torstaina, joulukuuta 03, 2015

Ruska möllitokokokeessa

Tänään olin Ruskan kanssa kokeenomaisessa tokossa, tuomarina Teija Syynimaa. Palkkaaminen liikkeiden välissä oli sallittua, ja itse käytin tilaisuutta hyväksi, koska Ruskan motivaation saa helposti tapettua. Otimme osaa ihan extempore, sen kummemmin tokoliikkeitä kertailematta sitten viime kesän.

Paikkamakuu 8
Seuraaminen 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 10
Noutoesineen pito 0
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 9
Yhteensä 117p ALO3 sija 2.

Paikkamakuu meni muuten hyvin, mutta ennen koirien jättämistä, Ruska jo innokkaana tarjoili maahan menoa. Mutta kun minä sen käskin sieltä ylös, niin ei se enää mennytkään ensimmäisellä käskyllä maahan. ;)

Seuraamiseen tarvittiin ylimääräisiä käskyjä, koska Ruska jätätti. Hitaan käynnin Ruska aina olettaa ennakoivan pysähdystä, ja yrittää istahdella. Se seurasi myös melko kaukana, mutta siihen en puuttunut, mutta kylläkin edellä mainittujen juttujen takia kehaisin sen seuratessa välillä niin hyvin, kuin Ruska osaa.

Maahanmenossa Ruska peräti meni maahan ekalla käskyllä vasten kaikkia odotuksiani, eihän tätä oltu harjoiteltu tokomielessä sitten kesän. Rally-tokon liikkeestä maahanmenossa Ruska on hyvin nihkeä. Mutta ennakoi sivulle nousemisen palatessani, mikä onkin Ruskalla tyypillinen virhe.

Luoksetulo on Ruskan lempiliike, kuten oli Timinkin. Jätettyäni Ruskan, se jäi hyvin kiinnostuneena nuuskimaan maata, mutta yllätti yleisön lähtemällä luoksetuloon kutsustani kuin ammus. Vähän löysällä kaarroksella se kurvasi takaani ja olisi voinut istua sivulle vähän suorempaan.

Noutoesineen pitoa Ruska ei osaa, mutta tehtiin se, mitä osattiin. Eli saatuani Ruskan ottamaan kapulan korvikkeen suuhunsa, palkkasin heti ilahtuneena ja yllättyneenä. :)

Myös kauko-ohjaus meni nollille, koska Ruska ei meinannut nousta istumaan maasta. Kun sain sen vähän nousemaan, se meni heti takaisin maahan, kuin epäillen ymmärtäneensä väärin. Ruska on kyllä osannut vielä kesällä tämän liikkeen, mutta treenitauko ei aina tee pelkkää hyvää, jos ennen koetusta ei kerrata. ;)

Estehyppy. Tämä on Ruskan varmoja liikkeitä, mutta jostain syystä tänään kaikki koirat juoksivat esteen ohi, vaikka niiden piti osata liike...

maanantaina, marraskuuta 30, 2015

Ruskasta rt-rotumestari

28.11.2015 Seinäjoella pidettiin rally-tokokisat, joissa ratkottiin myös australianterriereiden rotumestaruus. Lisäksi tämä oli minun ensimmäinen kertani rally-tokon koetoimitsijana. Toki koetoimitsin vain puolet kisasta eli voittajan ja mestarin, koska minulla oli omia koiria alokkaassa ja avoimessa, joten sen koetoimitsi Maarit Mäki.

Kirsi Kjäll ja Siru + Tessa, Kata ja Ruska + Lilja + Varpu, Minna Myllyperkiö ja Tony. Kuva: Petri Myllyperkiö
Kisaan osallistui 6 aussia;
  • alokkaat Ruska 85p ja Tessa → RTK1 
  • avoimet Varpu 70p ja Lilja 00p
  • voittajat Siru 00p ja Tony → RTK3
Koska Tony sai ensimmäisenä aussina Suomessa RTK3-tunnuksen, olisin tottakai antanut rotumestaruuden silmää räpsäyttämättä sille! Ja se tekeekin voitosta entistä arvokkaamman... Nimittäin Ruskan voitosta! :O Sija jaettiin siis pisteiden perusteella.


