sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

Agilitykisat Ylistarossa

Tämän päivän motto oli: "Lahjattomat tr...immaa!" :D
Roosa voitti tänään LAGU:n kisoissa Ylistarossa Mäki-Pohdon maneesissa molemmat startit, joihin olin sen ilmoittanut. Startteja olisi ollut lauantainakin, mutta silloin meikäläinen kouluttaa Agilassa Kauhavan Kennelkerhon agilitaajia, joista Lara kisaa medi1-luokassa ja loput ovat alkeissa. Ei sitä nyt joka kerta kehtaa olla pois eikä toki haluakaan! :)

Ihan nollatulokseen ei päästykään, vaikka niin toivoin, koska niillä olisi sitten saatu LUVAt. Samassa luokassa ei ollut kuin Roosa ja luokkanoussut borter Milli, jolle tuli hylsyt. Kun luokassa on vain vähän osallistujia, niin vain voittaja saa LUVAn. 16.2. kisoissahan Roosa sai nollatuloksen, mutta LUVAa ei herunut, koska tultiin "vain" tokaksi.
Agilityn 2-luokassa luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos (LUVA) sidotaan 1.6.2009 lähtien kilpailuluokan osallistujamäärään. Pienissä kilpailuluokissa luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksen voi saada vain voittaja, kun taas osallistujamäärältään suurissa kilpailuluokissa luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksen voi saada jopa viisi koiraa. Näin halutaan tasapainottaa valtakunnallisesti 2-luokan agilitysertifikaatin jakoperusteita. Kilpailuluokissa, joissa on vähemmän osallistujia, luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksen voi saada pienempi määrä koiria kuin kilpailuluokissa, joissa osallistujien määrä on suurempi. Agilityn 2-luokassa agilitysertifikaatti (SERT) annetaan koiralle, joka on kolme kertaa saavuttanut luokanvaihtoon oikeuttavan nollatuloksen (LUVA) kilpailuluokan osallistujamäärään suhteutetun porrastuksen mukaisesti. Agilitytuomarin lukumäärälle ei ole asetettu vaatimuksia, vaan kaikki luokanvaihtoon oikeuttavat nollatulokset voidaan saavuttaa yhden agilitytuomarin arvostelemilta radoilta. Yksi tuloksista voi olla hyppyradalta. Aiemmasta käytännöstä poiketen nollatulosta (0,00) ei voi enää saada, jos ihanneaika ylittyy yhdelläkin sadasosasekunnilla. SAGI

Ekalta radalta tuli 2s yliaikaa, mutta olen tosi tyytyväinen varsinkin, kun se oli niin vaikea, että olisi voinut yhtä hyvin tulla hylsy. Meillä on nuo yliajat ongelmana, joten otin tuossa radalla sellaisen riskin, että menin nopeammaksi arvioimaani reittiä, vaikka siinä oli vaarana, että tulee  kielto sekä kepeille että keinulle mentäessä... Toista reittiä olisi ollut varman päälle, mutta siinä olisi uskoakseni mennyt meillä enemmän aikaa. Toisella radalla tuli kepeillä virhe ja 2,76s yliaikaa.


Palkinnoiksi tuli 2 ruusuketta, 2 50% starttialennuslipuketta (olisi voinut vaihtaa pokaaliin, mutta minä tyhjätaskuna tykkään noista lahjakorteista), kankainen vesikuppi ja sen sisällä koiransipsejä (joita Roosa ei itse voi syödä, koska niissä on ties mitä viljaa), heijastinpaketti (kaulaheijastin päätyi meitin takin hihaan, koska me käytetään heijastinvaljaita/huomioliivejä koirilla, sekä nilkkaheijastimet meni talutushihnojen ympärille, koska en oikein usko niiden menestykseen koirien nilkoissa), narulelu sekä vinkulelu, joka oli Ruskalla ehkä minuutin, kun se oli jo järsitty puhki ja vinkumattomaksi... :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!