sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Kunnioitan koirien myrkyttäjää?!?!?!?!?!

Johan on taas Facebookkia ryhmällä paiskattu! Nyt kaikki vähintäänkin ilmiantamaan se ja nopsaan: Kunnioitan koirien myrkyttäjää! Se käy täältä:

Vasten alkuperäistä suunnitelmaani, profiilikuvat sumennettuna. Ryhmään kun on liitetty ihmisiä heidän itsensä pyytämättä.

Näin sitä taas selitetään väkivallan uhka, vihapuhe ja mikälie eläinrääkkäys parhain päin:
  • Reijo: Mielestäni osa koirien omistajista on vastuuntunnottomia ja laiskoja, kun he eivät vaivaudu koiriensa paskoja keräämään. Koiranomistajat ovat itse syypäitä tähän myrkytysbuumiin, sillä jos heidän koirat eivät paskantaisi muitten pihoille tai metelöisi yöllä, kun työssäkäyvät ihmiset yrittävät nukkua, ei tätä myrkytysongelmaa olisi lainkaan.
    Mielestäni tällaiset ihmiset eivät ansaitse koiraa, jotka eivät niistä osaa pitää huolta siten, että koirasta ei olisi haittaa muille ihmisille. On myös hyvin todennäköistä, että koirat kärsivät tällaisten välinpitämättömien omistajien hoidossa, joten koiralle on enemmänkin palvelus, että se päästetään päiviltä. Siinä sivussa koiranomistajalle saadaan erinomainen opetus siitä, että muitakin tulee ottaa huomioon.
    • Lars: pitäskö myrkyttää kaikki ihmiset jotka kuseskelee vittu kaupungilla talojen kulmille ja porttikongeihin? tällä sinun idioottimaisella logiikalla pitäisi. varmaan joutais siis myrkyttää sutkin! samoiten pitäis varmaan myrkyttää kaikki kaikki luonnossa elävät eläimet kun ne kusee ja paskoo minne sattuu. taidat olla oikea idioottien emähuora. 
    • Reijo: Ei kukaan puhunu tässä muista elukoista kun koirista. Ei kukaan ihminen käy kävelyttämässä metsän kurrea toisten pihoille paskalle. Ne paskantaa sinne metsään puitten juurelle. Koirat taas, jotka ovat ihmisten omistuksissa, paskatetaan sinne, missä muut ihmiset kulkevat ja ei välitetä vaikka se paskantaisi toisten pihalle. Eikai silloin tarvitse välittää siitäkään, jos Rekku maistaa vähän myrkyllä maustettua makkaraa. Se on vain hyvä asia koirille, että pääsevät huonoilta omistajilta pois tavalla tai toisella ja oiva näpäytys typerälle omistajalle. 
    • Lars:  mä puhuin just muista elukoista kuten ihmisistä. ihmiset metelöi vitusti enemmän yöllä ku koirat, nirri pois ihmisiltä jotka pitää ääntä.


    • Terhi: Mitäköhän vittua? Myrkytä ittes urpo!
      • Kimmo: Hei mikä sulla on?
      • Reijo: Terhi on ilmeisesti eläintenvihaaja, kun sallii huonot oltavat koirille.

    Kyllä minuakin ärsyttää ohikulkijat, jotka antaa koiriensa merkata meidän kotitalon portinpäädylle, puhumattakaan siitä, että koiran "annetaan" tehdä tarpeensa siihen (tai sakemannien tarhan eteen) tai se päästetään flexissä pidemmälle pihaan asti. En kuitenkaan katso, että minulla on oikeutta mennä tappamaan ne koirat. Sen sijaan ojanpenkalla oleva kakka ei minua niinkään ärsytä, paljon enemmän ärsyttää ihmisten heittämät paperit, muoviset jne. roskat, jotka hajoavat moninkerroin hitaammin.

    Rotanmyrkyn käyttö ei lisäksi ole mikään kaikista eläinsuojelullisin tapa lopettaa koira, sillä se tappaa hitaasti sisäiseen verenvuotoon satunnaisen uhrin, ei välttämättä sitä yöllä haukkujaa tai väärään paikkaan kakkansa lykännyttä. Ensimmäiset myrkytysoireet voivat näkyä vasta viikon kuluttua. Jos haluaa ottaa lain omiin käsiinsä, niin puuttukaa vaikka lasten hyväksikäyttäjien ja eläinrääkkääjien tuomioiden kohtuullisuuteen tai eläintenpitokiellossa olevien listan saamiseksi kasvattajien käyttöön...

    1 kommentti:

    1. Joo, meidänkin pihan kulmalla käy muutkin kuin vain meidän koirat (ei anneta kyllä omienkaan koirien pissailla kotimme "kulmille") pissaamassa roskikseen ja kulmille, tympiihän se:/. Mutta ei todellakaan kellään ole sen vuoksi aihetta tappaa toisen koira!

      VastaaPoista

    Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!