Eilen, 25.8.2011, perhettämme kohtasi suuri suru, nuorin saksanpaimenkoiramme
Misty, nukutettiin ikiuneen revenneen pernakasvaimen vuoksi. :´(
Misty oli syönyt pari päivää huonosti. Kuvittelimme sen liittyvän meneillään olevaan juoksuaikaan, jolloin Misty ei muutenkaan ole ollut mikään Äiti Aurinkoinen. Mutta eilen se oli kuihtunut romahdusmaisesti ja vatsa pullotti. Mittasimme kuumeen, joka oli lähes 40! Ylihärmässä lomasijaisena ollut Heidi Hiitiö otti Mistyn heti vastaanotolle. Se oli yhtäkkiä niin heikko, että se ei jaksanut itse hypätä auton perälle.
Eläinlääkärissä Misty makasi liikkumatta selällään patjalla, koira jota luonnetestissa kuvailtiin "häiritsevän vilkkaaksi"! Ultrassa näkyi, miten kaikki Mistyn sisällä lillui vatsaonteloon valuneessa nesteessä. Meille kerrottiin, että jos neste on verta, niin kyseessä on luultavasti revennyt pernakasvain. Mistyn mahanahan läpi pistettiin neula ja ruiskuun tuli -verta! Ultrattiin lisää ja sieltä löytyikin perna, jonka toinen puoli oli revennyt ja oli vuotanut verta vatsaontelon täydeltä. Ennuste oli toivoton. Misty oli pakko lopettaa. Rauhoituspiikki laitettiin reiteen ja sitten Misty nukahti. Se oli vuotanut sisäisesti niin paljon verta, että ikenet oli ihan vaaleat. Sille ei saatu laitettua seuraavia neuloja suoneen, koska ne olivat niin tyhjät, vaan ne jouduttiin pistää suoraan sydämeen. Misty ei kuitenkaan tiennyt siitä mitään, vaan nukkui rauhallisesti pois. Varmasti iloisena, kun pääsi luultavasti kovista kivuistaan huolimatta käymään eläinlääkärissä, ne ovat aina meidän koirille iloisia perhetapahtumia.
Ja vasta äsken kaikki oli hyvin! Samana aamuna vielä laitoin kouluttaja-
Maijulle viestiä, että joko tullaan agilityyn juoksun jäljiltä, että josko sillä ruokahalut heräisi, kun on olleet nyt vähän huonot. Ja sitten me mentiin eläinlääkäriin peläten kohtutulehdusta! Hakemaan antibioottikuuria... Kolme viikkoa sitten Misty vielä spurttaili elämänsä kunnossa agilityssä, kuten
edellisen päivityksen videoista näkyy. Varmaan pari viikkoa sitten kävimme Mistyn kanssa pyöräilemässä, eikä sitä vaivannut mikään! Ilman juoksuja, se olisi varmasti vielä viime viikolla ollut agilitytreeneissä. Mutta eläinlääkäri kertoikin, että näin se juuri yleensä pernakasvaimen kanssa menee.
Me kun kuvittelimme, että 11-vuotias
Della kuolee ensimmäisenä meidän koirista. Ja minä olen murehtinut, kuinka kauan
Timi on agilitykunnossa, paljonko sillä on aikaa. Kukaan ei ikinä ajatellut, että Misty voisi kuolla, että sekin on kuolevainen. Misty oli vain 4½-vuotias. Mutta se tässä hyvää onkin, että Misty sai elää täysillä loppuun asti.
Misty oli hyvä treenikaveri, ensimmäinen maxikoirani agilityssä (
Pinja ja Della oli enemmän äitin agilitykavereita), sen kanssa tutustuin jäljestämiseen, hakuun ja raunioihin. Esineruudusta se tykkäsi kaikista eniten. Sen kanssa kävin kolmella saksanpaimenkoiraleirillä. Iskän ja Anniinan lenkkikaveri. Äitin tokokaveri.
I-pentueen emo.
Varpun henkivartija. Piikki
Roosan lihassa.
Dustyn henkinen sisko. Nyt ei ole ketään, jonka kanssa harrastaa jotain palveluskoirajuttuja.
BH-koe oli viittä vaille suoritettavana.
AD-koetta vain odoteltiin, että koska sellainen järjestettäisiin tarpeeksi lähelle. Agilitykisat olivat pujottelukeppien päässä. Misty piti astuttaa tästä juoksusta, että se olisi saanut pennut ystävämme kennelissä, mutta pentujen luovutus olisi osunut niin pahaan aikaan, vuoden vaihteeseen, että sen toteutus päätettiin siirtää ensi kevääseen.
Misty nukkuu nyt ikiunta ja meillä on kaikilla (paitsi Roosalla) sitä kova ikävä. Kiitos kaikille osanotoista!
 |
| Nuku rauhassa, rakas Misty! |
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
Niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
Sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
Rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
Kun aika koittaa, anna minun mennä.
Vie minut sinne missä he auttavat minua,
Mutta, pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.
Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
Se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
Niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina,
älä anna turhaan sydämesi itkeä.
(kirjoittaja tuntematon)
