tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Vastine

Aktiivisimmat surffailijat ovat saattaneet netissä havaita yksityisesti lähetetyn kirjeen erään harrastajan etusivullaan julkaisemana. Lisää väärinkäsityksiä välttääksemme haluamme korostaa, että kirje ei ollut alkuperäisessä muodossaan, toisin kuin sivustolla annettiin ymmärtää. Se oli pätkitty ja uudelleen yhdistelty. Kirje oli myös tarkoitettu yksityiselle henkilölle, joka ei suostu ymmärtää asian olevan meidän kolmen välinen vaan yrittää vetää siihen hanakasti neljättä henkilöä kuin piiloutuakseen sen selän taakse.

Lienee toki imartelevaa ajatella, että itseä yritetään vetää muiden ihmisten väliseen "sotaan" (kuten asia sivustolla ymmärretään). Sotaa ei kuitenkaan ole ja jos olisi, niin siihen ei ketään sivullisia tarvita. Viranomaisten mielestä asiassa ei ole mitään epäselvää, sillä koiraa puoltavat lausunnot ovat päteviä ja kumoamattomia.

Tämä etusivupiirin asia on täysin meidän välinen eikä koiran kasvattajalla ole siinä mitään tekemistä. Kuten sivuston ylläpitäjä väittääkin, ettei hän asiasta tiedä, se ei hänelle kuulu eikä se häntä kiinnosta. Niin sen pitäisi ollakin. Mutta etusivustaan ja siellä vilahdelleista teksteistä päätellen niin ei ole. Ainakaan sen kiinnostamisen suhteen. Asiasta tietäminen ja sen kuuluminen ao. henkilölle ovatkin sitten ihan eri juttu. Tästä huolimatta siitä uskaltaudutaan esittämään väittämiä julkisesti.

Lienee pieni paha, että sivusto on linkitetty melko vaikeasti havaittavaan paikkaan eli vieraskirjaan, verrattuna siihen että paljon ennen linkitystä, ko. paikassa on ollut viittauksia ja henkilökohtaisia viestejä hetkittäin nimeltäkin mainiten jo ETUSIVULLA. Ja SE asia on sitten taas meidän ja ko. sivuston ylläpitäjän välinen ja siinä asiassa on myöhäistä osoitella koiramme kasvattajaa sormella. Siinä vaiheessa, kun etusivulla alettiin esittämään omia mielipiteitä meistä, on itse sekaannuttu asiaan, jota ei tunne, ja otettu jopa kantaakin tilanteeseen, josta ei tiedä.

Valheellisen tiedon välittämisen johdosta asia tullaan oikaisemaan ao. eläimen sivulla.

"Koita nyt ***** tajuta, että minä en tiedä siitä teidän koirastanne hevon *********, eikä asia A) kuulu minulle B) ei vois vähempää kiinnostaa..."

Etusivun jutuksi vaikea uskoa, ettei yhtään kiinnosta. Kuinkahan siihen on myöskään voitu ottaa kantaa, kun asiasta ei ole minkään valtakunnan tietoa. Mutu-tuntuma ei ole tietoa. Eikä taitoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!