisiin ROP-voittajiin nähden poikkeuksellisen mieluisat hamsteri ja hiiri, timmi 5-kuinen talvikko sekä lemmikkinä harvinaisempi mutta hienosti hoidettu ja käyttäytyvä okahiiri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!