Alokasluokan rata:
Ruskan pisteet:
1. 360° oikeaan: taluttimen kiristyminen -1p, puutteellinen yhteistyö -1p
2. Pujottelu: väärin suoritettu  tehtävä (väärä rintamasuunta) -10p
4. Koira eteen, 1-2-3 askelta taaksepäin: puutteellinen yhteistyö -1p
7. Liikkeestä maahan: epätarkasti suoritettu liike -1p (Ruska laskee etupään hitaasti)
8. Koira eteen, vasemmalta sivulle, istu: epätarkasti suoritettu liike -1p
Kommentteja: Vähän rauhaton alkurata, loppu sujui mukavasti.
Vähennykset kokonaisvaikutelmasta: -
Kokonaistulos: 85p

Avoimen luokan rata:

Liljan pisteet:
Jostain syystä Liljan oli koko radan ajan vaikea muistaa, että mitä se käsky "ISTU" oikein tarkoittikaan, tänäänkö se pitää tehdä ja kuinka kauas ja vinoon..? Ja takapäänkäyttökyltit ovat aina ennenkin olleet meille vaikeita, samoin houkutus.
1. Istu-Maahan-Istu: uusiminen -3p (Lilja taisi mennä heti maahan), puutteellinen yhteistyö -1p, vino -1p, epätarkasti suoritettu liike -1p
2. Pujottelu: puutteellinen yhteistyö -3p
4. Hyppy-Juoksua: vino -1p (Lilja ohitti minua hypyllä liikaa, joten meidän rintamasuunta ei ollut yhteneväinen Liljan palatessa seuraamaan)
6. Täyskäännös oikeaan: puutteellinen yhteistyö -1p
7. 270° vasempaan: puutteellinen yhteistyö -1p
8. Istu-Seiso-Kierrä koiran ympäri:  puutteellinen yhteistyö -1p
10. Pyörähdys: ohjaajavirhe -1p (ilmeisesti oma liikkeeni pysähtyi)
11. Istu-Käännös vasempaan-Istu: väärin suoritettu  tehtävä (väärä rintamasuunta) -10p
13. Houkutus: kontrollinpuute -3p, väärin suoritettu  tehtävä (koski molempiin) -10p
14. Istu, 1-2-3-askelta, Istu: epätarkasti suoritettu liike -1p, ohjaajavirhe -3p, puutteellinen yhteistyö -3p
Vähennys kokonaisvaikutelmasta: 1p
Kommentteja: Vähennys runsaasta nuuskimisesta. Paljon hyvää työtä kuitenkin.
Kokonaistulos: 55p → HYL

Varpun pisteet:
7. 270° vasempaan: väärin suoritettu  tehtävä (väärä rintamasuunta) -10p
8. Istu-Seiso-Kierrä koiran ympäri: väärin suoritettu  tehtävä (istu-seiso-istu-seiso) -10p (Varpu istahti heti uudelleen noustessaan seisomaan, tämä on Varpun hankalin liike)
11. Istu-Käännös vasempaan-Istu: vino -1p
12. Koira eteen-Vasemmalta sivulle-Istu: vino -1p
13. Houkutus: puutteellinen yhteistyö -1p
14. Istu, 1-2-3-askelta, Istu: ohjaajavirhe -1p, epätarkasti suoritettu tehtävä -3p (Varpu nousi istumasta seisomaan liian aikaisin, enkä tajunnut heti lähteä eteenpäin)
Vähennys kokonaisvaikutelmasta: 3p
Kommentteja: Vähennys paikoin voimakasta ohjausapua. Mukavan näköistä yhteistyötä muuten.
Kokonaistulos: 70p

Voittajaluokan rata:
 Mestariluokan rata:

Ruskan huima menestys on toisaalta huvittanutkin minua, koska se on luonteeltaan hyvin helppo ja vaatimaton koira. Paitsi harrastuskoirana en voi sanoa helpoksi, koska maanvetoVoima on Ruskan kuonossa vahvana...

