lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Terveystietoja laidasta laitaan...

Aloitetaan tuoreimmasta päästä eli tämän päivisistä lonkkakuvauksista, joissa meidän kasvatteja edustivat komeat veljekset Anemoneniityn Eucalyptus "Eino" ja Evergreen Eden "Rico". Molemmilla arvioitiin olevan kyynärät ja lonkat ok. :) Se oli E- ja F-pentueiden kimppakuvaus, mutta E-pentueesta 2 tyttöä on käynyt jo aikaisemmin kuvissa, samoin F-pentueesta 1 poika. E-pentueesta 1 tyttö on tapaturmaisesti menehtynyt. Loput olivat estyneitä tulemaan paikalle tai ovat aikeissa hoitaa kuvaukset omin päin.

Viime torstaina Timi sitten vapautettiin himoistaan eli kastroitiin. Alkoi käydä niin rankoiksi nuo tyttöjen juoksuajat paastoamisineen, eikä asiaa paljon auttanut se, että puolisen vuotta sitten Timi pääsi tosi toimiin. ;) Olemme jo todella pitkään haaveilleet päivästä, jona Timin pallit laitetaan pölkylle, ja isäksi pääsemisen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin saada omistajat yksimielisyyteen ja odottaa sopiva rako agilitykisojen väliin. Timillä on niin suuri luonne, päätön vauhti ja hoikka kroppa, että kyllä siinä onkin vähän muutoksenvaraa ilman, että agilityura menee pilalle. Oli kyllä niin mahdottoman yksinkertainen ja nopea toimenpide, että ehdottomasti kannattaa harkita uroksen kastraatiota nartun steriloinnin sijaan, jos perheessä on molempia sukupuolia ja vain toinen halutaan tehdä perinnöttömäksi...

Sitten se kaikista ikävin uutinen, eli Ronja on kuollut 30.10.2009. :´( Lopetuksen syynä oli huonot lonkat ja nivelrikkoa toisessa. Ronja oli meillä "vain" sijoituksessa, joten päätös ei ollut meidän, vielä näin lyhyellä harkinta-ajalla. :´( Kaipaamme pientä Ronjaa kovasti. Se jätti pysyvän tassunjälkensä meille, eikä sitä täällä koskaan unohdeta.

Tuuleksi taivaan rantaan...
Tähtien tomuna se leijailee...


~*~*~

En aina voi sua ymmärtää
Oisit ees voinut yrittää
Vaikka joskus tuntuu
Että kaikki on turhaa
Sä koitit mulle selittää
Ei oo järkee jatkaa elämää
Mä tahdoin olla sulle
Syy jatkaa huomiseen

Sä olit perhonen
Jonka siivet eivät kauas kantaneet
Sä väsyit kylpyhuoneeseen
Nyt kun öisin katson tähtiin
Ja sun kasvos siellä nään
Rakastun uudelleen

Et halunnut mua sun maailmaan
Vaikka koitin sua niin rakastaa
Sä sanoit et on parempi mulle
Et halunnut satuttaa
Kun eilen näin sun itkevän
Mä aavistin sun lähtevän
Sun silmät katsoi tyhjää
Nuku rauhassa pikkuinen

-Apulanta: Ilona?-

Ronja ei toki väsynyt kylpyhuoneeseen, ja se eli meillä varmasti elämänsä onnellisinta vaihetta, mutta oli jotenkin pakko laittaa juuri tämä laulu. Se silti kuvaa tilannetta yleensä, vaikka eihän se Ronja ollut, joka koitti selittää... Ehkä Ronjan fiilis olisi mennyt tuohon pisteeseen, jos sitä ei olisi nukutettu pois jo etukäteen. Ronja olisi varmasti halunnut vielä elää.

Se on kaksipiippuinen juttu, kun eläin lopetetaan jo ennen kuin se sairastuu. Ihmisen on vaikea tietää, koska oireet alkavat sellaisella, joka ei osaa puhua. Siten eläin lähtee maailmasta vielä, kun sillä on kaikki hyvin, ja sen omaisille jää siitä muisto terveenä ja onnellisena koirana. Toisaalta voi mennä jopa vuosia ennen kuin sairaus alkaa vaikuttaa eläimeen, tai se voi kuolla johonkin muuhun sitä ennen. Siten etukäteen lopettamalla ehkä menetetään monta hyvää elinvuotta. Onko eläimellä niihin oikeus vai onko se ihan pelkästään, ihan kokonaan, omaisten itsekkyyttä? Joka tapauksessa yksi asia on varma: eläin itse ei jää tänne omaa kuolemaansa suremaan.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!