maanantaina, joulukuuta 12, 2011

Agility Seinäjoki 11.12.2011

11.12. Agilitykisa, Seinäjoki (WallSport-areena). Kisat A+B(hyppy)+C, tuomari: Kari Jalonen, luokat 1,2. Ilmot 23.11. SAGI, järj. LAGU

Eilen kisattiin Seinäjoen Wallsport Areenalla! Timillä ja Roosalla oli mini2-luokassa 2 starttia molemmilla.

Roosa ja Timi. Huomatkaa Timin jalka "vesikupissa"! :D

Meidän aussien tulokset:
[kaikki tulokset]

Ekasta startista Roosalle 5 (kepit) ja Timille 10 (lehmi muurin ja pituuden). Toisesta startista Timille 5 (taas pudotteli muurinpaloja) ja Roosalle 10 (kepit + sekoilua aidalla). Positiivista oli, että tuon enempää ei pelleilty kepeillä. Edellispäivänä kun kenraaliharjoiteltiin keppejä, niin molemmat pelleili minkä ehti. Lisäksi Roosa suoritti keinun sivistyneesti, vaikka joskus hyppii sieltä ennen aikojaan alas. Timillä myös puomin alakontaktille osui hätinnä yhden tassun kynnet, mutta siitä ei tuomari ottanut virhettä ja A sentään meni melko ok. Eikä Timi jäänyt kunnolla paikoilleen lähtöön, vaikka niin hienosti ollaan treeneissä oltu edistyksen puolella. Ihan ok suoritukset kuitenkin kokonaisuudessa, kun kisoissa ei olla aikoihin oltu.
Maiju Parviainen videoi B-radan.

Timi:

Roosa:


Meikäläisen surkeat töherrykset radoista (klikkaamalla suuremmiksi):


Tässä vielä "arvostelukaavakkeet", joissa näkyy virheet (klikkaamalla suurenevat nekin):

Tein muuten elämäni ensimmäisen kalliin kenkäostoksen! Ainoat lenkkarini olivat jääneet treenihallille ja luuloni siitä, että pärjäisin talvikengillä, osoittautui vääräksi hyvin pian kisapaikalle päästyäni, sen verran kuuma tuli jalkoihin. Jouduin siis ostamaan ihkaoikeat urheilukengät! Niiden hinta oli 99e, mutta näytin kai juuri niin köyhältä kuin olenkin, että popot luvattiin 85 eurolla. Onneksi oli edellispäivän jyrsijänäyttelyssä mennyt kolme hamsteria maailmalle ja veronpalautukset tulleet! Koitin myös lohduttautua sillä ajatuksella, että toiset ostavat satojen eurojen kenkiä vain koska ovat hienoja. Ja enköhän minä näillä aika monta starttia ehdi tehdä, kun Halpahallistakin ostettuja lenkkareita käytän niin kauan, että kantapäät romahtavat. ;D

Materialismia:
Menossa mukana: Roosa ja uusi talutin & panta, Timi, uudet kengät, mumman Tallinnan risteilyltä tuoma kissafleecetakki, Friskies tuoreruoat molemmille palkaksi kisan pääteeksi, Canis Tempus treenivihko, sekä Planet Petin tonnikalanamuja, jotka Oivan kotiväki toi tuliaiseksi, kun toivat poikaa näytille. :D

Ostin myös tällaisen joustavan fleecestä ja hihnasta letitetyn taluttimen, joka Roosalla on kuvassa kaulassaan, sekä siihen puolikiristävä fleece/heijastin-panta. Saa vaan sujauttaa tuollaisen kaulaan, kun ottaa koiraa boxista kisaan tai treeneihin ja viedä radalle. Sain idean mm. Velhon omistajalta Anna Parviaiselta, kun tämä piti meille ohjaustekniikkakurssia ja näytti joitain juttuja omalla koirallaan ja palkkasi sen leikittämällä tuollaisella taluttimella. Kisoissa, kun koiralta riisuu taluttimen radan alussa, niin työntekijät vie sen radan loppuun odottamaan, niin on sitten palkka siellä heti koiraa odottamassa taisteluleikkiin! :D Ei tarvitse pitää palloja tai muita leluja taskuissa pullottamassa, kun menee radalla. Yllättäen Roosa omaksui uuden lelun ja palkkaustavan heti, Timi oli vähän hämillään, että eihän taluttimella kuulu leikkiä, mutta lämpenihän sekin. Siviilissä meillä on silti köysimäiset taluttimet ja pyöreät nahkaiset puolikiristävät pannat. Päivittäiseen käyttöön en tuollaisia haluaisi, koska tuollainen leveä fleece voi kuluttaa aussin leijonanharjaa, ja joustavalla taluttimella on hankala nypätä koiraa, jos se kiskoo ja varsinkin Timi kiskoo usein. ;)

Loppujäähdyttelyä parkkipaikalla! Aussien hihnat on sidottu yhteen, ettei Roosa keksi mitään tyhmää. ;)
Kisaaminen vaatii koiralta ja meikäläisen kaltaisen panikoivan ja kaikkea jännittävän ihmisen kanssa rutiinia ja näissä kisoissa sitä ei kyllä ollut, koska ollaan taidettu startata viimeksi keväällä, Timin kanssa huhtikuussa ja Roosan kanssa toukokuussa. Sen jälkeen Roosa on ollut mammalomalla, Timi taas on kehittänyt yhtä sun toista, minkä vuoksi järjestävät seurat ovat joutuneet palauttaa kisamaksuja eläinlääkärin todistusta vastaan. Ja oman seuran kisoihin emme päässeet mukaan, koska homespäinen omistaja missasi viimeisen ilmoittautumispäivän, emmekä enää myöhässä päässeet mukaan ihan jo valtavan ilmomäärän vuoksi. :P

Mitäs Timi onkaan kehitellyt kisauransa tärvelemiseksi? 17.9 Seinäjoen kisat piti perua meidän osalta, koska Timi otti yhteen uuden sakemannityttömme Ellin kanssa ja sai olkapäähänsä haavan. Marraskuussa taas missasimme Vöyrin kisat, koska Timi katkaisi kyntensä ihan juuresta metsälenkillä koko lauman riehuessa vapaana. Machoimagostaan huolimatta Timi on sen verran neiti, että on heti sairaalakunnossa, kun kynsistä on kysymys. Kynsi oli niin kipeä irvistäessään puoliksi irti ja haava lihalla asti, että emme saaneet sille mitään. Koitin pitää jääpalaa kynttä vasten, että olisimme voineet katkaista sen kynsisaksilla. Mutta pelkästään puudutusyrityksemme sattui liikaa, emmekä halunneet yrittää väkisin, ettei tule traumoja, koska Timi pelkää kynsienleikkuuta jo muutenkin. Onneksi eläinlääkäri otti Timin vastaan, vaikka oli ilta. Vaikka mikään helläkätisin eläinlääkäri ei ollut kyseessä, niin hänkin päätyi koiran rauhoittamiseen ja sitten kynsi vain nypättiin irti.


3 kommenttia:

  1. Anonyymi17:43

    Mikä Timin korvissa on?

    VastaaPoista
  2. Tai oikeammin ne lienee arpia ihottumasta. Jos oikein muistan, niin nuo oli siitä jäljellä, kun Timi sai pahan ihottuman antibioottikuurista. Silloin koko koira oli täynnä mustia täpliä, mutta nuo jäivät.

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!