Facebookkiin olin kisoista laittanut väliaikatietoja:
Ruskalle 85p ja johtaa tällä hetkellä aussikisaa (taitavammat vielä menemättä, mutta suodaan nyt Rusakonpojalle hetki valokeilassa. ;) )


Mutta vaatimattomuus kaunistaa, se on nyt todistettu. Koska Ruskahan sai marraskuun alussa myös Eestin muotovalion arvon, joka on toki tällä hetkellä vielä vahvistettavana. Eihän koirat ymmärrä tulosten päälle, mutta Ruskassa (eli omien korvieni välissä) se vaan jotenkin ruumiillistuu.


Ruska esimerkiksi odottaa kiltisti vuoroaan vaikka miten monta tuntia, ja on vain iloinen päästessään mukaan. Sen sijaan Varpu... Nooh, tässä näette... Ja häkki oli siis ensimmäistä kertaa käytössä, juuri ostettu Eestistä...

perjantaina, lokakuuta 23, 2015

Myynti-ilmoitusten aatelia osa17


Syitä rekisteröityjen vanhempien pentujen paperittomuuteen:
  • Vanhemmille tai toiselle niistä ei ole tehty vaadittavia terveystarkastuksia (esim. lonkkakuvaus) tai niiden tulokset eivät kelpaa jalostukseen eli koirat eivät ole riittävän terveitä tekemään pentuja.
  • Narttua on pennutettu liian tiheään: pentueiden välillä ei ole Kennelliiton vaatimaa 10 kuukautta; kasvattaja on teettänyt ns. välipentueen.
  • Kasvattaja on joidenkin rikkeiden vuoksi rekisteröintikiellossa. Kennelliitolle kelpaa kyllä raha (mm. rekisteröintimaksut), joten ihan helposti rekisteröintikieltoon ei joudu.
Syiksi ei kelpaa:
  • Rekisteröinnin "kalleus" (eli muutama kymppi per nassu) tuskin on syynä, kun pennut kuitenkin myydään rekisteröidyn pennun hinnalla. 
  • Vaivannäkökään ei ole uskottava selitys, koska kuitenkin kaikki muut (sirut, madotukset, el.tarkit ja tietenkin itse pentue) on tehty.
  • Myöskään vanhempien terveystarkastukset eivät olisi niin kalliita, etteikö niitä kuluja saisi "peitettyä" 800 eurolla per pentu, vaikka syöttäisi kuinka kallista ruokaa ja käyttäisi kuinka kallista eläinlääkäriä ja laittaisi pennut EJ-rekisteriin (tuplahinta).
  • Collieilla on paljon rodunomaisia sairauksia ja vikoja, joten ei ole natsimeininkiä ja liikaa vaadittu tutkituttaa tulevien vanhempien terveys, ennen kuin lähdetään tekemään lisää sairaita koiria. 
  • Jos terveystarkeissa käyttäminen olisi kasvattajasta liian vaivalloista, niin viiden isohkon rodun koiranpennun kakka-show taitaisi jäädä teettämättä... ;)

Päivän pentulinkki

Päivän linkki ja lainaus:

  Mitä ihmettä? – Tässäkö maailman omituisin syy koiranpennun lopettamiselle!


Kuolinsyy ja -ikä... Vaikka tämä onkin julkisesti netissä oleva sivu, niin suttasin kuitenkin hienotunteisena kasvattajan nimen... :P

FB-ryhmä Koirankasvatuksen Aapinen:


  •  Sais aika moni kasvattejaan kuopata jos 4 kk pitää rajana...

  •  ei löydy kotia joka sitoutuu terveystutkimuksiin niin kasvattaja mielummin lopetuttaa koiran kun luopuu omista ehdoistaan, terveystutkimuten ottaminen palvelee kyllä kasvattajaa mutta värivirheellistä kun ei jalostuksessa käytetä niin kait noista tervysvaateistakin voi luopua . terveystutkimukset ei takaa koiralle hyvää elämää

  • Mun järkeen ei mahdu, että kuvaamaton kasvatti on huonompi vaihtoehto kuin kuollut kasvatti. Ei siitä kuolleesta saa sitäkään vähää näyttöjä terveydestä... Argh.

