sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Tuloksia

Saksanpaimenkoirakasvattimme Anemoneniityn Dancing Daylily eli tuttavallisemmin Peppi on syyskuussa suorittanut tyylikkäästi opaskoirien soveltuvuuskokeen ensimmäisenä kasvattinamme!!!!! Tosi hienoa Pepiltä, joka vielä vuosi sitten oli niin ujo hissukka. Peppi osoitti, että hän ei ole mikä tahansa kiertopalkinto vaan todella arvokas yksilö. Neiti on nimittäin joutunut vaihtamaan monta kertaa kotia meiltä maailmalle lähdettyään. Ensin eron, sitten hammaspuutoksen ja lopulta allergian (?) takia. Peppi on myös aikaisemmassa kodissa epävirallisesti kuvattu ja arvioitu B-lonkkaiseksi ja 0-kyynäräiseksi, mutta kuvia ei ole toimitettu Kennelliittoon. Suuret kiitokset Pepin omistajille, jotka ovat nuoren neidin myös kouluttaneet! Olemme oikein ylpeitä teistä!

1.10.2008 Pepin sisko Anemoneniityn Dazzling Dahlia eli Sera steriloitiin ja lonkkakuvattiin. Tulokset ovat hienosti A/B ja 0/0! Myös Anemoneniityn Daisy Of Dreams on näköjään livahtanut huomaamattamme kuvauksissa 9.5.2008. :) Tämän tytön tulos on vaatimattomampi C/D ja 0/0. Koko pentue on nyt siis kuvattu, tosin Peppi vain epävirallisesti. Anemoneniityn Dusty Rosehan on kuvattu viime joulukuussa tuloksin B/B ja 0/0 sekä elokuussa Timin kanssa myös silmiltään terveiksi.

4.10.2008 oli Kurikassa SPL-näyttely ja pentukatselmus. Kasvattimme Anemoneniityn Atsalean poika Faunhof Enrico eli Riku oli voittanut luokkansa! Arvostelu:

Urokset 8 - 10 kk; Hans-Ludger Göke

1 63 Faunhof Enrico FIN15771 14.01.2008
+ Bad Waldle Mec FIN10146/04 - Anemoneniityn Atsalea FIN22227/04
Omistaja: Toivonen Heidi
Kasvattaja: Sirkka Mäki 9851 20029604301
ûbergross, gebiss nicht korrekte, kräftig, gehaltvoll, deutlich kurze kruppe, gute winkelungen, gute brustverhältisse, flüssige gänge, vortrtitt sollte freier sein

Ylisuuri, purenta ei korrekti, voimakas, massakas, selkeän lyhyt lantio, hyvät kulmaukset, hyvät rinnan mittasuhteet, liukuvat liikkeet, etenemisen tulisi olla vapaampaa.
(Kiitos Sanna suomentamisesta!)
Aikaisemmin Riku oli 1.-3.8.2008 SPL-Tampereen näyttelyssä L10 arvostelulla:

oikeat mittasuhteet. voimakas luusto. hyvin suuri. voimakas, hyvinmuotoutunut pää. oikea korvien asento. silmien tulisi olla tummemmat. olkavarren tulisi olla vinoasentoisempi ja lantion pitempi. liikkuu takaa suoraan, kyynärpäät eivät ole vielä täysin kiinteät. joustava liikunta mutta selän sidokset eivät ole täysin kiinteät. (Margit Van Dorssen)

Myös Rikun sisko Faunhof Eldonna, meidän sijoitustyttö, on käväissyt pentunäyttelyssä Hyvinkäällä 20.9.2008, tuloksena kakkonen ja kunniapalkinto.

Hyvän tyyppinen. Yli keskikoon. Hyvä luusto. Hyvä pää. Valitettavasti vaaleat silmät. Oikea kaula. Hampaat ja purenta ok. Muuten hyvä ylälinja, mutta hieman lyhyt lantio. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Pitäisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu melko hyvin. Oikea turkki ja väri. Pitäisi esiintyä paremmin. (Linda Jürgens, Viro)

12.10.2008 oli Klaukkalassa näyttely, järjestäjänä Marsuyhdistys. Meillä ei oltu massassa, tai niiden jotka olivat, ei ollut mahdollista osallistua esim. mammaloman tai ihan vain rekisteröimättömyyden vuoksi. Mutta minkäs teet, kun on riippuvuus marsutapahtumiin! Päätettiin siis kumminkin osallistua. Vanhaan tuttuun porukkaan kun vielä mahtui kyytiin. Ennakko-odotuksista poiketen meillekin eksyi kaikesta huolimatta palkinto. Muskotin Ramona nimittäin sai Kunniamaininnan! Jos massa olisi ollut kohdallaan, olisi kuulemma tullut peräti serti. Onneksi ei harmita! ;D Muita meiltä mukana olleita olivat Anemone's Chaniya, Anemone's Daniela, Sommarnattens Ädellmetal sekä Anemone's Atticus***. Kolme ensimmäistä olivat hakemassa suomalaisen tuomarin mielipidettä kuviosta ja mitäs sitä nyt Ticuakaan kotiin jättämään. ;)

