lauantaina, syyskuuta 14, 2013

Roosa reenaa

*muoks 29.9. Sunnuntain osalta Lotta Vuorelan koulutusviikonloppu jäi kokematta, koska skootterini halusi nukkua... Luentomuistiinpanoja siis Muskan blogissa sekä Jonnan hauskoilla aivoituksilla höystettynä Porokoirien blogissa. :) Olen entistä surullisempi, että missasin sunnuntain!*

--------------------------------------------

Tänään käytiin taas Roosan kanssa eliittivalmennuksesssa, kouluttaja nääs oli tällä kertaa Lotta Vuorela. Tällaista rataa opiskeltiin:


Muistiinpanoja asioista, joita meidän pitää harjoitella lisää:
  • Takaaleikkaukset (8-este)
  • Takaakierrot (mm. 4)
  • Putkiin irtoaminen
    • Pimeässä putkikulmassa onnistuu melko hyvin (24), koska sitä nyt onkin väännetty. Mutta esim. kun ohjasin puomin keppien puolelta ja yritin siitä saada rouvan menemään putkeen (18), niin ei oikein maistunut. Samoin tietysti putkesta toiseen irtoaminen oli vaikeaa, kun itse olen puomin toisella puolella (9-10, 28-29), mutta se nyt ei varmaan yllätä. ;)
  • Irtoaminen ylipäätään
    • Eikös olisi hienoa, jos voisi ohjata puomin kentän puolelta, ja sillä puolella pysyen vain kauko-ohjata koira 18-putkelta omatoimisesti kepeille (19)? :D
  • Lähdöt 
Seuraavana päivänä jälleen Lotan opeissa, tervetuloa:


Klikkaamalla linkkiä, näet muistiinpanot radan suorittamisesta:


1-3

Alku olisi muuten ollut helppo, koska tällaisia ollaan harjoiteltu, että menen melkein putkelle asti kutsumaan koiran, ja sitten vain "tyrkkään" sen 2-esteelle. :) Kun koira lukitsee kakkosen, itse lähdetään pinkomaan täyttä päätä kohti nelosta.

Mutta kouluttaja huomasi meidän kehittäneen itsellemme sellaisen lähtöongelman, että minä vapautan koiran heti sillä sekunnilla, kun pysähdyn ja/tai käännyn koiraan päin... Tietysti virheitä pelkäävänä tyyppinä, koira kun ei ehdi siinä vielä varastaa, tai niinhän minä luulin...

4-8

Koira tyrkätään takaakiertoon kentän laidan puolelta, itse tehdään valssi tai persjättö eli edestäleikkaus kohti viitosta. Persjättö on siitä tähän kohtaan huono, koska koira ymmärtää herkästi niin, että sen pitää kiertää koko neloshypyn takaa sitä suorittamatta. 5- ja 6-esteiden välissä koira tyrkätään takaakiertoon. Kuutoselta koira nypätään mukaan vastakädellä, ja pingotaan pää kolmantena jalkana kohti seiskaa ja kasia. Koira ohjataan viistossa kohti kasia, jolle tehdään takaaleikkaus, ja lähdetään pinkomaan kohti 9-putkea.

Takaaleikkausta kasilla me harjoiteltiin Roosan kanssa erikseen siten, että meikäläinen juoksi Roosa vasemmalla puolella kohti aitaa, jonka takana viistosti kouluttaja oli namikupin kanssa. Harjoiteltiin sitä, että takaaleikkaus olisi mahdollisimman sujuva, ilman pysähdystä tai liikkeen hidastumista.

- tässä välissä oli pieni tauko -

9-10

Koira yritetään ohjata putkesta toiseen olemalla itse puomin toisella puolella. :D Tätäkin harjoiteltiin usesaan otteeseen namikipon kanssa. Roosa nimittäin halusi erittäin sitkeästi tulla ysiltä suoraan luokseni.

11-12

Koirahan näkee kymppiputkessa jalkojen menevän ohi, kohti 11-hyppyä, joten se kääntyy automaattisesti. Monelle koiralle on parempi kierrättää kauemman siivekkeen kauttaa, mutta Roosan kaltaisille, helposti kääntyville minikoirille lähin siiveke käy aivan hyvin. Koira napataan siis putkelta oikeaan käteen ja lähetetään takaakiertoon lähimmän siivekkeen kautta. Koiran voi joko pyörittää kokonaan sen ympäri tai sitten tehdä takaakierto-persjätön. Ja sitten reikä päässä kohti 12- ja 13-hyppyjä.

Tämän kohdan meikäläinen ajatteli jotenkin monimutkaisesti, kuten pari muutakin myöhempää kohtaa. :D
Eli otin Roosan ensin putkelta peruuttamalla 11-hypyn taakse. No, eipähän oo enää peruuttaminen ongelmana! :D

13-16

13- ja 14-hyppyjen väliin tulee valssi, ja samalla pyörityksellä koira saadaankin 15-hypylle, ja siitä suoraan kohti 16-hyppyä ja 17-puomia. Tosin, jos haluaa päästä puomin keppien puolelle jo valmiiksi, niin 15- ja 16-hyppyjen väliin tehdään persjättö.

Tässä meikäläinen ajatteli taas kuulemma monimutkaisesti, koska otin Roosan 13-hypyltä ja laitoin sen poispäinkäännöksellä 14-hypylle ja kohti 15-hyppyä. :D

17-19

Puomin alastulokontaktilla Roosan heittäminen kohti 18-putken suuta menemättä itse sinne viereen, oli aika nihkeää. :D Sitten juostaan niin, että hippulat vinkuu kohti 19-keppejä, koska Roosa ei hae niiden sisällemenoa kovinkaan itsenäisesti. Muutenhan siinä voisi tehdä takaaleikkauksen. Mutta kun ei, niin pitää ehtiä juosta 18-putken ohi, että ehdit tehdä persjätön kepeille.

20-22

Tämä oli kyllä mielenkiintoinen kohta. Koiraa vedettiin kepeiltä kylki edellä kohti 20-hyppyä, selkä 16-hyppyyn päin, ja kun sen ohi on päästy, niin tehtiin valssi sille 20-hypylle, sen jälkeen valssi 21-hypylle ja samalla pyörähdyksellä 22-hyppy, ja eikun kohti 23-hyppyä.

23-26

23-hypyltä koira otetaan rauhallisesti haltuun, ettei se suorita edessä olevaa hyppyä, ja lähetetään kohti 24-putkea. Putkesta takaakierto 25-hypylle ja menoksi kohti 26-hyppyä.

27-30

Koira pyöritetään 27-hypyn lähemmän siivekkeen ympäri ja lähetetään 28-putkeen. Sieltä samaan tapaan suoraan 29-putkeen, kuten kohdassa 9-10, ja vielä viimeinen este 30... Mutta Roosalla ja minulla oli jo patterit ja aika lopussa, eikä Roosa enää jaksanut irrota putkesta toiseen. Niinpä parin yrityksen jälkeen palkkasin sen 27-hypylle, ja sitten pidettiin bileet taluttimen revittämisen merkeissä. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!