  •  Kasvattaja kertoo sivuillaan seuraavaa:
    B-pentue on nyt kokonaan myyty. Tai niin luulin maanantai-iltana, kun S.Belinelle löytyi omistajat. Tiistaina he peruivat, sillä heidän tulevaisuuden suunnitelmat eivät kestäneet koiran ostoa. He tekivät oikean p
    äätöksen: koiraa ei ikinä pidä ottaa säälistä, vaan sille on oltava oikea tarve ja peruste.
    Niinpä katsoin, että on odotettu jo riittämiin kodin löytymistä ja Riina nukkui pois tiistai iltapäivällä. Riina oli todella kaunis ja herttainen koiran alku. Tuntuu pahalta, kun pala Dixonia on nyt poissa, mutta koiramääräni oli ylittynyt pahemman kerran, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut. Mihinkään "koirakauppaan" en koiriani kyllä ikinä lahjoita edelleen myytäväksi. Se ei ole koiralle oikein.

  •  Ainahan sitä täytyy pentueita suunniteltaessa ja tehdessä muistaa että kaikki eivät välttämättä mene heti kaupan ja jokunen saattaa jäädä kotiin pidemmäksi aikaa.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015

Mikael Kallion jälki+tottis-koulutus 18.10.15

Järjestimme Kauhavan Kennelkerholle pk-tuomari Mikael Kallion metsäjälki+tottelevaisuuskoulutuksen 18.10.2015 Kauhavalle. Koulutus tulikin ääriään myöden täyteen. Meiltä koirakoina olivat Leena+Kaisla ja Kata+Milla.

[Kaikki kuvat täällä!]

MUISTIINPANOJA Mikaelin antamista vinkeistä:


Metsäjälki:
  • Treenataan lyhyillä jäljillä, että koiralla säilyy motivaatio korkealla.
  • Esineiden ilmaisu opetetaan jossain muualla kuin jäljellä. Jos alkuvaiheessa oleva koira ajaa esineen yli, niin siihen ei puututa. Muuten koiralle tulee konflikti jälkeä kohtaan, kun se ohittaa tietämättään esineen, ja se pakotetaan palaamaan esineen luo.
  • Ongelmia motivaatiossa, tarkkuudessa, jäljellä pysymisessä jne..? HELPOTA! Tee seuraavasta jäljestä lyhyempi / suorempi / lisää namia.
  • Vältä koiran ohjailua jäljellä. Muuten se alkaa ongelmakohdissa "kysellä" ohjaajalta apua.
  • Anna koiralle tilaisuus ratkaista ongelma itse: Jos koira hukkaa jäljen, pysähdy ja odota, kunnes se löytää takaisin jäljelle. Jos näin ei millään tapahdu, näytä se mahdollisimman niukalla eleellä.
Tottelevaisuus:
  • Jos koira tekee liikkeen väärin, esim. tulee vinoon sivulle, sitä ei palkata korjaamisen jälkeen, vaan homma seis ja koko liike otetaan uusiksi. Palkka siitä, kun liike suoritetaan oikein alusta loppuun. (Jos koira siis osaa liikkeen.)
  • Em. liittyen, sama kriteeri palkkaamiselle pitää olla joka kerta. Muuten koiralle tulee konflikti, kun se ei tiedä, mikä on oikein: eilen tästä sai palkan, mutta tänään se ei riitäkään. Herkällä koiralla tämä voi aiheuttaa hidastumista jne.
  • Eteentuloa voi opettaa laittamalla lelun leuan alle tai namin suuhun. Näin koira ei ehdollistu ohjaajan käsien asentoon.
  • Jos koira muuttaa asentoa, esim. nousee ylös, vaikka on jätetty paikkamakuuseen, sitä ei kaukokäskyillä komenneta takaisin maahan. Sen sijaan ohjaaja palaa rauhallisesti takaisin koiran luo, ja ottaa liikkeen uusiksi.

Kaisla teki n. 20m suorahkon jäljen, jolla oli paljon namia, koska sen aikaisempi metsäjälki oli mennyt vähän haahuiluksi. Se meni niin hyvin, ettei sille teetetty toista jälkeä ollenkaan.



