lauantaina, kesäkuuta 13, 2009

Neuvolassa

Eilen eli 12.5.2009 perjantaina oli meillä Kauhavan eläinlääkärissä aika pentuetarkastukselle, mikrosiruille sekä Timin ja Varpun rokotuksille. Yhden pennun tuleva omistajakin oli mukana. :) Kaikki pennut todettiin tarkassa tutkimuksessa kaikin puolin normaaleiksi ja terveiksi hienoiksi pennuiksi, häntiä ja napoja myöten! Jokainen sai mikrosirun nahkansa alle, ja siten rekisteripaperit lähtivät uuden käytännön mukaisesti kohti Kennelliittoa.

Myös Varpu sai sirun niskaansa ja kyllä siltä poru pääsikin. ;) Varpua oli 3kk rokotuksessakin vähän itkettänyt, mikä oli ihan yllättänyt eläinlääkärin, kun neiti on muuten ihan mahdottoman reipas. Nyt 4kk rokotuksessa päästiin itse rokotuksista kunnialla, namin voimalla. Mutta mikrosirun laittaminen olikin jo liikaa. Vaikka Varpu on todella vilkas (eli meille juuri sopiva), niin se on kuitenkin herkkä.

Arvaa, montako aussia autossa? Piti oikein ottaa kuva, kun tällaista ei ole meillä ennen nähty! ;)
Siitäkin huolimatta, että kuvausvälineenä oli vain kännykkä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!