18.10.2008 oli Tuurissa kaninäyttely. Olin ilmoittanut 3 kania, joista loppujen lopuksi kellään ei ollut oikein potentiaalia. ;) Anemone's Tunturililja-hermeliini oli saanut korvatulehduksen, joten se jäi kotiin. Hertig Harthurus af Tonstjärna-kääpiöluppa ja Anemone's Jasmiini-hermeliini sen sijaan lähtivät Lumitähden Minnan kanssa matkaan. Näyttelyn aikoihin meillä alkoivat ihan kaikki kanit vaihtaa karvaa, myös nämä näyttelyyn ilmoitetut Eddie ja Jasmiini. Eddien kasvattajan kanssa joskus on naureskeltu, että Eddien voi koska tahansa ilmoittaa näyttelyyn, koska sillä on aina hyvä turkki. Nyt sitten sen ainoan kerran, kun poika todella on näyttelyyn menossa, sille sattuikin karvanlähtö! Karvanlähdöstä arvostelut olivat kohtuullisen hyvät ja näillä pisteillä kaksikko myös paikan päällä rekisteröitiin.

Eddie (sinisiamsoopeli):
ikä: 20kk
paino: 1,49 kg
paino: 5/5
rotuleima ja esiintyminen: 20/19
rungonmuoto: 20/18,5
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/8,5
väri: 10/9 epätasainen
kuvio: 20/18,5
kunto ja hoito: 5/5
yhteensä: 100/92,5

Jasmiini (valkoinen ss):
ikä: 14 kk
paino: 0,92 kg
paino: 5/5
rotuleima ja esiintyminen: 20/18,5
rungonmuoto: 40/37 kantikas
turkin tiheys: 10/9
turkin laatu: 10/8,5 karvanvaihtoa
väri: 10/9 kellertää
kunto ja hoito: 5/5
yhteensä: 100/92

Tuomarina molemmilla kaneilla Jaana-Kaisa Kekki.

Samana päivänä oli Timillä bh-koe Seinäjoella SPL-Seinäjoen järjestämänä. Taas kerran omistaja pilasi koiransa suorituksen liialla jännittämisellä. Aloitin jännittämisen ja hermoilun ja stressaamisen jo viikkotolkulla etukäteen. Asiaa ei paljon auttanut tuomarin inhottavan alentuva suhtautuminen, joten räksytyskierre oli valmis taas alkamaan. ;) Mutta onneksi olin vain osasyyllinen tällä kertaa. Paljon suuremmaksi ongelmaksi muodostui valitettavasti luontoäiti. Taivaalta ei tullut yhtään mitään, mutta maa oli sitä kylmempi ja märempi. Se onkin Timin mielestä paljon suurempi paha. Taivaalta saa kyllä tulla alas ihan mitä lystää, mutta nyt ei tullut. Tultiin hyvissä ajoin paikalle, että saisin lämmitellä Timin kanssa toko-liikkeitä ja hieman latistaa yleensä aivan liiankin kuumana käyvän Timin tarmoa. Nyt kaikki oli kuitenkin päin vastoin. Timi nimittäin päätti, ettei se voi istua eikä varsinkaan mennä maahan, koska on niin märkää ja kylmä. Asiaa hieman lähemmin tarkasteltaessa Timille selvisi, ettei hän itseasiassa voi tässä maastossa oikein seuratakaan! No, eihän siinä sitten jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin haukkuminen. Sen Timi hoitikin niin hyvin kuin närkästynyt pikkuterrieri ikinä voi eli räksytystä saatiin koko rahan edestä! ;)

Ehkäpä me yritetään vasta kesällä uudestaan... Olin hyvinkin varautunut hylkäämiseen, koska vaikka Timi osaa olla paikkamakuulla pitkään, niin vieraammassa ympäristössä se joskus saattaa lähteä hiippailemaan takaisin. Myös jättävät liikkeet ovat joskus hieman hankalia. Jos ne meneekin kaikki pieleen, niin loppupistemäärä ei välttämättä riitä 70% maksimista. Oltiin kuitenkin päätetty kokeilla, että tilanne olisi vähän tutumpi hermoilevalle omistajalle joskus myöhemmin, kun meissä on enemmän potentiaalia. 70% maaginen raja ei sitten tällä kertaa tullutkaan vastaan, koska jouduimme keskeyttämään suorituksen odottamattomien "sääongelmien" vuoksi. :6 Olinkin aika pettynyt tästä odottamattomasta käänteestä, että herra Aktiivisuus käytännössä kieltäytyi edes yrittämästä!

2 kommenttia:

  1. Anonyymi20:21

    Onnittelut Seran siskolle Pepille hyvästä suorituksesta/saavutuksesta :) En tiennytkään, että Peppi on joutunut vaihtamaan useamman kerran kotia. Hienoa, että tyttönen on löytänyt kuitenkin hyvän kodin :)

    Sattuuko neidillä olemaan mitään omia nettisivuja tms. olemassa?

    Seran viralliset kuvaustuloksetkin tulivat ja ovat koiranetissä...

    VastaaPoista
  2. Ei oo Pepillä kotisivuja. :(

    Voi, mun pitää laittaa ne Serankin tulokset! :D

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!