Tottis ei mennyt ihan niinkuin käsikirjoituksessa, koska mies kentällä ei voinut Kaislan mielestä tarkoittaa mitään muuta kuin purutreeniä, joten se oli "hieman" yli-innokas... ;) Kaislan kanssa tyydyttiin siis tekemään ihan perusjuttuja.



Milla teki elämänsä ensimmäisen vieraan tekemän jäljen. Tai no, tuttu ihminen sen jäljen teki, Maria joka on ollut mukana melkein kaikissa Millan harkoissa. ;) Mutta kuitenkin, Milla ei meinannut päästä edes alkuun, kun se etsi perheenjäsenen jälkeä, jota tietenkään ei siitä kohtaa löytynyt. Pienellä kannustamisella Milla saatiin sitten uskomaan, että tässä nyt ihan oikeasti seurataan Marian jalanjälkiä. Jälki oli reilusti Kaislan omaa pitempi, 1 kulma, ja nameja oli n. 5-10 askeleen välein. Ihan kuin normaalistikin Millalla on ollut. Väärin! Minun olisi pitänyt ymmärtää helpottaa tehtävää, kun kerran harjoitukseen oli tuotu uusi elementti. Vaan en kuitenkaan ollut ymmärtänyt. Joten kulmassa Milla oli hukata jäljen ja oli muutenkin aika hämmentynyt, vaikka söi ja pääsikin kunnialla loppuun. Seuraava jälki tehtiin samanlainen kuin Kaislalla, edelleen Marian tallomana. Eihän Milla syö niin tiheään, mutta jäljesti kuitenkin hyvin.



Tottelevaisuudessa pyysin Mikaelia opettamaan meille noutokapulan luovuttamista, koska Milla osaa kyllä ottaa suuhunsa, noutaa, kanniskella, viskoa ja pureskella kapulaa tai esineitä ylipäätään, tulla eteen istumaan (ilman mitään suussa), mutta näiden yhdistäminen puuttuu vielä. Saatiin ohjeeksi, että ensin pitää harjoitella sivistynyttä pitoa, ja sitä sitten harjoiteltiin. Naksuttimella olen aikaisemmin saanut Millan kyllä rouskaisemaan vauhdilla kapulaan kiinni (ja myös sylkemään nopeasti pois palkan saamiseksi), mutta sillä konstilla ei ole kyllä pitoa saatu aikaan. ;)


lauantaina, lokakuuta 17, 2015

Rally-tokokisat Hurttahallilla 11.10.15

tuomarina: Minna Hillebrand
RTK1 Black Back Bananarama "Varpu" 90p
RTK1 Anemoneniityn Daurian Lily "Lilja" 66p.......


Varpulle se oli ensimmäinen avoimen luokan tulos! Arvostelun tiukkuudesta kertoo jotain se, että sijoituimme tällä pistemäärällä kolmanneksi parhaiksi. ;) 


Lilja oli tällä kertaa ihan blondina kuutamolla: "Mikä istu? Mikä maahan? Mikä seuraa?" Ja rankasti ihan kaikesta ja vähän muustakin oli kyllä sakotettu. xD

Avoimen luokan rata:

(Klikkaa tarvittaessa suuremmaksi)

Arvostelut:

Nyt harmittaa, ettei ole videota, koska osaan en oikein tiedä, että minkä töppäyksen tein. Olis kiva tietää seuraavaa kisaa varten... Mutta Liljan kanssa me kyllä blondattiin oikein koko rahan edestä! :D Varpulta se ei olisi ollut mikään yllätys, koska se ei ole nyt treenannut kauheasti. Ei tuokaan nyt periaatteessa haittaa, kun seuraavan tuloksen jälkeen meidän pitäisi siirtyä Liljan kanssa voittajaan, ja se tietää pitkää treenitaukoa... :P

Varpu:

1. (koira eteen, oikealta sivulle) vino -1p
4. (liikkeestä maahan) epätarkasti suoritettu tehtävä (saisi mennä suorempaa maahan) -3p
5. (istu, käännös oikeaan, istu) puutteellinen yhteistyö -1p, ohjaajavirhe -1p
8. (istu, maahan, istu) vino -1p
9. (istu, askel oikeaan, istu) epätarkasti suoritettu liike -1p
14. (pyörähdys) ohjaajavirhe (hidastaminen) -1p
16. (istu, koira eteen, oikealta sivulle, istu) kontrollin puute -1p
Kommentteja: Sujuvaa suorittamista! Hyvä!

