keskiviikkona, toukokuuta 29, 2013

Kunnon kansalaisia

Siru perusasennossa aussien jälkitreffeillä
Siru ja Kirsi osallistuivat möllitokokisoihin, jossa jakoivat 1-sijan toisen koirakon kanssa. :) Aiheesta lisää heidän omassa bloggauksessaan:

Töttörööööööö


Nata nohevana ;)
Nata ja Marissa hoitelivat Kiva Koirakansalainen -testin! :)


Itse saatan ehkä eksyä tänä kesänä Timin kanssa tokokokeeseen alokasluokkaan, saa nähdä uskalletaanko! BH-tunnuksen saamisen jälkeen haudattiin tokoura-haaveet, kun agilitystä johtuen mulla on niin valtaisat vartaloavut. Lisäksi Timi ei siihen maailman aikaan suostunut mistään hinnasta ottamaan mitään lelua tai noutokapulaa suuhunsa treeneissä, joten eteneminen tuntui mahdottomalta. Nykyään Timi kyllä leikkii treeneissä, ja ehkä meikäläisellä muutenkin on paremmat edellytykset opettaa se nouto. Keskityttiin siis vain agilityyn vuosiksi eteenpäin.

Nyt Millaa ja Ruskaa hioessa, Timin kanssa tokoilu houkuttelee taas papparaisen jäätyä agilitystä eläkkeelle. Piti oikein luntata netistä, että mitkä liikkeet alokasluokkaan vaadittiinkaan. Ollaan kyllä tokokoulutusohjaajia, mutta mielenkiinto on vuosien varrella "erikoistunut" arki/ongelma-puolelle.

Tänä iltana tokoiltiin pihalla sen verran, että näkisin, miten Timi muistaa alokasluokan liikkeet. Tästä linkistä löydät ne sekä linkin sääntöihin.
 
Liike
kerroin
maksimi pisteet
1. Luoksepäästävyys
1
10
2. Paikalla makaaminen
3
30
3. Seuraaminen kytkettynä
2
20
4. Seuraaminen taluttimetta
4
40
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä
2
20
6. Luoksetulo
3
30
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä
2
20
8. Estehyppy
2
20
9. Kokonaisvaikutus
1
10
Yhteensä
20
200
  1. Luoksepäästävyyttä ei toki päästy testaamaan, mutta pitäisi olla kunnossa.
  2. Pitkäkestoinen paikkamakuu on jokseenkin ruosteessa, mutta uskon siitä selvittävän pienellä vaivalla. 
  3. Se kytkettynä seuraaminen... Siinä on hommaa. Se näyttää enemmän koiran ulkoiluttamiselta kuin tokoilulta. 
  4. Timin vapaana seuraaminen on yhtä ihana kuin aina, se on siinä niin tohkeissaan ja paremmassa vietissä kuin ollaan ikinä saatu sakemanneja tokoilemaan... 
  5. Menee aika hitaasti maahan liikkeestä
  6. Luoksetulo itsessään on Timin yksi suosikeista
  7. Seisomaan Timi jää helpommin liikkeestä. BH-kokeessa Timi jäi seisomaan kaikissa jäävissä liikkeissä.
  8. Estehyppyä emme ole kauheasti hinkanneet, koska BH-kokeessa ei ollut sitä. Eipä siinä muuta kuin, että opettaa Timi jäämään seisomaan hypyn taakse. Kyllä se muistaa, että tämä on ihan eri juttu kuin agilityssä, eli hypyn jälkeen kääntyy tapittamaan kysyvänä meikäläistä, mutta istuu alas hanakasti.
  9. Kokonaisvaikutus on varmaan sähläystä! :D

2 kommenttia:

  1. Toi alokasluokan hyppyliike onkin näköjään muuttunut siitä ajasta jolloin ite harrastin tokoa. Silloin hyppy tehtiin seuraamisliikkeessä, ja hypyn jälkeen jatkui seuraaminen ja se oli aika helppo opettaa.

    VastaaPoista
  2. No sehän oliskin hyvä, jos olis noin! :D Tuo taakse seisomaan kääntyminen on ollut aika hankala kuumapäiselle agilitykoiralle opettaa. Onneksi nyt vaan tarttis kerrata ja hienosäätää...

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti: ei kiroilua, vihamielisyyttä, poikas- tai hintakyselyitä. Hoito-ohjeet ym. kysymykset edelleen vieraskirjaan!