tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Talma- ja sakemannikuulumisia

Talman näyttelyssä meni eilen odotettua paremmin. Sertin nappasivat Anemone's Kismet* sekä Anemone's Inca**. Incalle serti oli siis kolmas ja hän valmistuu sillä Suomen Muotovalioksi. :) Sikäli kun ne kaksi ensimmäistä sertikorttia ovat tallessa, minä kun en uskonut tämän kolmannen koskaan tulevan. ;D Kunniamaininnat nappasivat Tirlittanin Trinity* ja Anemone's Charlotta*. ROP2 ja KuMa ropsahti Dixie-marsulan omistamalle Anemone's Atticukselle**, josta olisi tullut Suomen ja Ruotsin Muotovalio, jos olisi tullut serti... :D Talman näyttelypaikka oli ahdas ja happikin loppui, mutta kiva päivä ja hyvin järjestetty näyttely oli silti.

Della ja Pinja ovat onnessaan, kun ovat saaneet tikit pois mahasta ja kaulurin kaulasta. Kahden viikon tuskallinen sisällä lojuminen on myös loppu. Erityisesti Pinja oli ikävöinyt ulos muutenkin kuin pissareissuille, joilla tytöt koettivatkin parhaansa mukaan aurata kaulurillaan lunta, josko se sillä irtoaisi. Molemmat ovat kaulurista vapauduttuaan piehtaroineet nautinnollisesti lumihangessa, oikeastaan Della ruusupensaan juurella, ei ollut kauluri enää tiellä. Pinja ottaa joka päivä naamapesun kastamalla päänsä lumeen ja piehtaroinnin jälkeen se jäi eilen oikein makaamaan hankeen ja syömään lunta kuin suurinta herkkua. Kateeksi käy, miten jotkut voivat niin rakastaa lunta... Sellaista minä ja aussit ei kyllä ymmärretä! ;)


Tänä iltana taloon muutti uusi perheenjäsen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!