Lilja: 

1. (koira eteen, oikealta sivulle) vino -1p, kontrollinpuute -1p, uusi -3p
3. (istu, täyskäännös vasempaan, istu) väärin suoritettu tehtävä -10p (ohjaajan tulee kääntyä paikallaan, koira ei liiku)
5. (istu, käännös oikeaan, istu) ohjaajavirhe -1p, uusi -3p, ohjaajavirhe -3p (muista palata riittävän kauas uusiessa)
10. (houkutus) väärin suoritettu tehtävä -10p (rintamasuunta käy yli 90 asteen + lankeaa molempiin houkutuksiin)
12. (pujottelu edestakaisin) koira pois asennosta enemmän kuin 0,5m -1p
15. (saksalainen täyskäännös) puutteellinen yhteistyö -1p
16. (istu, koira eteen, oikealta sivulle, istu) väärin suoritettu tehtävä -10p (rintamasuunta hukkuu, kun takaa löytyy haju)
Kommentteja: Välillä todella hienoja pätkiä. Hyvä juoksu.

Muiden luokkien radat: (klikkaa tarvittaessa suuremmaksi)




keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Aussit näytelmissä 5.9.2015

Australianterrierikerhon erikoisnäyttely Lahti 5.9.2015


Tuomarina oli Juha Kares, joten ihan pakko oli meidän parivaljakko sinne saada, vaikka turkki olikin Ruskalla vaiheessa ja Roosalla erittäin työläs trimmata. Lisäksi Kirsi oli ilmoittanut Sirun.

Kuvat, paitsi arvostelut, Hedda ja Osku: Heidi Luostarinen

Hedda, pentuluokka, 2.:

Millhouse's Gummy Bear, Röllin tytär, om. Tanja Kotro
Hyvän kokoinen,vähän pitkähkö vahvapäinen narttu. Hyvä purenta. Toivottavasti kallo ei enää voimistu. Hyvä rintakehä, hieman pitkä lanne joka liikkeessä tahtoo hieman elää. Hyvin kulmautunut takaosa. Erittäin lupaava turkki. Sujuvat liikkeet. Kauniisti esitetty.

 

Ruska, valioluokka, ERI:


Siru, avoin luokka, EH:

Kirsillä Siru, minulla on vissiin Tessa.


Roosa, veteraaniluokka, ERI:

Yleisönsä eteen päästyään, Roosa ei ollut mahtua nahkoihinsa! Sain sitä hillittyä onneksi vain hieman, koska haukkumalla ja pomppimalla Roosa tienasi itselleen ensimmäisen ERInsä! :'D

Veteraaninartut, joista Roosan vieressä oleva punainen narttu on Roosan pentuesisko Pipsa.

Samaan aikaan Tampereella:

Anemoneniityn Flower Child "Osku" om. Heidi Ahonen: NUO ERI SA PU3 SERT

Viralliset marsut Ylivieskassa 26.9.2015

Anemone's Ilona ja Isabella

Tuomari: Rita Ribeiro, Saksa
Järjestäjä: Pohjois-Pohjanmaan Jyrsijä- ja Kaniyhdistys ry

Confettis Chubby:

  • Small in type + size
  • Typical ears + eys
  • Coat texture good, silky, good lenght
  • Colour quite good, undercolour little pale
  • Marking very good
  • Good condition + presentation
  • 1/2 SERT ~ FIN MVA

Anemone's Hector:

  • Small size and type, good head
  • Typical ears
  • Lovely eyes
  • Good, silky coat texture
  • Good topcolor, under colour is little light
  • Good markings
  • Good condition and presentation
  • 2/2

Anemone's Ilona:

  • Could be little bigger, but balanced. Lovely shoulders, very nice head.
  • Very nice ears and eyes
  • Very nice, silky coat. Very nice texture?. Very good lenght.
  • Very nice creset. Good position and center. Very nice colour.
  • Very nice body, feet and head markings. Adoroble belly.
  • Very good condition.
  • 1/2, SERT, ROP1

