tiistaina, elokuuta 23, 2011

Varpu ja Misty 2.sijoille

Lakke järjesti epäviralliset kisat, johon osallistuin Varpun, Timin ja Mistyn kanssa. Roosa valitettavasti tiputteli, joten ei päässyt mukaan, mutta Misty sen sijaan osallistui ihan ensimmäistä kertaa! Varpulle kerta oli toinen ja Timihän on jo vanha tekijä.

Aloitettiin supermölli-radalla, joka oli Varpun heiniä. Varpulla oli vain tämä yksi startti, koska pikkuinen rouva oli juuri palannut äitiyslomalta, eikä ollut ehtinyt treenata lainkaan, ihan kylmiltään tultiin siis kokeilemaan. Kuvannollisesti siis kylmiltään, toki koirat lämmiteltiin ennen starttia! :D Supermölliradalla ei ole lainkaan rimoja hypyillä, ei keppejä eikä rengasta. Tosin tällä kertaa oli kyseessä hyppyrata-kisa, joten kontaktiesteitä ei ollut myöskään millään radalla, kisaavien luokan keinua lukuunottamatta.

 PAIKKA!

 PUTKEEN!

 Vauhtia riitti! Itse asiassa pari kertaa Varpu juoksi esteen ohi, mistä tuli pari kieltoa.

 
 Paremmin meni, kuin uskalsin pelätä!

 Tultiin toiseksi! Maiju Parviainen tuomarina kättelee.

 
 Hieno tyttö! Vieressä Sari Tapola bordercollieidensa kanssa.

Misty teki starttinsa mölliluokassa. Sekin juoksi pari kertaa esteen ohi eli sai 2 kieltoa.

 
 Valmistaudutaan!

Ja sitten kuvaaja keksi käyttää kameran video-ominaisuutta! :D


Julkaisu käyttäjältä Katriina Hautala.


Tultiin tokaksi! Heli Lassila voitti Mosse-gordoninsa kanssa.


Julkaisu käyttäjältä Katriina Hautala.

Otin Timillekin lisästartin tähän mölliluokkaan ihan lämmittelyn vuoksi.




 
 
 

Sitten oli aika paneutua Timin kanssa tosi puuhiin eli se varsinainen startti. Kuten videolta näkyy, niin ohjaukseni on kaikkea muuta kuin ajantasalla, ja harmillinen hylsy tuleekin heti alkuun, kun Timi pinkaisee putkeen väärästä päästä sisään.

Julkaisu käyttäjältä Katriina Hautala.


Otettiin kuitenkin vielä lisästartti virheen korjaamiseksi, ehkä jopa paremmalla ohjauksella varustettuna. Tällä kertaa saatiinkin puhdas rata! :)

Julkaisu käyttäjältä Katriina Hautala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!