maanantaina, elokuuta 22, 2005

Porkkana ja peruna

Eilen oli Tampereella Pirkkahallissa näyttelyt! (: Siellä oli siis viralliset marsuille ja käpsyille sekä PetShow. Mentiin sinne Petran kanssa Reippaiden kyydillä. Mä sitten päädyin paikan päällä toiseksi pet-tuomariksi marsuille, koska niitä oli niin paljon. Oli tosi mukava arvostella marsut! (: Harmittaa vaan, etten ehtinyt jutella ihmisten kanssa paljon yhtään, vaikka siellä oli niin paljon tuttuja.

Mukanani olivat Inca ja Kanerva. Viennetan olin ilmoittanut jo aikoja sitten, että se ei tulekaan, koska Katja sanoi Turengissa, että sillä on silmätulehdus. Niin eihän sairasta marsua mihinkään kuskata! Ja edellisenä iltana Nemo tuntui niin hoikistuneen, että jätin senkin sitten valmistelematta ja en ottanut mukaan. Tuomari oli vähän pettynyt, koska olis halunnut nähdä roanin, jolla on kaks sertiä jo. (: Mutta Nemo oli niin masentunut, kun sen rakas ystävä Merlin oli kuollut vanhuuteen, että se ei ilmeisesti ollut oikein syönyt kunnolla. Nemo on sellainen, että viihtyy heinien alla lymyämässä, joten sen ruokahaluja on hieman vaikea seurata. Merlin kuoli tosiaan muutama päivä ennen näyttelyä, joten en sitten viitsinyt niin vähän ennen näyttelyä alata totuttamaan Nemoa uuteen kämppikseen, jos niillä on vaikka jotain nahinaa. Ajattelin, että poika saa olla nyt siihen asti yksin ja lihottaa, niin kävikin päin vastoin. >:/

Päätettyäni jättää Nemon edellisenä iltana kotiin, laitoin sille Masan kaveriksi. Kelly on jo niin selvästi tiineenä, ettei oo järkeä pitää sitä enää Masan kanssa. Laitoin Kellyn samaan jengiin Onnelin, Melissan ja Astan kanssa. Ja onhan se Pallaskin siellä, kun Astasta ei ole oikein vielä varmuutta, mutta tuskinpa se nyt Kellyä astuu, kun Kelly on jo valmiiksi tiineenä. x) Masa ja Nemo ystävystyivät heti! (: On kyllä ihanan helppoa yhdistää aikuinen uros ja pikkuinen uros. (:

Meille tuli siitä näyttelystä uusia perheenjäseniä: 3 siamese-hiirulaista Laura Vainionkulmalta, keltapunainen (ent. bourgogne) "porkkana" hermeliini Hanna Jaloselta sekä kolmevärinen peruaanimarsu "peruna" Lotta Ahlforssilta. Ja lähtihän sitä maailmallekin... Nääs Lotan luo naisiin matkusti meidän Nuudeli-hamsu. Ja uuden kodin Tassuttajat-hamsulasta sai Anemone's Angels Crying. Molemmat pääsivät taatusti hyviin käsiin. (:

Ette kyllä ikuna maailmassa usko, kuinka kauan olen tuota pientä porkkanatyttöä odottanut! (: Tai siis ihan jo 7-kuinen ja näyttelytetty naisen alku tuo on, mutta ainahan hermuli pieni on. ;) Ilexia ylitti kaikki odotukset tuplasti ja Hannan kans oli tosi mukava jutella. <3>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!