Anemone's Isabella:

  • Very good type + shape, very nice head
  • Very nice eyes + ears
  • Coat texture very good, very silky
  • Crest very nice, good centre + shape
  • Good crest colour
  • Nice roaning, little ______ around neck and shoulders and bum
  • Excellent condition
  • 2/2 SERT ~ FIN MVA

Kasvattajaluokka:

  • Ilona ja Isabella
  • ROP2 kasvattaja

 Perhekuvassa isä Confettis Chubby ja ketsuppipojat Anemone's Felix ja Heinz, om. Juho Nikula. :D Iloinen jälleennäkeminen näyttelyssä, itse asiassa kaikelta siltä kosiskelulta oli vaikea saada järkevää kuvaa. Felix oli toki alaikäinen osallistumaan näyttelyyn, isoveljensä henkisenä tukena mukana. ;)

tiistaina, syyskuuta 29, 2015

Viralliset marsut Jurva 1.8.2015

Confettis Chubby:

Tuomari: Daniel Banasiak, Venäjä Tuomari: Monika Kaminska, Venäjä
  • Very nice body shape, very good head for dutch
  • Good ears + eyes
  • Very good coat direction and texture
  • Very good top colour, good under colour
  • Good feet markings, needs more straight bellyline
  • Excellent condition
  • 1/2, SERT, ROP2
  • Needs more shoulders + muscles, very good head
  • Good ears
  • Very good eyes
  • Excellent coat
  • Light undercolour
  • Very nice markings
  • Excellent condition
  • 1/2, SERT

Anemone's Hector:

Tuomari: Daniel Banasiak, Venäjä Tuomari: Monika Kaminska, Venäjä
  • Very good body shape, good head
  • Good ears + eyes
  • Very good coat direction + lenght
  • More intensive colour
  • More regular patches, more white on feet
  • Very good condition
  • 2/2
  • Small boy, very thin, very good head 
  • Flying ears, good (still)
  • Very good eyes
  • Excellent coat
  • Too light colour
  • Enemmän goldenia korviin, sama jalkojen kanssa
  • Excellent condition
  • 2/2


Anemone's Henrica:

Tuomari: Daniel Banasiak, Venäjä Tuomari: Monika Kaminska, Venäjä
  • Very good body shape + head
  • Very nice eyes + ears
  • Very good lenght
  • Very good crest shape + centre
  • Good regula head markings, little bit less white on feet, very nice golden top color
  • Very good condition
  • 1/1, KUMA
  • Enemmän kroppaa kehiin, better shoulders, very good head
  • Good ears
  • Excellent eyes
  • Excellent coat texture
  • Excellent crest centre
  • Undercolor is little bit too light, excellent markings
  • 1/1, KUMA

Anemone's Isabella:

Tuomari: Daniel Banasiak, Venäjä Tuomari: Monika Kaminska, Venäjä
  • Very good shoulders, excellent topline, very good head
  • Very good ears
  • Excellent coat + eyes
  • Excellent crest centre and shape
  • Hieman liian vaalea pohjaväri, excellent markings
  • Excellent condition
  • 1/2,  SERT, ROP1
  • Excellent body shape, very good head
  • Very nice ears + eyes
  • Ecxellent coat direction + texture, very nice lenght
  • Very nice crest shape
  • Excellent head + feet markings, regular roan, should be more intense
  • Excellent condition
  • 1/2, SERT, ROP1

Anemone's Ilona:

Tuomari: Daniel Banasiak, Venäjä Tuomari: Monika Kaminska, Venäjä
  • Very good body shape + head, nice separeted (head colour?)
  • Ears are flying
  • Very nice eyes
  • Very good lenght + direction
  • Very good crest shape + center, golden should be more intense  
  • Very nice roaning in body
  • Very good condition
  • 2/2, KUMA
  • Should be stronger shoulders, excellent head
  • Good ears
  • Amazing eyes
  • Excellent coat
  • Exc. crest centre
  • Exc. colour
  • Perfect markings
  • Exc. condition
  • 2/2, KUMA


    Kasvattajaluokka: 

     
    Anemone's engl.crest d.e.golden roanit: ROP2 molemmilla tuomareilla

    Jaanuskan, Aniara's, Ennenkuulumatoon ja Anemone's kasvattajaluokat

    Pet-tuomarointini:

     Kuvia saa kopioida omistajat jne, jos kuvaaja mainitaan tai jätetään näkyviin. Halutessasi voit pyytää alkuperäisiä, isompia kuvia. 

    Avoin urokset: 

    Lisää massaa, puhdas turkki, tassunpohjassa känsä, osassa kynsiä leikkaamisen varaa, joku leikattu suoneen, rupi nenässä, kiva käsitellä, mutta kärsivällisyys loppuu. 92 / TS
    Kaipaa lisää massaa, turkki kellertää hieman jostain kohtaa, muuten erittäin puhdas ja hilseetön, rasvarauhanen saisi olla puhtaampi, kiva käsitellä, mutta kärsivällisyys loppuu. 90 / KP

    Massakas, turkki palautuu hyvin, mutta hieman hilsettä, tassunpohjat ja kynnet priimaa, mukava käsitellä. 95 / LKV2

    Massakas, jopa hieman pulska, turkki palautuu hyvin, muuten ok käsitellä, mutta näykkäisi. 93 / KP
    Tyypillinen hento pitkäkarvainen, hyvin hoidettu turkki, täydet 5 ja 10p kohdat, rauhallinen. 96 / LKV1, PPM2

    Saisi olla lihaksikkaampi, turkki tiheä, mutta karvanlähtöä, kynsissä leikkaamisen varaa, rento. 93 / KUMA
    Veteraaniurokset:

    Sopusuhtainen, puhdas, 5 ja 10p kohdat täynnä, rento, eloisa. 94 / LKV1
    Sopusuhtainen, puhdas, karvanlähtöä, korvissa likaa, itsepäinen mutta helppo käsitellä. 93 / KP
        Babynaaraat:

        Jämäkkä babykroppa, turkki kellertää paikoin, hieman kynsissä leikkaamisenvaraa, käsiteltävyys kultaa. 94 / LKV1
        Nuoret naaraat:

        Kookas, mutta saisi olla lihaksikkaampi, turkki hieman tahmea jostain kohtaa, mutta muuten puhdas valkoinen ja palautuva, hyvä käsitellä, 5 ja 10p kohdat täynnä. 94 / LKV1
        Avoin naaraat:

        Oikein kiva, lihaksikas paketti! Puhdas turkki, karvanlähtöä, hyvä käsitellä, 5 ja 10p kohdat täynnä.95 / LKV2
        Saisi olla lihaksikkaampi, puhdas turkki, mutta "pissat housuissa", hieman itsepäinen. ;) 94 / KUMA
        Massakas! Turkki trimmattu ja puhdas, vaikka paikoin kellertää, korvissa likaa, eloisa ja hieman itsepäinen. :D 94 / KUMA
        Saisi olla hieman kiinteämpi, puhdas ja upeasti palautuva turkki, kynsi leikattu suoneen, ihanan rento ja nauttii selvästi käsittelystä, josta täydet pisteet! 97 / LKV1 PPM1
        Saisi olla hieman lihaksikkaampi, turkki puhdas ja hilseilee, hieman jostain kohtaa kellertää, likaa korvissa, pari kynttä leikattu suoneen, rasvarauhasessa hieman hilsettä, ei haluaisi olla millään laudalla, vaan kiipeää väkisin syliin! :D 91 / KP
        Veteraaninaaraat:

        Lihaksikas ikäisekseen ja pitkäkarvaiseksi, korvissa ja rasvarauhasessa likaa, kynsissä hieman leikkaamisenvaraa, turkki takuton ja muutenkin hyvin hoidettu, 92 / LKV1
        Marsulla rasvapatti tms, turkki muuten hyvä, mutta hilseilee ja laahuksessa hieman likaa, tassunpohjassa känsä ja kynsissä leikkaamisenvaraa, mukavan rento käsitellä. 90 / KP